Dokumentit tällä viikolla

Viikon dokumentit ja dokumenttisarjat luonnosta, historiasta ja tieteestä.

Tänään

  1. Australian kultasodatViasat Explore

    109. Donnie saa selville, että vanha yrityskumppani käyttää hänen tavaramerkkilogoaan uudessa matkailuyrityksessään. Richie pelkää, että 1870-kaivoksen päällikkö Danin into on kadonnut. Kolme kovaa kaivajaryhmää kilpailee samassa kultarikkaassa kohteessa. Kuka löytää retken suurimmat kultakimpaleet? Australia, dokumenttisarja, 2025.

  2. Mitä he löysivätViasat History

    Sam Mendesin ohjaama dokumentti kertoo kahden brittiläisen sotilas-kuvaajan, eli kersantti Mike Lewisin ja kersantti Bill Lawrien, sijoituksesta Euroopan eturintamalle toisen maailmansodan lopussa. Britannia, dokumentti, 2025. What They Found

  3. Kuolleen miehen kirous: Kadotettu Espanjan kultaViasat Explore

    Sasquatch-laakson salaisuudet. Vartioiko lumimies Slumachin kultaa? Legendojen metsästäjä Randy Brissonin arkistomateriaalien perusteella näyttää, että Slumachin kaivoksen ja lumimieslegendojen sijainti on samat. Entinen kamppailutaistelija, alkuperäiskansojen tutkija ja vuorikiipeilijä lähtee luoteiselle Tyynellemerelle ratkaisemaan Slumachin kadonnen kultakaivoksen sata vuotta vanhaa arvoitusta. Kanada, dokumenttisarja, 2024. The Secrets of Sasquatch Valley

  4. Maanalaiset kaupungitViasat History

    Mayojen muutto. Don Wildman tutkii muinaisten raunioiden perustuksia etsiessään vihjeitä siihen, mitä mayojen mahtivaltiolle oikein tapahtui. Don Wildman etsii uusia ratkaisuja menneisyyden hurjimpiin mysteereihin. Hän matkustaa muinaisiin historiallisiin kohteisiin maailman ääriin. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2020. The Mayan Migration

  5. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Kaikki valmiina. Aloitteleva kapteeni saa nöyryyttävän alun. Ajolle joutuneen kalastusaluksen pelastamiseksi tarvitaan monen tiimin yhteisoperaatio. Sadat ihmiset tekevät urheasti tauotonta työtä Kanadan St. Johnin satamassa. Laivakanavat pidetään auki, konttialukset lastattuina ja tavara liikkeessä sisään ja ulos. Kanada, dokumenttisarja, 2024. All Hands On Deck

  6. Maanalaiset kaupungitViasat History

    Amerikan ensimmäiset asukkaat. Dan sukeltaa syvälle Pohjois-Amerikan suurten järvien alle ja tutkii veden täyttämiä luolia. Hän etsii todisteita luolayhteiskunnasta, joka saattoi muodostaa Amerikan ensimmäisen ihmisasutuksen. Don Wildman etsii uusia ratkaisuja menneisyyden hurjimpiin mysteereihin. Hän matkustaa muinaisiin historiallisiin kohteisiin maailman ääriin. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2020. America's First Inhabitants

  7. Maanalaiset kaupungitViasat History

    Amerikan kartoittamattomat murhatunnelit. Uuden karttateknologian avulla Don pystyy paljastamaan pimeitä ja kuolettavia paikkoja amerikkalaiskaupunkien alla. Don Wildman etsii uusia ratkaisuja menneisyyden hurjimpiin mysteereihin. Hän matkustaa muinaisiin historiallisiin kohteisiin maailman ääriin. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2020. America's Unmapped Murder Tunnels

  8. Brittien ökyimmät myyntikohteetNelonen

    Lontoon kallein. Lontoon Knightsbridgessä tulee myyntiin hulppea kattohuoneisto, jonka hintapyyntö on 80 miljoonaa puntaa. Cornwallissa on tarjolla kaksi arkkitehtuurin helmeä, joista toisessa on merinäköala ja niin ikään reilusti korkeampi hintapyyntökin. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  9. Maanalaiset kaupungitViasat History

    Amerikan salainen maanalainen. Don tutkii armeijan ja valtion huippusalaisia tunneleita. Hän tutustuu salaiseen teknologiaan, jonka avulla on mahdollista rakentaa kokonaisia kaupunkeja aivan jalkojemme alle. Don Wildman etsii uusia ratkaisuja menneisyyden hurjimpiin mysteereihin. Hän matkustaa muinaisiin historiallisiin kohteisiin maailman ääriin. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2020. America's Secret Underground

  10. Natsit, sukellusveneet ja taistelu AtlantistaViasat History

    Toisen maailmansodan pisin sotaretki tehtiin Atlantilla. Hitlerin sukellusveneet liikkuivat ryhmissä ja jahtasivat liittoutuneiden saattueita. Sukellusveneuhka oli sodassa Churchillin suurin pelko. Britannia, dokumenttisarja, 2025. Nazis, U-Boats and the Battle for the Atlantic

  11. Kovimmat hinaajatViasat Explore

    106. Clayton's Towing siivoaa 80-tonnisen nostokurjen kaatumisesta aiheutunutta sotkua Queenslandissa. Wagga Truck kamppailee sateessa ja mudassa siirtäessään kaatuneen yhdistelmärekan, joka tukkii tien. Sarjassa seurataan hinausyritysten arkea, kun ne taistelevat Australian vaativimmista sopimuksista. Tällä alalla yksikin epäonnistuminen voi kaataa yrityksen nurin. Australia, dokumenttisarja, 2021.

  12. Australian kullankaivajatViasat Explore

    603. Jännitteet kiehuvat yli, kun Poseidon-joukkue kokee rikkoontumisia. Ferals-joukkue potkaistaan kultarikkailta mailta, mutta uusi sopimus uudessa kohteessa tuo ison löydön. Gold Timers -joukkue eksyy. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2020.

  13. Vaiettu historiaViasat History

    Paholaisen raamatun salaisuudet. Paholaisen raamattu askarruttaa tutkijoita. Kuka sen kirjoitti? Totuutta etsitään linnasta, jossa huhutaan olevan portti helvettiin, paholaisten kivipaasilta ja kerettiläisten monarkkien palatseista. Uskomattomia historiallisia tarinoita mahtavista aarteista, pitkäaikaisista salaliittoteorioista, muinaisista esineistä, kadotetuista sivilisaatioista ja sotasalaisuuksista. Britannia, dokumenttisarja, 2021. The Secrets of the Devil's Bible

  14. Australian häränmetsästäjätViasat Explore

    203. Cookien uusin ostos, helikopteri, ei tahdo millään nousta ilmaan. Kurt Hammarin nuorin poika Kodi on lopettanut koulunsa kesken ryhtyäkseen häränpyytäjäksi. Villiintyneiden härkien metsästys tarjoaa rohkeille metsästäjille vuosittaista tienestiä. Maailman vaarallisimpiin kuuluvan työn kovista riskeistä ja kovasta palkasta väännetään tiukat sopimukset. Australia, dokumenttisarja, 2021.

  15. 1776: Amerikan itsenäisyysViasat History

    Vallankumous intiaanimailla. Kun Britannian ja amerikkalaiskolonialistien välillä syttyi sota, Pohjois-Amerikan alkuperäiskansan piti valita puolensa. Ylitämme Atlantin ja sukellamme Amerikan länteen. Itsenäisyysjulistuksen 250. vuosipäivänä tutustutaan itsenäisyyssodan tarinoihin, sankareihin ja pahantekijöihin. Britannia, dokumenttisarja, 2026. Revolution In Indian Country 2025

  16. Iso kalastusseikkailuViasat Explore

    Alin ja Bobbyn kalastusmatkan toinen osuus keskittyy jättimäiseen villikarppiin, kuhaan ja vaikeasti tavoitettavaan comizo-barbiin. Pyyntipaikkana on Espanjan kuuluisa Orellana-järvi. Maailmanmatkaaja ja kalastaja Ali Hamidi ja entinen jalkapalloilija ja niin ikään kalamies Bobby Zamora ovat hyvät ystävät, jotka kiertävät yhdessä parhaita kalastuskohteita. Britannia, dokumenttisarja, 2024.

  17. Natsit, sukellusveneet ja taistelu AtlantistaViasat History

    Toisen maailmansodan pisin sotaretki tehtiin Atlantilla. Hitlerin sukellusveneet liikkuivat ryhmissä ja jahtasivat liittoutuneiden saattueita. Sukellusveneuhka oli sodassa Churchillin suurin pelko. Britannia, dokumenttisarja, 2025. Nazis, U-Boats and the Battle for the Atlantic

  18. JättirakennuksetViasat Explore

    Megapato. Kun Coloradossa yritetään nostaa 70-vuotiasta patoa ennätyskorkeuksiin, ovat rakennusinsinöörien haasteena kuivuus, äärimmäiset sääilmiöt ja kova vedenpaine. Sarjassa seurataan kahdeksan maailmanlaajuisesti merkittävän rakennuksen pystyttämistä. Rakennus- ja insinööritieteen innovaatiot muuttavat alan tulevaisuutta. Britannia, dokumenttisarja, 2025. Mega Dam

  19. Brittien ökyimmät myyntikohteetNelonen

    Lontoon kallein. Lontoon Knightsbridgessä tulee myyntiin hulppea kattohuoneisto, jonka hintapyyntö on 80 miljoonaa puntaa. Cornwallissa on tarjolla kaksi arkkitehtuurin helmeä, joista toisessa on merinäköala ja niin ikään reilusti korkeampi hintapyyntökin. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  20. Mayat: Viiden kuningaskunnan sotaViasat History

    Arkeologit ovat tehneet viime vuosina isoja löytöjä klassisesta mayojen maailmasta. Niiden mukaan mayojen kuningaskunnat osallistuivat sotiin, jotka muiden syiden mukana johtivat kansan tuhoon. Ranska, dokumenttisarja, 2026. The Maya: The War of Five Kingdoms

  21. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Jäätä, ehkäpä. Tutkijat seuraavat jäävuorten ja sulavan meriveden tilannetta ilmasta ja maalta käsin. Syrjäseudun yhteisö saa tärkeän toimituksen. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2024. Ice Ice Maybe

  22. Perintö ja hiljaisuusYle Teema & Fem

    Osa 2/3. Yhteinen maa. Naomi Aira unelmoi elämästä pienessä Jåhkågasskan saamelaiskylässä porojen kanssa. Mutta onko kylässä hänelle tulevaisuutta? Ruotsalainen dokumentti seuraa kyläläisten elämää. T: SVT, 2021. (U)

  23. Maailmansota: 1914-1945Viasat History

    Toivo kestävästä rauhasta 1944-1949. Sota Euroopassa päättyi, kun Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain joukot saartoivat Saksan armeijan. Tyynellämerellä tarvittiin tuhoisat Hiroshiman ja Nagasakin atomipommit, ennen kuin Japani antautui. Sarjassa tarkastellaan kahta nykyhistorian väkivaltaisinta ja samalla merkittävintä jaksoa uudesta näkökulmasta: ei kahtena maailmansotana, vaan virheiden, kunnianhimojen ja rohkeuden jatkumona. Australia, dokumenttisarja, 2022. Hope of a Lasting Peace 1944 - 1949

  24. Australian kullankaivajatViasat Explore

    801. The Gold Devils -ryhmällä siintää silmissä ennätysmäinen kokonaissaalis, kun taas kultakuivuus saa yhden The Poseidon Crew -ryhmän jäsenen kyseenalaistamaan tulevaisuuttaan. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2022.

  25. Maanalainen armeijaViasat History

    104. Maanalainen armeija jatkaa taisteluaan Puolan vapauttamiseksi Varsovan kapinan puhjetessa. Kauhu tulee takaisin, kun Stalin valtaa Itä-Euroopan. Sota on ohitse, mutta puolalaiset jatkavat taistelua. Puolalainen maanalainen valtio oli valloitetun Euroopan suurin Hitlerin vastainen ryhmä. Sen toiminta oli uskomattoman sinnikästä ja muutti toisen maailmansodan suunnan. Puola, dokumenttisarja, 2021.

  26. Australian kullankaivajatViasat Explore

    802. The Gold Devils -ryhmä siirtää monen miljoonan arvoisen toimintansa isommille apajille. Vincen, Bibin ja Murrayn uusi tiimi aloittaa unelmien kohteessa. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2022.

  27. Normandian maihinnousu: Sotilaan tarinaViasat History

    102. Giles Milton opastaa Normandiassa paikkaan, missä maihinnousu onnistui. Riippuliitäjät laskeutuivat vihollislinjan taakse ja laskuvarjohyppääjät yllättivät Saksan kenraalit. Uudella tavalla kerrottu kaksiosainen dokumentti Normandian maihinnoususta 6. kesäkuuta 1944. Giles Miltonin kertoma tarina on täynnä pelkoa, rohkeutta ja sankaruutta. Britannia, dokumenttisarja, 2023.

  28. Aloittelevat rekkakuskitViasat Explore

    Kauhun ohitusliike!. Irlantilainen Eric saa alleen maailman pisimmän rekan. Shelley kuljettaa ensimmäistä heinälastiaan pahamaineisen vuoriston yli. Kuljettajapula uhkaa Australian taloutta, mutta aloittelevien kuljettajien uusi sukupolvi on astumassa esiin. Heitä opastavat veteraanit, jotka haluavat siirtää opit eteenpäin. Australia, dokumenttisarja, 2025. Overtaking Terror!

  29. Maanalaiset kaupungitViasat History

    Muinainen maanalainen metropoli. Don tutkii Turkin vuoristojen alla sijaitsevia massiivisia maanalaisia kaupunkeja, jotka ovat saattaneet olla maapallon ensimmäisen sivilisaation asuinpaikka. Don Wildman etsii uusia ratkaisuja menneisyyden hurjimpiin mysteereihin. Hän matkustaa muinaisiin historiallisiin kohteisiin maailman ääriin. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2020. Ancient Underworld Metropolis

  30. Yukonin kultaaViasat Explore

    Voiton kiilto silmissä. Ken joutuu kutsumaan vahvistuksia paikalle, kun kova talvi iskee Moose Creekiin. Cam kaivaa arvaamattomalla muinaisella vesiputouksella, mikä voi tuhota laitteet. Karlin mekaanikonkykyjä tarvitaan. Kanadan kullankaivajat tekevät töitä pohjoisen lyhyissä kausissa ja 18-tuntisia työpäiviä laiterikoista huolimatta. Pelissä on kaikki ja Ken, Al, Bernie ja Karl etsivät omaisuuksia vuodesta toiseen. Kanada, dokumenttisarja, 2014. In It to Win It

  31. Australian kullankaivajatViasat Explore

    1001. Kuolleen miehen päiväkirja johdattaa Brent Shannonin kadotetulle kultakätkölle. Paul Mackie ottaa ison riskin. Jacqui Buzetti ja Andrew Leahy uskaltautuvat krokotiilien sekaan kultaa etsimään. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2024.

  32. Maanalaiset kaupungitViasat History

    Atsteekkien kadonnut kolonna. Don seuraa maan alle piilotettuja vihjeitä etsiessään tietoja 10 000 atsteekista, jotka pakenivat Meksikosta ja katosivat jonnekin Amerikoihin. Don Wildman etsii uusia ratkaisuja menneisyyden hurjimpiin mysteereihin. Hän matkustaa muinaisiin historiallisiin kohteisiin maailman ääriin. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2020. The Lost Aztec Colony

  33. Brittien ökyimmät myyntikohteetNelonen

    Sokkohuutokauppa. Cornwallissa myydään harvinaislaatuista kiinteistöä sokkohuutokaupalla ja jännitetään, tuleeko ensimmäistäkään tarjousta. Skotlannissa kaupitellaan linnaa, ja Jerseyn saarella tutustutaan luksusasumiseen eri muodoissaan. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  34. Australian kullankaivajatViasat Explore

    1002. Melanie Woodin ja Alex Steadin tulevaisuus riippuu 400 000 dollarin kuivauspuhaltimesta. Aloittelijat Sheryl Munro ja Simon Lawes eivät löydä uutta paikkaa. Kultalegenda Shane Calegari auttaa ystävää. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2024.

  35. Maanalaiset kaupungitViasat History

    Temppelinritarien alamaailma. Don menee Turkissa syvälle Temppelinritareiden tukikohdan alle ja tutkii provosoivaa teoriaa, jonka mukaan salaseura on kytköksissä Amerikan perustajiin. Don Wildman etsii uusia ratkaisuja menneisyyden hurjimpiin mysteereihin. Hän matkustaa muinaisiin historiallisiin kohteisiin maailman ääriin. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2020. The Knights Templar Underworld

  36. Rekankuljettajien altavastaajatViasat Explore

    Lumen vallassa. Yksinkertainen käynti kaatopaikalla muuttuu talviseksi painajaiseksi, kun Dale ja Gripp kamppailevat syrjäisellä vuoristotiellä lumen, uurteiden ja vaihderikkojen kanssa. Tuopin kokoinen voimanpesä Dale Kristensen on rekankuljettaja ja apumies. Hän haluaa rakentaa pojalleen parempaa elämää, mutta odottava iso selkäleikkaus saattaa tuhota suunnitelmat. Kanada, dokumenttisarja, 2025. Snowbound and Down

  37. Maanalaiset kaupungitViasat History

    Merirosvokuningattaren luola. Don tutkii Kroatiasta vasta löydettyjä raunioita ja luolia ja kertoo tositarinan mahtavasta kuningattaresta, joka uskalsi vastustaa Rooman keisarikuntaa. Don Wildman etsii uusia ratkaisuja menneisyyden hurjimpiin mysteereihin. Hän matkustaa muinaisiin historiallisiin kohteisiin maailman ääriin. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2020. The Pirate Queen's Lair

  38. Jäätynyttä kultaaViasat ExploreNyt

    Myrskyisä sää. Grönlannin talvi uhkaa tiimin kultakaivauksia. Arktinen myrsky iskee päälle, mutta kaivajat yrittävät jatkaa siitä huolimatta. Elley saa jäätävän vastaanoton, mutta aikoo voittaa toiset puolelleen. Kuusi toisilleen tuntematonta osallistujaa lähtee Grönlannin arktiseen kultaryntäykseen tekemään rahaa. Kilpailu on kovaa, kun asutaan ja työskennellään maapallon ankarimmissa ympäristöolosuhteissa. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2021. Stormy Weather

  39. Salaiset aseet: Toinen maailmansotaViasat HistoryNyt

    Aseet. Taistelu voitosta pakotti uusien teknologioiden kehitykseen. Taistelukentille ilmestyi uusia keksintöjä ja aika ajoin ne yllättivät sotilaat taistelulinjojen molemmin puolin. Sarjassa nähdään, miten toinen maailmansota innoitti teknologiseen kehitykseen aina suihkukoneista avaruusaluksiin. Jokaisessa jaksossa tarkastellaan eri aselajia ja sota-ajan suunnittelua. Australia, dokumenttisarja, 2022. Guns

  40. Yukonin kultaaViasat Explore

    Voiton kiilto silmissä. Ken joutuu kutsumaan vahvistuksia paikalle, kun kova talvi iskee Moose Creekiin. Cam kaivaa arvaamattomalla muinaisella vesiputouksella, mikä voi tuhota laitteet. Karlin mekaanikonkykyjä tarvitaan. Kanadan kullankaivajat tekevät töitä pohjoisen lyhyissä kausissa ja 18-tuntisia työpäiviä laiterikoista huolimatta. Pelissä on kaikki ja Ken, Al, Bernie ja Karl etsivät omaisuuksia vuodesta toiseen. Kanada, dokumenttisarja, 2014. In It to Win It

  41. Panssarivaunu: Toisen maailmansodan tärkein aseViasat History

    Mekanisoitu sotakoneisto. Mikä on panssarivaunu? Ensimmäisistä käsitemalleista aina prototyyppeihin nähdään, miten toisen maailmansodan taistelukentät loivat mekaanisen sodankäynnin puitteet. Panssarivaunu oli toisen maailmansodan tärkein sotakone. Korkeat Tigerit, ketterät Shermanit ja muut vaunut muuttivat täysin taistelujen kulun. Australia, dokumenttisarja, 2025. Mechanised Warfare

  42. Historia: Berliini 1936 - Hitlerin kisatYle TV1

    Dokumentti paljastaa vuoden 1936 Berliinin olympialaisten todellisen luonteen. Natsi-Saksa käytti kisoja propagandatarkoituksiin ja pyrki luomaan suvaitsevaisen julkikuvan, vaikka todellisuudessa taustalla valmisteltiin Saksaa sotaan. (Hitler's Games In Colour: Berlin 1936 In Colour, Britannia, 2026)

  43. Australian kullankaivajatViasat Explore

    905. Jacqui ja Andrew raivaavat reitin Fish Creekin kulmalle, mutta vedenvaltaus uhkaa pysäyttää 40 tonnin painoisen raivaustraktorin. Gold Devils heittää noppaa uuteen kohteeseen siirtymisestä. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2023.

  44. Muinainen maailmanloppuViasat History

    Heliken kadonnut kaupunki. Heliken kaupunki Kreikassa katosi aaltojen alle vuonna 373 eKr. Legendan mukaan Poseidon tuhosi kaupungin. Samanlainen myytti liittyy toiseen muinaiseen sivilisaatioon eli Atlantikseen. Miksi sivilisaatiot tuhoutuvat? Arkeologit tutkivat raunioita eri puolilla maailmaa ja etsivät syitä historian mahtavimpien sivilisaatioiden tuhoutumisille. Britannia, dokumenttisarja, 2021. The Lost City of Helike

  45. Australian kullankaivajatViasat Explore

    906. Heli Hunters tekee hätälaskun syrjäseudulle Länsi-Australiaan. Nev vie The Poseidon Crewn Victoriaan salaiseen isojen kimpaleiden paikkaan. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2023.

  46. Esine 817Yle TV2

    Uralilla syrjäisessä kylässä tapahtui Neuvostoliiton ensimmäinen ydinonnettomuus 1957. Salaisuus onnettomuudesta synnytti muukalaislegendan ja muita tarinoita. Dokumentti tutkii näitä tarinoita. O: Olga Lucovnicova.

  47. 1776: Amerikan itsenäisyysViasat History

    Orjien vallankumous. Amerikan itsenäisyyssota oli kaksi vallankumousta. Ensimmäinen oli amerikkalaisten vallankumous brittiläisiä yliherroja vastaan ja toinen oli mustien vallankumous amerikkalaisia yliherrojaan vastaan. Ylitämme Atlantin ja sukellamme Amerikan länteen. Itsenäisyysjulistuksen 250. vuosipäivänä tutustutaan itsenäisyyssodan tarinoihin, sankareihin ja pahantekijöihin. Britannia, dokumenttisarja, 2026. The Slaves' Revolution 2025

  48. Takamaiden kultaa etsimässäViasat Explore

    Jymypommi. Jeff etsii tärkeitä vihjeitä luomalla historiallisen lennon uudestaan. Arkistosta löytyy oikea jymypaukku. Kaksi elinikäistä ystävää johtaa tutkimusretken syvälle Australian takamaille. Tavoitteena on löytää legendaarinen monen miljoonan kultaomaisuus ja ratkaista satavuotinen mysteeri. Australia, dokumenttisarja, 2025. Bombshell

  49. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Laivoja, laivoja, laivoja. Nostokurkien operaattorit käyttävät hyväkseen kalastuskauden huippua ja laskevat vesille ison määrän aluksia. Tämä aika vuodesta on painajaismainen niille, joiden työnä on pitää laivaväylät avoinna. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2023. Boats, Boats, Boats

  50. Natsit, sukellusveneet ja taistelu AtlantistaViasat History

    Toisen maailmansodan pisin sotaretki tehtiin Atlantilla. Hitlerin sukellusveneet liikkuivat ryhmissä ja jahtasivat liittoutuneiden saattueita. Sukellusveneuhka oli sodassa Churchillin suurin pelko. Britannia, dokumenttisarja, 2025. Nazis, U-Boats and the Battle for the Atlantic

  51. Mafiatappajat ja Colin McLarenViasat Explore

    Carmine "Käärme" Persico vietti suurimman osan petollisesta urastaan vankilassa, mistä käsin hän johti rikossukua, kävi kolme sotaa ja määräsi tehtäväksi monia murhia. Entinen siviilipoliisi Colin McLaren seuraa kuuden mafiarikollisen uraa ja tutkii näiden luonteet, motivaatiot ja heikkoudet ymmärtääkseen, mikä heitä ja mafiaa kiinnosti. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2018. Carmine 'The Snake' Persico

  52. Mayat: Viiden kuningaskunnan sotaViasat History

    Arkeologit ovat tehneet viime vuosina isoja löytöjä klassisesta mayojen maailmasta. Niiden mukaan mayojen kuningaskunnat osallistuivat sotiin, jotka muiden syiden mukana johtivat kansan tuhoon. Ranska, dokumenttisarja, 2026. The Maya: The War of Five Kingdoms

  53. Pahaa rakentamassaViasat Explore

    El Chapon pakotunneli & mestarivaras. Gerald Blanchard oli mestarivaras, joka teki korkean profiilin ryöstöjä. El Chapo pakeni dramaattisesti nerokkaan tunnelin kautta. Mitä tapahtuu, kun tutkijat, keksijät ja insinöörit siirtyvät pimeälle puolelle? Kurkista salaisiin piilopaikkoihin ja ylellisiin kartanoihin, ja koe viriteltyjen huipputeknisten laitteiden salat. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2024. El Chapo's Escape Tunnel & The Mastermind Thief

Huomenna

  1. Yksi päivä AuschwitzissaViasat History

    Kuvaus tyypillisestä päivästä Auschwitzin keskitysleirillä vuonna 1944. Tiedot perustuvat Israelin Yad Vashem -muistokeskuksessa säilytettävään ainutlaatuiseen aineistoon. Saksa, dokumentti, 2020. Auschwitz - One Day

  2. Kuolleen miehen kirous: Kadotettu Espanjan kultaViasat Explore

    Kadonneet nauhoitukset. Vastalöytynyt video ja vanhan puhelun nauhoitus kääntävät huomion 40 vuotta vanhaan väitteeseen, jonka mukaan Slumachin kultasaalis löytyi ja kaivettiin ylös 1980-luvulla. Entinen kamppailutaistelija, alkuperäiskansojen tutkija ja vuorikiipeilijä lähtee luoteiselle Tyynellemerelle ratkaisemaan Slumachin kadonnen kultakaivoksen sata vuotta vanhaa arvoitusta. Kanada, dokumenttisarja, 2024. The Lost Recordings

  3. Maanalaiset kaupungitViasat History

    Muinainen maanalainen metropoli. Don tutkii Turkin vuoristojen alla sijaitsevia massiivisia maanalaisia kaupunkeja, jotka ovat saattaneet olla maapallon ensimmäisen sivilisaation asuinpaikka. Don Wildman etsii uusia ratkaisuja menneisyyden hurjimpiin mysteereihin. Hän matkustaa muinaisiin historiallisiin kohteisiin maailman ääriin. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2020. Ancient Underworld Metropolis

  4. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Tule tai tuhoudu. Sankarit taistelevat pelastaakseen ajolle joutuneen aluksen. Rantaan ajautuu salaperäinen kaksisataa vuotta vanha hylky. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2024. Come or Bust

  5. Brittien ökyimmät myyntikohteetNelonen

    Sokkohuutokauppa. Cornwallissa myydään harvinaislaatuista kiinteistöä sokkohuutokaupalla ja jännitetään, tuleeko ensimmäistäkään tarjousta. Skotlannissa kaupitellaan linnaa, ja Jerseyn saarella tutustutaan luksusasumiseen eri muodoissaan. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  6. Maanalaiset kaupungitViasat History

    Atsteekkien kadonnut kolonna. Don seuraa maan alle piilotettuja vihjeitä etsiessään tietoja 10 000 atsteekista, jotka pakenivat Meksikosta ja katosivat jonnekin Amerikoihin. Don Wildman etsii uusia ratkaisuja menneisyyden hurjimpiin mysteereihin. Hän matkustaa muinaisiin historiallisiin kohteisiin maailman ääriin. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2020. The Lost Aztec Colony

  7. Maanalaiset kaupungitViasat History

    Temppelinritarien alamaailma. Don menee Turkissa syvälle Temppelinritareiden tukikohdan alle ja tutkii provosoivaa teoriaa, jonka mukaan salaseura on kytköksissä Amerikan perustajiin. Don Wildman etsii uusia ratkaisuja menneisyyden hurjimpiin mysteereihin. Hän matkustaa muinaisiin historiallisiin kohteisiin maailman ääriin. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2020. The Knights Templar Underworld

  8. Australian kullankaivajatViasat Explore

    210. Dirt Dogs -ryhmä matkustaa Kalgoorlieen jatkokäsittelemään keräämänsä kullan. Kellie ja Henri juoksevat kilpaa kellon kanssa saadakseen kiinnityksen lupaavalle palstalle. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2016. 2017

  9. Maanalaiset kaupungitViasat History

    Merirosvokuningattaren luola. Don tutkii Kroatiasta vasta löydettyjä raunioita ja luolia ja kertoo tositarinan mahtavasta kuningattaresta, joka uskalsi vastustaa Rooman keisarikuntaa. Don Wildman etsii uusia ratkaisuja menneisyyden hurjimpiin mysteereihin. Hän matkustaa muinaisiin historiallisiin kohteisiin maailman ääriin. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2020. The Pirate Queen's Lair

  10. Kovimmat hinaajatViasat Explore

    107. Park's Towing pelastaa kyljelleen kaatuneen betonirekan. Tow-pomo Scott siirtää valaidenkatselurannalle hautautuneen auton. Clayton's Towing siirtää kumolleen kellahtaneen veneen merilehmien alueelta. Sarjassa seurataan hinausyritysten arkea, kun ne taistelevat Australian vaativimmista sopimuksista. Tällä alalla yksikin epäonnistuminen voi kaataa yrityksen nurin. Australia, dokumenttisarja, 2021.

  11. Natsit, sukellusveneet ja taistelu AtlantistaViasat History

    Toisen maailmansodan pisin sotaretki tehtiin Atlantilla. Hitlerin sukellusveneet liikkuivat ryhmissä ja jahtasivat liittoutuneiden saattueita. Sukellusveneuhka oli sodassa Churchillin suurin pelko. Britannia, dokumenttisarja, 2025. Nazis, U-Boats and the Battle for the Atlantic

  12. Australian kullankaivajatViasat Explore

    604. Poseidon-joukkue löytää vanhan aarrekartan, joka johtaa kauden suurimman kultakimpaleen löytymiseen. Marcus ja Linden kutsuvat mentorin apuun löytääkseen kultaa heti kauden ensiviikolla. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2020.

  13. 1776: Amerikan itsenäisyysViasat History

    Orjien vallankumous. Amerikan itsenäisyyssota oli kaksi vallankumousta. Ensimmäinen oli amerikkalaisten vallankumous brittiläisiä yliherroja vastaan ja toinen oli mustien vallankumous amerikkalaisia yliherrojaan vastaan. Ylitämme Atlantin ja sukellamme Amerikan länteen. Itsenäisyysjulistuksen 250. vuosipäivänä tutustutaan itsenäisyyssodan tarinoihin, sankareihin ja pahantekijöihin. Britannia, dokumenttisarja, 2026. The Slaves' Revolution 2025

  14. Cape Carnage: MurskasaalisViasat Explore

    Daveyn perhe hankkii elantonsa onkikalastuksella arvaamattomilla vesillä Australian Arnhemissa. Jättimäisen 30-kiloisen espanjanmakrillin vetäminen merestä ylös vaatii koko perheen elopainon. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2025. Cape Carnage: Killer Catch

  15. Natsit, sukellusveneet ja taistelu AtlantistaViasat History

    Toisen maailmansodan pisin sotaretki tehtiin Atlantilla. Hitlerin sukellusveneet liikkuivat ryhmissä ja jahtasivat liittoutuneiden saattueita. Sukellusveneuhka oli sodassa Churchillin suurin pelko. Britannia, dokumenttisarja, 2025. Nazis, U-Boats and the Battle for the Atlantic

  16. Rekankuljettajien altavastaajatViasat Explore

    Yli jyrkänteen. Dalen liiketoiminta kasvaa ja sen mukana riskit. Jyrkänteen yli mennen romun pelastusoperaatio pakottaa miehen kohtaamaan pelkonsa ja todistaa hänen olevan haasteen veroinen. Tuopin kokoinen voimanpesä Dale Kristensen on rekankuljettaja ja apumies. Hän haluaa rakentaa pojalleen parempaa elämää, mutta odottava iso selkäleikkaus saattaa tuhota suunnitelmat. Kanada, dokumenttisarja, 2025. Over the Edge

  17. Brittien ökyimmät myyntikohteetNelonen

    Sokkohuutokauppa. Cornwallissa myydään harvinaislaatuista kiinteistöä sokkohuutokaupalla ja jännitetään, tuleeko ensimmäistäkään tarjousta. Skotlannissa kaupitellaan linnaa, ja Jerseyn saarella tutustutaan luksusasumiseen eri muodoissaan. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  18. Mayat: Viiden kuningaskunnan sotaViasat History

    Arkeologit ovat tehneet viime vuosina isoja löytöjä klassisesta mayojen maailmasta. Niiden mukaan mayojen kuningaskunnat osallistuivat sotiin, jotka muiden syiden mukana johtivat kansan tuhoon. Ranska, dokumenttisarja, 2026. The Maya: The War of Five Kingdoms

  19. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Silta mustien vesien yli. Labradorilla asennetaan kiireesti siltaa merijäässä olevan valtavan railon yli. St. Johniin seilaa alus, jolla on lastia yli 30 miljoonan dollarin arvosta. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2024. Bridge Over Troubled Ice

  20. Salaiset aseet: Toinen maailmansotaViasat History

    Aseet. Taistelu voitosta pakotti uusien teknologioiden kehitykseen. Taistelukentille ilmestyi uusia keksintöjä ja aika ajoin ne yllättivät sotilaat taistelulinjojen molemmin puolin. Sarjassa nähdään, miten toinen maailmansota innoitti teknologiseen kehitykseen aina suihkukoneista avaruusaluksiin. Jokaisessa jaksossa tarkastellaan eri aselajia ja sota-ajan suunnittelua. Australia, dokumenttisarja, 2022. Guns

  21. Australian kullankaivajatViasat Explore

    803. The Ferals -ryhmä löytää kultaa menetettyään jäsenen neliveto-onnettomuudessa. The Poseidon Crew -ryhmä ponnistelee katastrofisen mekaanisen rikon kanssa. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2022.

  22. Australian kullankaivajatViasat Explore

    804. The Gold Devils -ryhmä pistää toivonsa tutkimusmatkaan karuun takamaan kohteeseen. The Gold Retrievers -ryhmän uusi laitos tuhoutuu tulvassa. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2022.

  23. Panssarivaunu: Toisen maailmansodan tärkein aseViasat History

    Mekanisoitu sotakoneisto. Mikä on panssarivaunu? Ensimmäisistä käsitemalleista aina prototyyppeihin nähdään, miten toisen maailmansodan taistelukentät loivat mekaanisen sodankäynnin puitteet. Panssarivaunu oli toisen maailmansodan tärkein sotakone. Korkeat Tigerit, ketterät Shermanit ja muut vaunut muuttivat täysin taistelujen kulun. Australia, dokumenttisarja, 2025. Mechanised Warfare

  24. Aloittelevat rekkakuskitViasat Explore

    Superneliveto umpisolmussa. Eric jää 60-metrisellä supernelivedollaan jumiin liikenneympyrään. Roy, 22, saa ensi kertaa ajotilauksen kolmoisperävaunulla. Kuljettajapula uhkaa Australian taloutta, mutta aloittelevien kuljettajien uusi sukupolvi on astumassa esiin. Heitä opastavat veteraanit, jotka haluavat siirtää opit eteenpäin. Australia, dokumenttisarja, 2025. Super-Quad Quagmire

  25. Yksi päivä AuschwitzissaViasat History

    Kuvaus tyypillisestä päivästä Auschwitzin keskitysleirillä vuonna 1944. Tiedot perustuvat Israelin Yad Vashem -muistokeskuksessa säilytettävään ainutlaatuiseen aineistoon. Saksa, dokumentti, 2020. Auschwitz - One Day

  26. Yukonin kultaaViasat Explore

    Kun on aika luovuttaa. Ken käyttää viimeisen oljenkorren. Cam iskee läpipääsemättömään seinään. Big Alin puskutraktori kärsii katastrofaalisen rikon. Kanadan kullankaivajat tekevät töitä pohjoisen lyhyissä kausissa ja 18-tuntisia työpäiviä laiterikoista huolimatta. Pelissä on kaikki ja Ken, Al, Bernie ja Karl etsivät omaisuuksia vuodesta toiseen. Kanada, dokumenttisarja, 2014. Know When to Fold 'Em

  27. Historia: Rosenbergit - atomivakoojatYle Teema & Fem

    Ethel ja Julius Rosenberg olivat yhdysvaltalaisia kommunisteja, jotka vuonna 1951 tuomittiin kuolemaan syytettynä vakoilusta Neuvostoliiton hyväksi. Ohjelmassa perehdytään pariskunnan elämään, ja selvitetään oliko tuomio oikeudenmukainen ja mikä oli totuus heidän vakoilutoiminnastaan.

  28. Rakennushankkeena maailmaViasat History

    Kilpailu rautatiestä. Kaksi rautatieyhtiötä kilpailee maailman kunnianhimoisimmasta rakennushankkeesta, mikä on täysin vertaansa vailla oleva Amerikan mantereen poikki kulkeva rautatie. Sarjassa nähdään Yhdysvaltain ja koko maailman kannalta ratkaisevan tärkeitä rakennuksia, joita ovat mm. Vapaudenpatsas ja Panaman kanaali. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2021. Race for the Railroad

  29. Australian kullankaivajatViasat Explore

    1003. Poseidon Crew löytää uuden kultakohteen. Bridget ja Levi North muodostavat uuden kumppanuuden. Mackiesit etsivät isoja kultaesiintymiä uuden teknologian avulla. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2024.

  30. Rakennushankkeena maailmaViasat History

    Vapauden nostatus. Tuntematon 1800-lukulainen ranskalaistaiteilija aloittaa liki mahdottoman 20 vuotta kestävän hankkeen rakentaa maailman korkein patsas ja pystyttää se Yhdysvaltain maaperälle. Sarjassa nähdään Yhdysvaltain ja koko maailman kannalta ratkaisevan tärkeitä rakennuksia, joita ovat mm. Vapaudenpatsas ja Panaman kanaali. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2021. Liberty Rising

  31. Brittien ökyimmät myyntikohteetNelonen

    Nirso asiakas. Välittäjä Haydn on etsinyt asiakkaalleen kotia Buckinghamshirestä jo kaksi vuotta ja esittelee tälle jälleen kolme kiinteistöä. Joko nyt tärppää? Knightsbridgessä on luksusvuokra-asunto, jossa ongelmia aiheuttaa epäkunnossa oleva wc-istuin. Sellaista äveriäät asiakkaat eivät sulata. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  32. Australian kullankaivajatViasat Explore

    1004. Jacqui ja Andrew etsivät kultaa krokotiileja kuhisevista vesistä. Wanderers-ryhmä hankkii uuden kohteen. Desert Diggers -ryhmä käynnistää omalaatuisen kuivauspuhaltimensa nimeltään The Beast. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2024.

  33. Rakennushankkeena maailmaViasat History

    Teiden soturit. Kaksi tienrakennuksen mestaria tuskailee vuosikymmenet valtatieverkoston luomisen parissa. Se yhdistää kaikki amerikkalaiskaupungit toisiinsa ja on maailman suurin julkinen rakennushanke. Sarjassa nähdään Yhdysvaltain ja koko maailman kannalta ratkaisevan tärkeitä rakennuksia, joita ovat mm. Vapaudenpatsas ja Panaman kanaali. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2021. Road Warriors

  34. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Meren kutsu. Sukeltajat löytävät toisen maailmansodan aikaisen reliikin. Kanadan armeijan harjoitus muuttuu oikeaksi hätätilanteeksi. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2025. Call of the Sea

  35. Rakennushankkeena maailmaViasat History

    Kaksi kansakuntaa, Ranska ja Yhdysvallat, kilpailee Atlantin ja Tyynen valtameren yhdistävän 80 kilometrin mittaisen tien rakentamisesta. Hanke sisältää kaikki kuviteltavissa olevat ongelmat. Sarjassa nähdään Yhdysvaltain ja koko maailman kannalta ratkaisevan tärkeitä rakennuksia, joita ovat mm. Vapaudenpatsas ja Panaman kanaali. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2021. The Panama Canal

  36. Jalokiven kaivajat AustraliassaViasat Explore

    205. Ray sahaa valtavan jalokiven läpi. Todd ja Bri alkavat arvostaa toistensa työtä aivan uudella tavalla. Onko pelkkää toiveajattelua, että Bushies-ryhmä pääsisi vihdoin palkkapussille? Australian Queenslandissa etsitään safiireja. Ihmeellisen jalokiven metsästys vie kovapintaiset kaivajat kestokykynsä äärirajoille. Britannia, dokumenttisarja, 2023.

  37. Salaiset aseet: Toinen maailmansotaViasat History

    Panssarivaunut. Toinen maailmansota synnytti tunnettuja ja epätavallisia panssarivaunuja, jotka suunniteltiin tarkkoihin tarkoituksiin. Jaksossa katsotaan panssarivaunuja aseistettujen sotakoneiden yleisakselilla. Sarjassa nähdään, miten toinen maailmansota innoitti teknologiseen kehitykseen aina suihkukoneista avaruusaluksiin. Jokaisessa jaksossa tarkastellaan eri aselajia ja sota-ajan suunnittelua. Australia, dokumenttisarja, 2022. Tanks

  38. Yukonin kultaaViasat Explore

    Kun on aika luovuttaa. Ken käyttää viimeisen oljenkorren. Cam iskee läpipääsemättömään seinään. Big Alin puskutraktori kärsii katastrofaalisen rikon. Kanadan kullankaivajat tekevät töitä pohjoisen lyhyissä kausissa ja 18-tuntisia työpäiviä laiterikoista huolimatta. Pelissä on kaikki ja Ken, Al, Bernie ja Karl etsivät omaisuuksia vuodesta toiseen. Kanada, dokumenttisarja, 2014. Know When to Fold 'Em

  39. Panssarivaunu: Toisen maailmansodan tärkein aseViasat History

    Liikkuva sota. Toinen maailmansota alkoi: uudet panssarivaunustrategiat valloittavat maailmaa ja mullistavat sodankäynnin. Sota valtasi Euroopan ja kukin maa totutteli mekaaniseen sotaan omalla tavallaan. Panssarivaunu oli toisen maailmansodan tärkein sotakone. Korkeat Tigerit, ketterät Shermanit ja muut vaunut muuttivat täysin taistelujen kulun. Australia, dokumenttisarja, 2025. War of Movement

  40. Australian kullankaivajatViasat Explore

    907. Gold Devilsillä on vaikeaa löytää uusi kultakohde Länsi-Australiasta. McGhiesin tiimi nostaa toimintansa seuraavalle tasolle ja ottaa peliin monsteri-murskaajan. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2023.

  41. Arman ja aikamme ilmiötTV5

    Nuoret miehet uskossa. Arman tutkii miksi yhä useammat nuoret miehet löytävät kristinuskon ja Jeesuksen. Antaako usko nuorelle miehelle suunnan sekavassa nykymaailmassa? Pastori Tomi Lehto ja juuri upotuskasteen saanut Dominik Rudenko vievät Armanin hengelliselle matkalle. Palkitun dokumentaristi Arman Alizadin luotsaama neliosainen dokumenttisarja syventyy ajankohtaisiin, runsaasti keskustelua herättäneiden ilmiöiden pariin, haastaa katsojien ennakkoluulot ja vie heidät maailmoihin, joissa vain harva on käynyt. Suomi, 2024

  42. Muinainen maailmanloppuViasat History

    Akkadian valtakunta. Kun akkadit valloittivat ja yhdistivät sumerilaiset kaupunkivaltiot vuonna 2334 eKr. syntyi maailman ensimmäinen imperiumi. Mistä akkadien valta oli peräisin ja miksi valtakausi romahti? Miksi sivilisaatiot tuhoutuvat? Arkeologit tutkivat raunioita eri puolilla maailmaa ja etsivät syitä historian mahtavimpien sivilisaatioiden tuhoutumisille. Britannia, dokumenttisarja, 2021. Akkadian Empire

  43. Australian kullankaivajatViasat Explore

    908. Jacqui ja Andrew jäävät loukkuun tuhoisan pensaspalon toiselle puolelle. The Gold Devils -tiimi hajoaa, kun yksi jäsen lähtee omille teilleen. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2023.

  44. 1776: Amerikan itsenäisyysViasat History

    Köyhän miehen sota. Yksi Manhattanin ensimmäisistä suurista taisteluista käytiin Kip's Bayllä, missä vasta muodostettu armeija yritti panna vastaan maailman suurimmalle imperiumille. Ylitämme Atlantin ja sukellamme Amerikan länteen. Itsenäisyysjulistuksen 250. vuosipäivänä tutustutaan itsenäisyyssodan tarinoihin, sankareihin ja pahantekijöihin. Britannia, dokumenttisarja, 2026. A Poor Man's Fight 2025

  45. JättirakennuksetViasat Explore

    Superrahtialus. Alankomaissa rakennetaan Hawaikinui 2:sta eli uuden sukupolven rahtilaivaa, jonka tehtävä on palvella eteläisen Tyynenmeren kaukaisia saaria. Sarjassa seurataan kahdeksan maailmanlaajuisesti merkittävän rakennuksen pystyttämistä. Rakennus- ja insinööritieteen innovaatiot muuttavat alan tulevaisuutta. Britannia, dokumenttisarja, 2025. Super Cargo Ship

  46. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Lakko. Pattitilanteeseen ajautunut riita maailman suurimmalla kalalaitoksella uhkaa ihmisten elinkeinoja. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2023. The Strike

  47. Toinen maailmansota - taistelut EuroopastaViasat History

    Normandian maihinnousu. Kesäkuu 1944: Yhdysvaltain, Britannian ja Kanadan joukot nousivat 80 kilometrin kaistaleelle Normandian rannikolle. Maalla ja vedessä kulkevat panssarivaunut ja raskas kalusto hidastivat liikkumista. Ohjelmassa käydään läpi taisteluita, joilla vapautettiin Länsi-Eurooppaa natsien vallasta, aina Normandian rannikolta kolmannen valtakunnan ytimeen. Britannia, dokumenttisarja, 2019. D-Day

  48. Diana: Omin sanoinNational Geographic

    Salaisten ääninauhojen ympärille rakennettu dokumenttielokuva paljastaa prinsessatarinan taakse kätkeytyvän karun todellisuuden. Diana: In Her Own Words Yhdysvallat, 2017

  49. Pahaa rakentamassaViasat Explore

    Kartellin turvakamera & sekuntikellojengi. Jeffrey Manchester karkasi vankilasta ja katosi maan alle. Dresdenin vihreän holvin mahtavat turvatoimet hävisivät nokkelalle murtoryhmälle. Mitä tapahtuu, kun tutkijat, keksijät ja insinöörit siirtyvät pimeälle puolelle? Kurkista salaisiin piilopaikkoihin ja ylellisiin kartanoihin, ja koe viriteltyjen huipputeknisten laitteiden salat. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2024. Cartel CCTV & The Stopwatch Gang

  50. Mayat: Viiden kuningaskunnan sotaViasat History

    Arkeologit ovat tehneet viime vuosina isoja löytöjä klassisesta mayojen maailmasta. Niiden mukaan mayojen kuningaskunnat osallistuivat sotiin, jotka muiden syiden mukana johtivat kansan tuhoon. Ranska, dokumenttisarja, 2026. The Maya: The War of Five Kingdoms

Perjantaina 4.9.

  1. Rekankuljettajien altavastaajatViasat Explore

    Lumen vallassa. Yksinkertainen käynti kaatopaikalla muuttuu talviseksi painajaiseksi, kun Dale ja Gripp kamppailevat syrjäisellä vuoristotiellä lumen, uurteiden ja vaihderikkojen kanssa. Tuopin kokoinen voimanpesä Dale Kristensen on rekankuljettaja ja apumies. Hän haluaa rakentaa pojalleen parempaa elämää, mutta odottava iso selkäleikkaus saattaa tuhota suunnitelmat. Kanada, dokumenttisarja, 2025. Snowbound and Down

  2. Auschwitz: Sisälle soluttautunut miesViasat History

    Puolalaisupseeri Witold Pilecki todisti historian synkimpiä ajanjaksoja. Hän oli ensimmäinen henkilö, joka ilmoitti liittoutuneille holokaustin todellisuudesta Auschwitzissa. Ranska, dokumentti, 2021. Auschwitz: The Inside Man

  3. Kuolleen miehen kirous: Kadotettu Espanjan kultaViasat Explore

    Lizard-järven syvyydet. Osoittaako mystinen taidemuoto, jossa varpua liikutellaan kartan yllä, Slumachin kultakimpaleiden sijainnin? Adam ja Kru rämpivät pystysuoraa suota kohti 330 metrin korkeudessa sijaitsevaa järveä. Entinen kamppailutaistelija, alkuperäiskansojen tutkija ja vuorikiipeilijä lähtee luoteiselle Tyynellemerelle ratkaisemaan Slumachin kadonnen kultakaivoksen sata vuotta vanhaa arvoitusta. Kanada, dokumenttisarja, 2024. The Depths of Lizard Lake

  4. Rakennushankkeena maailmaViasat History

    Kilpailu rautatiestä. Kaksi rautatieyhtiötä kilpailee maailman kunnianhimoisimmasta rakennushankkeesta, mikä on täysin vertaansa vailla oleva Amerikan mantereen poikki kulkeva rautatie. Sarjassa nähdään Yhdysvaltain ja koko maailman kannalta ratkaisevan tärkeitä rakennuksia, joita ovat mm. Vapaudenpatsas ja Panaman kanaali. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2021. Race for the Railroad

  5. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Mereen sidottu. Kaksi veteraanimerimiestä kamppailee Pohjois-Atlantin talvimyrskyjä vastaan. Hinaajan kapteeni ja miehistö saattavat massiivisen sota-aluksen satamaan. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2024. Tied to the Ocean

  6. Rakennushankkeena maailmaViasat History

    Vapauden nostatus. Tuntematon 1800-lukulainen ranskalaistaiteilija aloittaa liki mahdottoman 20 vuotta kestävän hankkeen rakentaa maailman korkein patsas ja pystyttää se Yhdysvaltain maaperälle. Sarjassa nähdään Yhdysvaltain ja koko maailman kannalta ratkaisevan tärkeitä rakennuksia, joita ovat mm. Vapaudenpatsas ja Panaman kanaali. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2021. Liberty Rising

  7. Rakennushankkeena maailmaViasat History

    Teiden soturit. Kaksi tienrakennuksen mestaria tuskailee vuosikymmenet valtatieverkoston luomisen parissa. Se yhdistää kaikki amerikkalaiskaupungit toisiinsa ja on maailman suurin julkinen rakennushanke. Sarjassa nähdään Yhdysvaltain ja koko maailman kannalta ratkaisevan tärkeitä rakennuksia, joita ovat mm. Vapaudenpatsas ja Panaman kanaali. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2021. Road Warriors

  8. Brittien ökyimmät myyntikohteetNelonen

    Nirso asiakas. Välittäjä Haydn on etsinyt asiakkaalleen kotia Buckinghamshirestä jo kaksi vuotta ja esittelee tälle jälleen kolme kiinteistöä. Joko nyt tärppää? Knightsbridgessä on luksusvuokra-asunto, jossa ongelmia aiheuttaa epäkunnossa oleva wc-istuin. Sellaista äveriäät asiakkaat eivät sulata. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  9. Rakennushankkeena maailmaViasat History

    Kaksi kansakuntaa, Ranska ja Yhdysvallat, kilpailee Atlantin ja Tyynen valtameren yhdistävän 80 kilometrin mittaisen tien rakentamisesta. Hanke sisältää kaikki kuviteltavissa olevat ongelmat. Sarjassa nähdään Yhdysvaltain ja koko maailman kannalta ratkaisevan tärkeitä rakennuksia, joita ovat mm. Vapaudenpatsas ja Panaman kanaali. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2021. The Panama Canal

  10. Kovimmat hinaajatViasat Explore

    108. Park's Towing siirtää syvään rotkoon hylätyt viisi autoa. Clayton's Towing noutaa saarelle jumiin jääneen huvipurren. North Coast Heavy Towing siirtää jumiin jääneen kippiauton. Sarjassa seurataan hinausyritysten arkea, kun ne taistelevat Australian vaativimmista sopimuksista. Tällä alalla yksikin epäonnistuminen voi kaataa yrityksen nurin. Australia, dokumenttisarja, 2021.

  11. Toinen maailmansota - taistelut EuroopastaViasat History

    Normandian maihinnousu. Kesäkuu 1944: Yhdysvaltain, Britannian ja Kanadan joukot nousivat 80 kilometrin kaistaleelle Normandian rannikolle. Maalla ja vedessä kulkevat panssarivaunut ja raskas kalusto hidastivat liikkumista. Ohjelmassa käydään läpi taisteluita, joilla vapautettiin Länsi-Eurooppaa natsien vallasta, aina Normandian rannikolta kolmannen valtakunnan ytimeen. Britannia, dokumenttisarja, 2019. D-Day

  12. Australian kullankaivajatViasat Explore

    605. Goldtimers vaatii kultavarkaat tilille, ja herkkä tunnistin johtaa joukkueen kultapaikalle. Shanen ja Russellin kotitekoinen sulkuportti ei erottele kultaa. He ottavat riskin ja siirtyvät muualle. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2020.

  13. Australian häränmetsästäjätViasat Explore

    201. Ennätysmaiset karjahinnat ja sadekausi ovat tehneet metsästä häränpyytäjille oikean rahasammon. Aviopari ja työtiimi Liz ja Willie Cook kasvattavat valtakuntaansa, mutta samalla kasvavat velat. Villiintyneiden härkien metsästys tarjoaa rohkeille metsästäjille vuosittaista tienestiä. Maailman vaarallisimpiin kuuluvan työn kovista riskeistä ja kovasta palkasta väännetään tiukat sopimukset. Australia, dokumenttisarja, 2021.

  14. 1776: Amerikan itsenäisyysViasat History

    Köyhän miehen sota. Yksi Manhattanin ensimmäisistä suurista taisteluista käytiin Kip's Bayllä, missä vasta muodostettu armeija yritti panna vastaan maailman suurimmalle imperiumille. Ylitämme Atlantin ja sukellamme Amerikan länteen. Itsenäisyysjulistuksen 250. vuosipäivänä tutustutaan itsenäisyyssodan tarinoihin, sankareihin ja pahantekijöihin. Britannia, dokumenttisarja, 2026. A Poor Man's Fight 2025

  15. Viimeiset kapteenitViasat Explore

    Kampasimpukoiden pyyntikausi alkaa Magdalen-saarilla. Kapteeni Williamin ensimmäistä päivää varjostavat laiterikko ja kova merenkäynti, ja kapteeni Adamiin iskee hirmumyrsky. Kanada, dokumenttisarja, 2026. The Last Captains

  16. Toinen maailmansota - taistelut EuroopastaViasat History

    Normandian maihinnousu. Kesäkuu 1944: Yhdysvaltain, Britannian ja Kanadan joukot nousivat 80 kilometrin kaistaleelle Normandian rannikolle. Maalla ja vedessä kulkevat panssarivaunut ja raskas kalusto hidastivat liikkumista. Ohjelmassa käydään läpi taisteluita, joilla vapautettiin Länsi-Eurooppaa natsien vallasta, aina Normandian rannikolta kolmannen valtakunnan ytimeen. Britannia, dokumenttisarja, 2019. D-Day

  17. Rekankuljettajien altavastaajatViasat Explore

    Liukas rinne. Lunta, jäätä ja hengenvaarallinen vuoristotie koettelevat Dalea, kun hän yrittää kynsin ja hampain pysytellä ohjaimissa ja pitää yrityksensä toiminnassa. Tuopin kokoinen voimanpesä Dale Kristensen on rekankuljettaja ja apumies. Hän haluaa rakentaa pojalleen parempaa elämää, mutta odottava iso selkäleikkaus saattaa tuhota suunnitelmat. Kanada, dokumenttisarja, 2025. Slippery Slope

  18. Brittien ökyimmät myyntikohteetNelonen

    Nirso asiakas. Välittäjä Haydn on etsinyt asiakkaalleen kotia Buckinghamshirestä jo kaksi vuotta ja esittelee tälle jälleen kolme kiinteistöä. Joko nyt tärppää? Knightsbridgessä on luksusvuokra-asunto, jossa ongelmia aiheuttaa epäkunnossa oleva wc-istuin. Sellaista äveriäät asiakkaat eivät sulata. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  19. Mayat: Viiden kuningaskunnan sotaViasat History

    Arkeologit ovat tehneet viime vuosina isoja löytöjä klassisesta mayojen maailmasta. Niiden mukaan mayojen kuningaskunnat osallistuivat sotiin, jotka muiden syiden mukana johtivat kansan tuhoon. Ranska, dokumenttisarja, 2026. The Maya: The War of Five Kingdoms

  20. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Avoin kausi. Sadat kapteenit valmistautuvat lähtöön suurimpien kalanjalostajien puolesta, mutta rannalla käytävä kalabaliikki uhkaa pysäyttää kaikkien elinkeinon. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2024. Open Season

  21. Salaiset aseet: Toinen maailmansotaViasat History

    Panssarivaunut. Toinen maailmansota synnytti tunnettuja ja epätavallisia panssarivaunuja, jotka suunniteltiin tarkkoihin tarkoituksiin. Jaksossa katsotaan panssarivaunuja aseistettujen sotakoneiden yleisakselilla. Sarjassa nähdään, miten toinen maailmansota innoitti teknologiseen kehitykseen aina suihkukoneista avaruusaluksiin. Jokaisessa jaksossa tarkastellaan eri aselajia ja sota-ajan suunnittelua. Australia, dokumenttisarja, 2022. Tanks

  22. Australian kullankaivajatViasat Explore

    805. The Ferals -ryhmä menettää jäsenen ankarassa takamaastossa. Shane saa niin kiinnostavan tarjouksen, että kumppanuus Russellin kanssa on vaarassa. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2022.

  23. Panssarivaunu: Toisen maailmansodan tärkein aseViasat History

    Liikkuva sota. Toinen maailmansota alkoi: uudet panssarivaunustrategiat valloittavat maailmaa ja mullistavat sodankäynnin. Sota valtasi Euroopan ja kukin maa totutteli mekaaniseen sotaan omalla tavallaan. Panssarivaunu oli toisen maailmansodan tärkein sotakone. Korkeat Tigerit, ketterät Shermanit ja muut vaunut muuttivat täysin taistelujen kulun. Australia, dokumenttisarja, 2025. War of Movement

  24. Australian kullankaivajatViasat Explore

    806. Jacquin ja Andrew'n isot kultaunelmat ovat pysähtyneet viestintävaikeuksien takia. The Poseidon Crew kamppailee huonossa säässä ison palkkapussin toivossa. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2022.

  25. Brittien ökyimmät myyntikohteetLiv

    Sokkohuutokauppa. Cornwallissa myydään harvinaislaatuista kiinteistöä sokkohuutokaupalla ja jännitetään, tuleeko ensimmäistäkään tarjousta. Skotlannissa kaupitellaan linnaa, ja Jerseyn saarella tutustutaan luksusasumiseen eri muodoissaan. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  26. Normandian maihinnousu: 80-vuotismuistopäiväViasat History

    Dokumentti näyttää Normandian maihinnousun tuntemattoman puolen. Ei pelkkiä kuuluisia rantakuvia, vaan Englannin etelärannikolla taisteluun valmistautuvia joukkoja, merimiehiä ja siviilejä. Britannia, dokumentti, 2024. D-Day: The 80th Anniversary

  27. Aloittelevat rekkakuskitViasat Explore

    Kärpästen herra. Juuri Britanniasta saapunut Phil tuskailee 14-tunnin päiviä rankalla reitillä koko maantereen halki. Shellyn ensimmäinen palkkakeikka on täynnä mekaanisia ongelmia ja Melbournen kaupunkiruuhkaa. Kuljettajapula uhkaa Australian taloutta, mutta aloittelevien kuljettajien uusi sukupolvi on astumassa esiin. Heitä opastavat veteraanit, jotka haluavat siirtää opit eteenpäin. Australia, dokumenttisarja, 2025. Lord of the Flies

  28. AikamatkaajaYle Teema & Fem

    Dokumentti suomalaissyntyisestä Henrik Wahlforssista (1939- 2015), joka toimi teollisena muotoilijana Ruotsissa ja omisti elämänsä tulevaisuuden kysymyksille ja kestävälle kehitykselle. Tuotanto: Parad Media, 2021 (U)

  29. Yukonin kultaaViasat Explore

    Kun on aika juosta. Ken kamppailee vaarallisella Moose Creekin tiellä ja etsii epätoivoisesti polttoainetta. Karlin sulkuportti saa liki kuolemaniskun. Big Al on suljettu korkeiden panosten kohteesta ulos. Kanadan kullankaivajat tekevät töitä pohjoisen lyhyissä kausissa ja 18-tuntisia työpäiviä laiterikoista huolimatta. Pelissä on kaikki ja Ken, Al, Bernie ja Karl etsivät omaisuuksia vuodesta toiseen. Kanada, dokumenttisarja, 2014. Know When to Run

  30. Rakennushankkeena maailmaViasat History

    Kilpaa maan alle. Kun Lontoon metrosta tuli maailman ensimmäinen maanalainen liikennejärjestelmä, yrittivät New Yorkin ja Bostonin visionääriset insinöörit rakentaa Amerikan ensimmäisen vastaavan järjestelmän. Sarjassa nähdään Yhdysvaltain ja koko maailman kannalta ratkaisevan tärkeitä rakennuksia, joita ovat mm. Vapaudenpatsas ja Panaman kanaali. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2021. Race to the Underground

  31. Australian kullankaivajatViasat Explore

    1005. Paul Mackie etsii kultaesiintymää vuokraamallaan puskutraktorilla. Sheryl Munro joutuu käyttämään kuivauspuhallinta rikkojen takia yksin. Poseidon Crew etsii kultaa entistä isommalla vaihteella. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2024.

  32. Rakennushankkeena maailmaViasat History

    Kaapeli meren yli. Vuosisata ennen internetiä kaksi rohkeaa visionääriä kärsi epäonnistumisia ja sydänsuruja, koska he riskeerasivat koko elämänsä yhdistääkseen Yhdysvallat ja muun maailman merenalaisen kaapelin avulla. Sarjassa nähdään Yhdysvaltain ja koko maailman kannalta ratkaisevan tärkeitä rakennuksia, joita ovat mm. Vapaudenpatsas ja Panaman kanaali. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2021. Cable Across The Sea

  33. Australian kullankaivajatViasat Explore

    1006. Desert Diggers -ryhmä vääntää kuivauspuhallintaan käyttöön. Shane ja Rusty etsivät isoja kimpaleita Fantasy Gullystä. Jacquin ja Andyn kullanmetsästys johtaa elämän ja kuoleman tilanteeseen. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2024.

  34. Rakennushankkeena maailmaViasat History

    Siltojen sota. Insinööri Joseph Strauss ja Yhdysvaltain presidentti Herbert Hoover kilpailevat rinta rinnan kahden kaikkien aikojen pisimmän riippusillan rakentamisesta San Franciscossa: Golden Gate ja Bay Bridge. Sarjassa nähdään Yhdysvaltain ja koko maailman kannalta ratkaisevan tärkeitä rakennuksia, joita ovat mm. Vapaudenpatsas ja Panaman kanaali. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2021. Battle of the Bridges

  35. NG Wild: Luurankorannikon leijonatNatGeo Wild

    Namibian Luurankorannikon mystisissä maisemissa kuvattu mukaansatempaava ja draamantäyteinen dokumentti, joka kertoo kolmesta orvoksi jääneestä aavikkoleijonanpennusta. Seuraamme niiden hämmästyttävää selviytymistarinaa yhdessä maailman vaarallisimmissa paikassa aina horjuvista ensiaskelista aavikolla metsästämisen opetteluun rantaviivalla asti. Desert Lions: Surviving At Skeleton Coast Itävalta, 2023

  36. Australian hummerinpyytäjätViasat Explore

    504. Myles tekee päätöksen kansimiehen ominaisuudessaan. Bryce ampaisee listalla ylöspäin. Squizzy johtaa merellä kasinoa. Australian hummerinpyytäjät -sarja seuraa kuuden hummerinpyyntialuksen kapteenien mukana millaista draamaa liittyy maailman arvokkaimman meriherkun hankkimiseen. Australia, dokumenttisarja, 2024.

  37. Rakennushankkeena maailmaViasat History

    Hooverin pato. Huippumaineikas insinööri kesyttää Yhdysvaltain villeimpiin kuuluvaa jokea, jotta siitä saataisiin kipeästi kaivattua vettä kuivaan Länsi-Amerikkaan. Sarjassa nähdään Yhdysvaltain ja koko maailman kannalta ratkaisevan tärkeitä rakennuksia, joita ovat mm. Vapaudenpatsas ja Panaman kanaali. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2021. The Hoover Dam

  38. Kuolleen miehen kirous: Kadotettu Espanjan kultaViasat Explore

    Kadonneet nauhoitukset. Vastalöytynyt video ja vanhan puhelun nauhoitus kääntävät huomion 40 vuotta vanhaan väitteeseen, jonka mukaan Slumachin kultasaalis löytyi ja kaivettiin ylös 1980-luvulla. Entinen kamppailutaistelija, alkuperäiskansojen tutkija ja vuorikiipeilijä lähtee luoteiselle Tyynellemerelle ratkaisemaan Slumachin kadonnen kultakaivoksen sata vuotta vanhaa arvoitusta. Kanada, dokumenttisarja, 2024. The Lost Recordings

  39. Salaiset aseet: Toinen maailmansotaViasat History

    Lentokoneet. Toinen maailmansota aloitti kiivaat taistelun ilmatilan herruudesta ja ajoi kansat keksimään salaisia lentokonetekniikoita. Jaksossa tutustutaan aikaisen suihkuhävittäjien kehitykseen. Sarjassa nähdään, miten toinen maailmansota innoitti teknologiseen kehitykseen aina suihkukoneista avaruusaluksiin. Jokaisessa jaksossa tarkastellaan eri aselajia ja sota-ajan suunnittelua. Australia, dokumenttisarja, 2022. Aircraft

  40. Yukonin kultaaViasat Explore

    Kun on aika juosta. Ken kamppailee vaarallisella Moose Creekin tiellä ja etsii epätoivoisesti polttoainetta. Karlin sulkuportti saa liki kuolemaniskun. Big Al on suljettu korkeiden panosten kohteesta ulos. Kanadan kullankaivajat tekevät töitä pohjoisen lyhyissä kausissa ja 18-tuntisia työpäiviä laiterikoista huolimatta. Pelissä on kaikki ja Ken, Al, Bernie ja Karl etsivät omaisuuksia vuodesta toiseen. Kanada, dokumenttisarja, 2014. Know When to Run

  41. Panssarivaunu: Toisen maailmansodan tärkein aseViasat History

    Rakennettu taisteluun. Toisen maailmansodan aikana maat eri puolilla maailmaa hioivat teollisia panssarivaunun rakentamistapoja. Kumpi on panssarivälineissä tärkeämpää, laatu vai määrä? Panssarivaunu oli toisen maailmansodan tärkein sotakone. Korkeat Tigerit, ketterät Shermanit ja muut vaunut muuttivat täysin taistelujen kulun. Australia, dokumenttisarja, 2025. Built for Battle

  42. Australian kullankaivajatViasat Explore

    909. Asiantuntija-analyysi ja kokemus yhdessä vievät Shanen ja Katen kultapaikalle. Nev vie Brentin ja Ethanin salaiseen paikkaan Australian aavikoilla. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2023.

  43. Muinainen maailmanloppuViasat History

    Merikansan mysteeri. Pronssiaika loppui vuonna 1200 eKr., mutta minkä takia? Todisteet osoittavat ryöstelijöihin, jotka tunnetaan "merikansana", mutta ovatko he vastuussa? Miksi sivilisaatiot tuhoutuvat? Arkeologit tutkivat raunioita eri puolilla maailmaa ja etsivät syitä historian mahtavimpien sivilisaatioiden tuhoutumisille. Britannia, dokumenttisarja, 2021. The Mystery of the Sea People

  44. Australian kullankaivajatViasat Explore

    910. Jacquin ja Andrewn kullanmetsästystä haittaavat tappavat käärmeet ja terävät kivet. Shane ja Kate ovat jo löytäneet kultaa, mutta onko heillä sen nostamiseen tarvittavia työvälineitä? Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2023.

  45. 1776: Amerikan itsenäisyysViasat History

    Muistakaa naiset. Kun miehet marssivat sotaan, joukko naisia halusi myös tulla mukaan ja kuulluksi. Abigail Adams oli John Adamsin feministivaimo, joka kirjoitti liudan radikaaleja kirjelmiä. Ylitämme Atlantin ja sukellamme Amerikan länteen. Itsenäisyysjulistuksen 250. vuosipäivänä tutustutaan itsenäisyyssodan tarinoihin, sankareihin ja pahantekijöihin. Britannia, dokumenttisarja, 2026. Remember The Ladies 2025

  46. Australian kullankaivajatViasat Explore

    1016. Brent testaa edesmenneen ystävänsä Neville Perryn poikien kaivostaitoja. Mekaaninen rikko pysäyttää Wanderers-ryhmän kaivinkoneen. Mackies tekee riskaabelin investoinnin uuteen kohteeseen. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2024.

  47. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Loppulinja. Kauan kaivattu ravustuskausi alkaa ja sadat alukset laskevat vesille. Yksi kippari lähtee matkaan maailmanennätyksen kiilto silmissään. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2023. The End of the Line

  48. Toinen maailmansota - taistelut EuroopastaViasat History

    Caenin taistelu. Kesäkuu 1944: Britit ja kanadalaiset eivät ole vielä saavuttaneet yhtä Normandian maihinnousun tavoitteista eli Caenin kaupungin valloitusta. Kaupungista käytiin verinen taistelu. Ohjelmassa käydään läpi taisteluita, joilla vapautettiin Länsi-Eurooppaa natsien vallasta, aina Normandian rannikolta kolmannen valtakunnan ytimeen. Britannia, dokumenttisarja, 2019. Battle for Caen

  49. Perjantai-dokkariYle TV1

    Sukeltaja painuu merenpinnan alle Hangon lähellä. Löytyykö sieltä vihdoinkin naisen ruumis, jonka vaimonsa surmannut mies hävitti 1970-luvulla? Ruumiinetsijät tutkivat rikostapauksia, jotka poliisin pöydällä ovat päässeet pölyyntymään, ja joiden uhrit eivät ole saaneet oikeutta.

  50. LentoturmatutkintaViasat Explore

    Lapsi ohjaamossa. RIA:n lento 593 oli kaikin puolin rutiinimainen, kunnes se putosi taivaalta alle viidessä minuutissa. Hätäsoitto ei oli tehty, ilman muuta varoitusta. Tutkimus paljasti hurjan tapahtuman ohjaamossa. Lento-, juna- ja merionnettomuuksia luotaavassa sarjassa haastatellaan henkiin jääneitä, uhrien omaisia ja turmatutkijoita, ja selvitetään suuronnettomuuksiin johtaneita syitä. Kanada, dokumenttisarja, 2005. Kid in the Cockpit

  51. Macchu Picchu: KivikaupunkiViasat History

    Etelä-Perun Macchu Picchu on muinaisten inkojen kaupunki, joka on seissyt asumattomana ja koskemattomana vuosisatojen ajan. Kaupunki pystytettiin inka-rakentajien nerokkaiden salaisuuksien avulla. Ranska, dokumentti, 2024. Machu Picchu: City of Stone

Lauantaina 5.9.

  1. Takamaiden kultaa etsimässäViasat Explore

    Jymypommi. Jeff etsii tärkeitä vihjeitä luomalla historiallisen lennon uudestaan. Arkistosta löytyy oikea jymypaukku. Kaksi elinikäistä ystävää johtaa tutkimusretken syvälle Australian takamaille. Tavoitteena on löytää legendaarinen monen miljoonan kultaomaisuus ja ratkaista satavuotinen mysteeri. Australia, dokumenttisarja, 2025. Bombshell

  2. Auschwitzin viimeinen muusikkoViasat History

    Sellisti Anita Lasker-Wallfischin uskomaton tarina. Leirin toisten uhrien - juutalaisten, puolalaisten ja romanien - kanssa hän soitti ja kirjoitti musiikkia holokaustin kauhujen keskellä. Britannia, dokumentti, 2025. The Last Musician of Auschwitz

  3. Kuolleen miehen kirous: Kadotettu Espanjan kultaViasat Explore

    Volcanic Brownin jalanjäljissä. Viitoittaako Ylä-Pittistä löytynyt kultahammas tietä Slumachin kullalle? Tiimi seuraa raportteja 1930-luvulla kadonneen kullankaivaja Volcanic Brownin leirille ja "kultaiselle maanvajoamalle". Entinen kamppailutaistelija, alkuperäiskansojen tutkija ja vuorikiipeilijä lähtee luoteiselle Tyynellemerelle ratkaisemaan Slumachin kadonnen kultakaivoksen sata vuotta vanhaa arvoitusta. Kanada, dokumenttisarja, 2024. Deadman's Curse: The Lost Spanish GoldThe Footsteps Of Volcanic Brown

  4. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Luotamme lauttoihin. Maakunnan suurimmalle kuivatelakalle saapuu harvinaisesti kaksi massiivista lauttaa yhtä aikaa. Yhtä veteraanikapteenia onnistaa Grand Banksissa, kun toinen kuljettaa tavaraa syrjäiseen yhteisöön. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2024. Upon Ferries We Trust

  5. Rakennushankkeena maailmaViasat History

    Kilpaa maan alle. Kun Lontoon metrosta tuli maailman ensimmäinen maanalainen liikennejärjestelmä, yrittivät New Yorkin ja Bostonin visionääriset insinöörit rakentaa Amerikan ensimmäisen vastaavan järjestelmän. Sarjassa nähdään Yhdysvaltain ja koko maailman kannalta ratkaisevan tärkeitä rakennuksia, joita ovat mm. Vapaudenpatsas ja Panaman kanaali. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2021. Race to the Underground

  6. Brittien ökyimmät myyntikohteetNelonen

    Luksusta Alpeilla. Ostovälittäjä Constance matkustaa Lontoosta Alpeille katsastamaan ylellisiä alppimajoja paikallisen kiinteistönvälittäjän kutsusta. Molempien toiveissa on hedelmällinen yhteistyö. Entinen malli Jilly Johnson etsii pienempää kotia Radlettin kylästä ja käy katsomassa kahta upeaa kohdetta. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  7. Rakennushankkeena maailmaViasat History

    Kaapeli meren yli. Vuosisata ennen internetiä kaksi rohkeaa visionääriä kärsi epäonnistumisia ja sydänsuruja, koska he riskeerasivat koko elämänsä yhdistääkseen Yhdysvallat ja muun maailman merenalaisen kaapelin avulla. Sarjassa nähdään Yhdysvaltain ja koko maailman kannalta ratkaisevan tärkeitä rakennuksia, joita ovat mm. Vapaudenpatsas ja Panaman kanaali. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2021. Cable Across The Sea

  8. Rakennushankkeena maailmaViasat History

    Siltojen sota. Insinööri Joseph Strauss ja Yhdysvaltain presidentti Herbert Hoover kilpailevat rinta rinnan kahden kaikkien aikojen pisimmän riippusillan rakentamisesta San Franciscossa: Golden Gate ja Bay Bridge. Sarjassa nähdään Yhdysvaltain ja koko maailman kannalta ratkaisevan tärkeitä rakennuksia, joita ovat mm. Vapaudenpatsas ja Panaman kanaali. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2021. Battle of the Bridges

  9. Kovimmat hinaajatViasat Explore

    109. Truckworks siirtää palaneen yhdistelmärekan. Wagga Truck Towing pelastaa maatilalta Steiger-traktorin. Clayton's Towing kuljettaa Lockheed P3-Orionin Queenslandin ilmailumuseoon. Sarjassa seurataan hinausyritysten arkea, kun ne taistelevat Australian vaativimmista sopimuksista. Tällä alalla yksikin epäonnistuminen voi kaataa yrityksen nurin. Australia, dokumenttisarja, 2021.

  10. Rakennushankkeena maailmaViasat History

    Hooverin pato. Huippumaineikas insinööri kesyttää Yhdysvaltain villeimpiin kuuluvaa jokea, jotta siitä saataisiin kipeästi kaivattua vettä kuivaan Länsi-Amerikkaan. Sarjassa nähdään Yhdysvaltain ja koko maailman kannalta ratkaisevan tärkeitä rakennuksia, joita ovat mm. Vapaudenpatsas ja Panaman kanaali. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2021. The Hoover Dam

  11. Australian kullankaivajatViasat Explore

    606. Poseidon-joukkue etsii kiireellä kultaa ennen pakkasten tuloa. Dust Devils -joukkue ottaa 150,000 dollarin riskin uuden murskaamon kanssa. Uusi joukkue etsii kultaa laajasta Queenslandista. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2020.

  12. Elefanttien maailmaNatGeo Wild

    Dokumentti seuraa elefanttilaumojen matkaa, kun ne muuttavat lähemmäs ruokaa ja turvaa sukupolvelta toiselle jaetun tiedon avulla. An Elephant's World Yhdysvallat, 2017

  13. Toinen maailmansota - taistelut EuroopastaViasat History

    Caenin taistelu. Kesäkuu 1944: Britit ja kanadalaiset eivät ole vielä saavuttaneet yhtä Normandian maihinnousun tavoitteista eli Caenin kaupungin valloitusta. Kaupungista käytiin verinen taistelu. Ohjelmassa käydään läpi taisteluita, joilla vapautettiin Länsi-Eurooppaa natsien vallasta, aina Normandian rannikolta kolmannen valtakunnan ytimeen. Britannia, dokumenttisarja, 2019. Battle for Caen

  14. JättirakennuksetViasat Explore

    Alppien megatunneli. Ranskassa ja Italiassa rakennetaan pisintä koskaan tehtyä rautatietunnelia Alppien alle. Kallion kova paine sekä epävakaat geologiset ja maanalaiset olosuhteet haastavat tekijöitä. Sarjassa seurataan kahdeksan maailmanlaajuisesti merkittävän rakennuksen pystyttämistä. Rakennus- ja insinööritieteen innovaatiot muuttavat alan tulevaisuutta. Britannia, dokumenttisarja, 2025. Alps Mega Tunnel

  15. JättirakennuksetViasat Explore

    Ateenan superpilvenpiirtäjä. Kun Välimeren rannalle rakennetaan Kreikan ensimmäistä pilvenpiirtäjää, ovat rakennusinsinöörien haasteena maanjäristykset, epävakaa maaperä ja rannikkotuulet. Sarjassa seurataan kahdeksan maailmanlaajuisesti merkittävän rakennuksen pystyttämistä. Rakennus- ja insinööritieteen innovaatiot muuttavat alan tulevaisuutta. Britannia, dokumenttisarja, 2025. Athens Super Skyscraper

  16. Maanalainen armeijaViasat History

    103. Puolan maanalaiset oikeudet varmistavat maanalaisten verkostojen turvallisuutta. Tunkeutujaa vastaan suunnattuja häirintäoperaatioita suoritetaan. Puolan eliittiyksiköt Englannista liittyvät sotaan. Puolalainen maanalainen valtio oli valloitetun Euroopan suurin Hitlerin vastainen ryhmä. Sen toiminta oli uskomattoman sinnikästä ja muutti toisen maailmansodan suunnan. Puola, dokumenttisarja, 2021.

  17. Historia: Lentämisen kulta-aikaYle TV1

    Lentopioneerien intohimo ja teknologian kehitys mullistivat 1920-luvulla alkaneen matkustajalentoliikenteen, joka sodan jälkeen muuttui nopeaksi, turvalliseksi ja ylelliseksi. Eleganssia huokuvat lentokoneet ja Concorden aikakausi loivat jetsetin myytin, joka kiehtoo yhä.

  18. JättirakennuksetViasat Explore

    Ilmajuna vuoristossa. Sveitsin Alpeille rakennetaan Schilthornin huipulle menevää ennätysmäistä kaapelirataa. Hurjat korkeudet, rajut sääolosuhteet ja lähes pystysuora pudotus haastavat tekijöitä. Sarjassa seurataan kahdeksan maailmanlaajuisesti merkittävän rakennuksen pystyttämistä. Rakennus- ja insinööritieteen innovaatiot muuttavat alan tulevaisuutta. Britannia, dokumenttisarja, 2025. Mountain Sky Train

  19. Maanalainen armeijaViasat History

    104. Maanalainen armeija jatkaa taisteluaan Puolan vapauttamiseksi Varsovan kapinan puhjetessa. Kauhu tulee takaisin, kun Stalin valtaa Itä-Euroopan. Sota on ohitse, mutta puolalaiset jatkavat taistelua. Puolalainen maanalainen valtio oli valloitetun Euroopan suurin Hitlerin vastainen ryhmä. Sen toiminta oli uskomattoman sinnikästä ja muutti toisen maailmansodan suunnan. Puola, dokumenttisarja, 2021.

  20. JättirakennuksetViasat Explore

    Huippurautatie. Kun Karpaattien juurelle rakennetaan uutta suurnopeuksista junarataa, ovat Puolan rakennusinsinöörien haasteena epävakaat vuoret, metaanikaasu ja petollinen maasto. Sarjassa seurataan kahdeksan maailmanlaajuisesti merkittävän rakennuksen pystyttämistä. Rakennus- ja insinööritieteen innovaatiot muuttavat alan tulevaisuutta. Britannia, dokumenttisarja, 2025. Extreme Railway

  21. Natsit ja pahuuden kutojatViasat History

    Miten taloudellinen sekasorto, haavoittunut kansallisylpeys ja "karismaattinen" johto loivat pohjaa toisen maailmansodan ennenkuulumattomalle julmuudelle, jota Hitlerin lähipiiri muovasi? Kanada, dokumenttisarja, 2025. Nazis: Threads of Evil

  22. JättirakennuksetViasat Explore

    Megapato. Kun Coloradossa yritetään nostaa 70-vuotiasta patoa ennätyskorkeuksiin, ovat rakennusinsinöörien haasteena kuivuus, äärimmäiset sääilmiöt ja kova vedenpaine. Sarjassa seurataan kahdeksan maailmanlaajuisesti merkittävän rakennuksen pystyttämistä. Rakennus- ja insinööritieteen innovaatiot muuttavat alan tulevaisuutta. Britannia, dokumenttisarja, 2025. Mega Dam

  23. Natsit ja pahuuden kutojatViasat History

    Miten taloudellinen sekasorto, haavoittunut kansallisylpeys ja "karismaattinen" johto loivat pohjaa toisen maailmansodan ennenkuulumattomalle julmuudelle, jota Hitlerin lähipiiri muovasi? Kanada, dokumenttisarja, 2025. Nazis: Threads of Evil

  24. Australian kullankaivajatViasat Explore

    706. Poseidon-joukkue joutuu kullanetsintään Victorian routaisille ylämaille. Isot koneet vievät Goldtimers-joukkueen viimeiset säästöt. Marcus, Linden ja Dale kaivavat kultarikasta maaperää syvältä. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2021.

  25. Natsit ja pahuuden kutojatViasat History

    Miten taloudellinen sekasorto, haavoittunut kansallisylpeys ja "karismaattinen" johto loivat pohjaa toisen maailmansodan ennenkuulumattomalle julmuudelle, jota Hitlerin lähipiiri muovasi? Kanada, dokumenttisarja, 2025. Nazis: Threads of Evil

  26. Australian kullankaivajatViasat Explore

    707. Goldtimers-joukkue pistää peliin viimeiset kuusi tuhatta dollariaan. Brad ja Chris saavat asiantuntijaneuvoja, joilla löytyykin hieman kultaa. Feralsit kohtaavat tappajakäärmeen. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2021.

  27. Salaiset aseet: Toinen maailmansotaViasat History

    Aseet. Taistelu voitosta pakotti uusien teknologioiden kehitykseen. Taistelukentille ilmestyi uusia keksintöjä ja aika ajoin ne yllättivät sotilaat taistelulinjojen molemmin puolin. Sarjassa nähdään, miten toinen maailmansota innoitti teknologiseen kehitykseen aina suihkukoneista avaruusaluksiin. Jokaisessa jaksossa tarkastellaan eri aselajia ja sota-ajan suunnittelua. Australia, dokumenttisarja, 2022. Guns

  28. Australian kullankaivajatViasat Explore

    708. Poseidon-joukkue etsii kultaa syrjäisestä vuoristosolasta. Ehtynyt kulta tuo paineita Jacquille ja Andrewlle. Levi ja Bridget jatkavat kahdestaan. Feralsit työskentelevät hankalalla Pilbaran alueella. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2021.

  29. Meren kutsuYle TV1

    Dokumentti yksinpurjehtija Tapio Lehtisestä, joka osallistui äärimmäisen haastavaan Golden Globe Race -yksinpurjehduskilpailuun 2018. Hän nousi suorituksellaan lajin maailmantähtien joukkoon. T: Solar Republic (2022)(U)

  30. Salaiset aseet: Toinen maailmansotaViasat History

    Panssarivaunut. Toinen maailmansota synnytti tunnettuja ja epätavallisia panssarivaunuja, jotka suunniteltiin tarkkoihin tarkoituksiin. Jaksossa katsotaan panssarivaunuja aseistettujen sotakoneiden yleisakselilla. Sarjassa nähdään, miten toinen maailmansota innoitti teknologiseen kehitykseen aina suihkukoneista avaruusaluksiin. Jokaisessa jaksossa tarkastellaan eri aselajia ja sota-ajan suunnittelua. Australia, dokumenttisarja, 2022. Tanks

  31. Luontokappaleet palaavat kotiinYle TV2

    2/4. Merikotkat ovat palanneet Norjan rannikoille. Ekoturismi hyötyy kotkista, mutta lammasfarmareille ne tietävät ongelmia. Dokumenttisarja kertoo kotiseudultaan hävinneistä ja sinne nyt takaisin palaavista eläimistä. (U)

  32. Australian kullankaivajatViasat Explore

    709. Goldtimers-joukkue ottaa kiinni kultavarkaan. Levi ja Bridget tekevät aloittelijan virheen, joka voi käydä kalliiksi. Poseidon-joukkue ottaa epätoivoisen riskin ja palaa entiseen kohteeseen. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2021.

  33. Salaiset aseet: Toinen maailmansotaViasat History

    Lentokoneet. Toinen maailmansota aloitti kiivaat taistelun ilmatilan herruudesta ja ajoi kansat keksimään salaisia lentokonetekniikoita. Jaksossa tutustutaan aikaisen suihkuhävittäjien kehitykseen. Sarjassa nähdään, miten toinen maailmansota innoitti teknologiseen kehitykseen aina suihkukoneista avaruusaluksiin. Jokaisessa jaksossa tarkastellaan eri aselajia ja sota-ajan suunnittelua. Australia, dokumenttisarja, 2022. Aircraft

  34. Australian kullankaivajatViasat Explore

    710. Feralsit kuulustelevat kultavarasta. Jacqui ja Andrew tekevät läpimurron ammattimaisina kohteen kartoittajina. Gold Retrievers -joukkue menee maastoon tutkimaan lupaavalta vaikuttavaa uutta kohdetta. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2021.

  35. Panssarivaunu: Toisen maailmansodan tärkein aseViasat History

    Mekanisoitu sotakoneisto. Mikä on panssarivaunu? Ensimmäisistä käsitemalleista aina prototyyppeihin nähdään, miten toisen maailmansodan taistelukentät loivat mekaanisen sodankäynnin puitteet. Panssarivaunu oli toisen maailmansodan tärkein sotakone. Korkeat Tigerit, ketterät Shermanit ja muut vaunut muuttivat täysin taistelujen kulun. Australia, dokumenttisarja, 2025. Mechanised Warfare

  36. Yukonin kultaaViasat Explore

    Nikalla ja Chrisillä on rahakriisi. Ilman kultaa Cam joutuu passittamaan yhden työntekijänsä kotiin. Ken ja Guillaume löytävät huippukohteen, millä pelastaa kauden tulos. Kanadan kullankaivajat tekevät töitä pohjoisen lyhyissä kausissa ja 18-tuntisia työpäiviä laiterikoista huolimatta. Pelissä on kaikki ja Ken, Al, Bernie ja Karl etsivät omaisuuksia vuodesta toiseen. Kanada, dokumenttisarja, 2015. Financial Crisis

  37. Panssarivaunu: Toisen maailmansodan tärkein aseViasat History

    Liikkuva sota. Toinen maailmansota alkoi: uudet panssarivaunustrategiat valloittavat maailmaa ja mullistavat sodankäynnin. Sota valtasi Euroopan ja kukin maa totutteli mekaaniseen sotaan omalla tavallaan. Panssarivaunu oli toisen maailmansodan tärkein sotakone. Korkeat Tigerit, ketterät Shermanit ja muut vaunut muuttivat täysin taistelujen kulun. Australia, dokumenttisarja, 2025. War of Movement

  38. Yukonin kultaaViasat Explore

    Peruskallio-blues. Karl kaivaa syvällä uudessa kohteessa, mutta palaa tyhjin käsin. Camin tavoite saattaa olla tavoittamattomissa. Nika ja Chris saavat hurjia uutisia kohteestaan. Kanadan kullankaivajat tekevät töitä pohjoisen lyhyissä kausissa ja 18-tuntisia työpäiviä laiterikoista huolimatta. Pelissä on kaikki ja Ken, Al, Bernie ja Karl etsivät omaisuuksia vuodesta toiseen. Kanada, dokumenttisarja, 2015. Bedrock Blues

  39. Meren kutsuTV Finland

    Dokumentti yksinpurjehtija Tapio Lehtisestä, joka osallistui äärimmäisen haastavaan Golden Globe Race -yksinpurjehduskilpailuun 2018. Hän nousi suorituksellaan lajin maailmantähtien joukkoon. T: Solar Republic (2022)(U)

  40. Yukonin kultaaViasat Explore

    Epätoivoa. Onnettomuus sulkee Chrisin ja Nikan kohteen. Camin tuskailu roudan kanssa loppuu. Ken ja Guillaume hankkivat uudempaa koneistoa. Kanadan kullankaivajat tekevät töitä pohjoisen lyhyissä kausissa ja 18-tuntisia työpäiviä laiterikoista huolimatta. Pelissä on kaikki ja Ken, Al, Bernie ja Karl etsivät omaisuuksia vuodesta toiseen. Kanada, dokumenttisarja, 2015. Desperation Mode

  41. 1776: Amerikan itsenäisyysViasat History

    Odottamattomat vallankumoukselliset. Henkilökuvat kolmesta odottamattomasta vallankumouksellisesta: he ovat George Washington, Thomas Jefferson ja John Adams. Ylitämme Atlantin ja sukellamme Amerikan länteen. Itsenäisyysjulistuksen 250. vuosipäivänä tutustutaan itsenäisyyssodan tarinoihin, sankareihin ja pahantekijöihin. Britannia, dokumenttisarja, 2026. Unlikely Revolutionaries 2025

  42. Ismo - Maailman hauskin ulkopuolinenMTV3

    Dokumenttielokuva stand-up-koomikko Ismo Leikolasta, joka on onnistunut kääntämään ulkopuolisuuden tunteensa voimavaraksi ja nousemaan komediamaailman huipulle. Menestys on kuitenkin vaatinut veronsa. Dokumentissa ääneen pääsevät myös Leikolan lähipiiri ja kollegat. 2024

  43. Yukonin kultaaViasat Explore

    Loppusuoralla. Ken ja Guillaume siirtyvät korkeampaan maastoon. Karl osuu vihdoin kultasuoneen. Cam yrittää saada kaudelleen positiivisen päätöksen. Kanadan kullankaivajat tekevät töitä pohjoisen lyhyissä kausissa ja 18-tuntisia työpäiviä laiterikoista huolimatta. Pelissä on kaikki ja Ken, Al, Bernie ja Karl etsivät omaisuuksia vuodesta toiseen. Kanada, dokumenttisarja, 2015. Home Stretch

  44. 1776: Amerikan itsenäisyysViasat History

    Vallankumous intiaanimailla. Kun Britannian ja amerikkalaiskolonialistien välillä syttyi sota, Pohjois-Amerikan alkuperäiskansan piti valita puolensa. Ylitämme Atlantin ja sukellamme Amerikan länteen. Itsenäisyysjulistuksen 250. vuosipäivänä tutustutaan itsenäisyyssodan tarinoihin, sankareihin ja pahantekijöihin. Britannia, dokumenttisarja, 2026. Revolution In Indian Country 2025

  45. Yukonin kultaaViasat Explore

    Loppupuristus. Nika ja Chris eivät pääse tavoitteeseensa. Karl tavoittelee voittoja neitsytkohteesta. Ken ja Guillaume saavat ison yllätyksen. Kanadan kullankaivajat tekevät töitä pohjoisen lyhyissä kausissa ja 18-tuntisia työpäiviä laiterikoista huolimatta. Pelissä on kaikki ja Ken, Al, Bernie ja Karl etsivät omaisuuksia vuodesta toiseen. Kanada, dokumenttisarja, 2015. Final Push

  46. 1776: Amerikan itsenäisyysViasat History

    Orjien vallankumous. Amerikan itsenäisyyssota oli kaksi vallankumousta. Ensimmäinen oli amerikkalaisten vallankumous brittiläisiä yliherroja vastaan ja toinen oli mustien vallankumous amerikkalaisia yliherrojaan vastaan. Ylitämme Atlantin ja sukellamme Amerikan länteen. Itsenäisyysjulistuksen 250. vuosipäivänä tutustutaan itsenäisyyssodan tarinoihin, sankareihin ja pahantekijöihin. Britannia, dokumenttisarja, 2026. The Slaves' Revolution 2025

  47. Elämää nollan allaViasat Explore

    Äärirajoilla. Talven lähestyessä Hailstonet saavat kuulla perineensä maata. Päiväkausiksi jumiin joutunut Glenn yrittää päästä takaisin syrjäiselle mökilleen. Kuusi sitkeää alaskalaista yrittää pysyä aina askelen edellä Alaskan ankaraa talvea. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2016. On The Edge

  48. Natsit, sukellusveneet ja taistelu AtlantistaViasat History

    Toisen maailmansodan pisin sotaretki tehtiin Atlantilla. Hitlerin sukellusveneet liikkuivat ryhmissä ja jahtasivat liittoutuneiden saattueita. Sukellusveneuhka oli sodassa Churchillin suurin pelko. Britannia, dokumenttisarja, 2025. Nazis, U-Boats and the Battle for the Atlantic

  49. Elämää nollan allaViasat Explore

    Ylpeyttä ja voimaa. Sähkökatko Kavikissa aiheuttaa viestintäongelmia Suelle. Glenn Villeneuve lähtee vuoden tärkeimmälle metsästysretkelle. Kuusi sitkeää alaskalaista yrittää pysyä aina askelen edellä Alaskan ankaraa talvea. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2016. Pride And Power

  50. Adolf Hitlerin sotaViasat History

    Natsimiehityksen tarina itärintamalla tunnetaan vain suurpiisteisesti. Hiljattain avautuneet arkistot ja vapaasti kerrotut muistot täydentävät tarinaa. Australia, dokumenttisarja, 2019. Adolf Hitler's War

Sunnuntaina 6.9.

  1. Amerikan kovimmat vankilatViasat Explore

    Washington Parish, Louisiana. Washington Parish -vankila on vaarallisen ylikansoitettu. Pidätysten lisääntyessä vastavalittu sheriffi Jason Smith yrittää palauttaa laitokseen järjestyksen. Sarjassa mennään Yhdysvaltain kovimpien vankiloiden etulinjaan. Jokaisessa jaksossa seurataan, millaisia jokapäiväisiä paineita vankilan työntekijät ja vangit kokevat. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2026. 2025

  2. Adolf Hitlerin sotaViasat History

    Natsimiehityksen tarina itärintamalla tunnetaan vain suurpiisteisesti. Hiljattain avautuneet arkistot ja vapaasti kerrotut muistot täydentävät tarinaa. Australia, dokumenttisarja, 2019. Adolf Hitler's War

  3. Australian kullankaivajatViasat Explore

    501. Victoria Diggersit etsivät jälleen monen miljoonan kultakimpaleita. Aloittelijajoukkue Dust Devilsin kuivapuhallin sammuu, ja Gold Gypseille iskee tragedia. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2020.

  4. Maailmansota: 1914-1945Viasat History

    Tie maailman valtiaaksi 1941-1944. Operaatio Barbarossan lopputaistelu ei onnistunutkaan. Kun maailman huomio oli toisaalla, Japani teki iskun Pearl Harboriin. Amerikan eristäytyjät pakotettiin liittymään sotaan pikimmiten. Sarjassa tarkastellaan kahta nykyhistorian väkivaltaisinta ja samalla merkittävintä jaksoa uudesta näkökulmasta: ei kahtena maailmansotana, vaan virheiden, kunnianhimojen ja rohkeuden jatkumona. Australia, dokumenttisarja, 2022. Road To World Domination 1941 - 1944

  5. Australian kullankaivajatViasat Explore

    502. Poseidon Crew joutuu taloudelliseen katastrofiin. Victoria Diggersien 150 000 dollarin arvoinen pesuri saapuu pahoin rikkoutuneena. Aloittelijajoukkue Goldtimers pistää perheiden tulevaisuuden peliin. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2020.

  6. Maailmansota: 1914-1945Viasat History

    Toivo kestävästä rauhasta 1944-1949. Sota Euroopassa päättyi, kun Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain joukot saartoivat Saksan armeijan. Tyynellämerellä tarvittiin tuhoisat Hiroshiman ja Nagasakin atomipommit, ennen kuin Japani antautui. Sarjassa tarkastellaan kahta nykyhistorian väkivaltaisinta ja samalla merkittävintä jaksoa uudesta näkökulmasta: ei kahtena maailmansotana, vaan virheiden, kunnianhimojen ja rohkeuden jatkumona. Australia, dokumenttisarja, 2022. Hope of a Lasting Peace 1944 - 1949

  7. Ukrainan sota ilmastaNational Geographic

    Vuosi Venäjän hyökkäyksen jälkeen tämä dokumentti kuvaa Ukrainan kansan sankarillisia pyrkimyksiä voittaa Venäjän armeija. Tämä on sota, jota käydään ilmassa ja jota tarkkaillaan yläilmoista: teini-ikäiset iskevät droneilla tykistöihin, pioneerit räjäyttävät siltoja tuhotakseen Venäjän syöttölinjoja, siviilit käyttävät 3D-tulostimia kotitekoisten väijytysaseiden rakentamiseen ja tutkijat keräävät kuvia avaruudesta paljastaakseen Venäjän sotarikoksia. Ukraine War From the Air Iso-Britannia, 2023

  8. Australian kullankaivajatViasat Explore

    503. Dust Devils -tiimi joutuu sulkemaan operaationsa, kun Poseidon Crew -tiimin alue tulvii. He jättävät syvän kaivoksensa taakseen ja puolustavat palstaansa kilpailijoita vastaan. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2020.

  9. Salaiset aseet: Toinen maailmansotaViasat History

    Aseet. Taistelu voitosta pakotti uusien teknologioiden kehitykseen. Taistelukentille ilmestyi uusia keksintöjä ja aika ajoin ne yllättivät sotilaat taistelulinjojen molemmin puolin. Sarjassa nähdään, miten toinen maailmansota innoitti teknologiseen kehitykseen aina suihkukoneista avaruusaluksiin. Jokaisessa jaksossa tarkastellaan eri aselajia ja sota-ajan suunnittelua. Australia, dokumenttisarja, 2022. Guns

  10. Australian kullankaivajatViasat Explore

    504. Gold Gypsies -tiimin löytö saattaa singota kauden tuloksen uusille urille. Victoria Diggersit tarttuvat byrokratian rattaisiin, mikä repii Nevillen hermoja. Goldtimersit kuulustelevat kultavarkaita. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2020.

  11. Australian kullankaivajatViasat Explore

    505. Poseidon Crew -tiimi saa murskaavia uutisia kaivausluvistaan. Dust Devilsit pelaavat uhkapeliä isolla kvartsiriutalla. Shane ja Russell löytävät kultaa kotiportilta. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2020.

  12. Salaiset aseet: Toinen maailmansotaViasat History

    Panssarivaunut. Toinen maailmansota synnytti tunnettuja ja epätavallisia panssarivaunuja, jotka suunniteltiin tarkkoihin tarkoituksiin. Jaksossa katsotaan panssarivaunuja aseistettujen sotakoneiden yleisakselilla. Sarjassa nähdään, miten toinen maailmansota innoitti teknologiseen kehitykseen aina suihkukoneista avaruusaluksiin. Jokaisessa jaksossa tarkastellaan eri aselajia ja sota-ajan suunnittelua. Australia, dokumenttisarja, 2022. Tanks

  13. Australian kullankaivajatViasat Explore

    506. Marcusta ja Lindeniä syytetään laittomasta kullanetsinnästä. Goldtimers-tiimiä onnistaa hyvällä kulta-apajalla. Victoria Diggersit ovat epätoivoisia, mutta naapuri tarjoaa tuen. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2020.

  14. Salaiset aseet: Toinen maailmansotaViasat History

    Lentokoneet. Toinen maailmansota aloitti kiivaat taistelun ilmatilan herruudesta ja ajoi kansat keksimään salaisia lentokonetekniikoita. Jaksossa tutustutaan aikaisen suihkuhävittäjien kehitykseen. Sarjassa nähdään, miten toinen maailmansota innoitti teknologiseen kehitykseen aina suihkukoneista avaruusaluksiin. Jokaisessa jaksossa tarkastellaan eri aselajia ja sota-ajan suunnittelua. Australia, dokumenttisarja, 2022. Aircraft

  15. Avara luonto: Irlannin kivinen ihmeYle TV1

    Irlannin länsirannikolla sijaitsee Burrenin kansallispuisto, joka tunnetaan ainutlaatuisesta kalkkikivitasangostaan. Tämä luonnonihme on myös koti monille villieläimelle ja kasveille. Ohjelmassa tutustutaan tähän poikkeukselliseen alueeseen, jossa näkyy myös ihmisen kädenjälki. (U)

  16. Australian häränmetsästäjätViasat Explore

    Uusi työntekijä Sherl yrittää valaa uskoa Cook-tiimin pomoihin. Clarryn asiakkaat ovat alkuperäiskansaa ja unelmoivat aloittavansa uuden elämän esi-isien mailla häränpyynnistä saamillaan varoilla. Villiintyneiden härkien metsästys tarjoaa rohkeille metsästäjille vuosittaista tienestiä. Maailman vaarallisimpiin kuuluvan työn kovista riskeistä ja kovasta palkasta väännetään tiukat sopimukset. Australia, dokumenttisarja, 2021.

  17. Muinainen maailmanloppuViasat History

    Doggerland oli kahdeksan tuhatta vuotta sitten vehreä paratiisi, joka tuhoutui yhden onnettomuuden seurauksena. Kivikautisen paratiisin salaisuudet paljastuvat arkeologian keinoilla. Miksi sivilisaatiot tuhoutuvat? Arkeologit tutkivat raunioita eri puolilla maailmaa ja etsivät syitä historian mahtavimpien sivilisaatioiden tuhoutumisille. Britannia, dokumenttisarja, 2021.

  18. Australian kultasodatViasat Explore

    104. Kauan kaivattua kultaa alkaa vihdoin löytyä 1870:ltä, kiitos 50 000 dollarin arvoisen puhaltimen. Richie lähtee kultarannikolle myymään 30 000 dollarin kultakimpaletta raharikkaalle kaverilleen. Kolme kovaa kaivajaryhmää kilpailee samassa kultarikkaassa kohteessa. Kuka löytää retken suurimmat kultakimpaleet? Australia, dokumenttisarja, 2025.

  19. Perjantai-dokkari: Lapsi, joka halusi pois saarestaYle TV1

    "Ei tää sit ollutkaan niin iso paikka", sanoo ulkosaaristossa asuva 10-vuotias Viljami. Lapsuus Utön saaressa tarkoittaa seikkailuja, mutta myös kaipuuta suurempaan. Ohjaaja Saara Tuominen.

  20. Muinainen maailmanloppuViasat History

    Sodoma ja Gomorra. Oliko Sodoman kaupunki olemassa? Arkeologit ovat löytäneet nykypäivän Jordaniasta Tall el-Hammamista rikkaan pronssikautisen kaupungin, joka on saattanut olla Sodoma. Miksi sivilisaatiot tuhoutuvat? Arkeologit tutkivat raunioita eri puolilla maailmaa ja etsivät syitä historian mahtavimpien sivilisaatioiden tuhoutumisille. Britannia, dokumenttisarja, 2021. Sodom and Gomorrah

  21. Australian kultasodatViasat Explore

    105. Matt ja Damo harkitsevat kahta Scratchy Moon kohteesta saamaansa tarjousta. Donnie ja Dennis iskevät uuteen kultasuoneen Swiss Digginsissä, mutta varkaat yrittävät tyhjentää kohteen. Kolme kovaa kaivajaryhmää kilpailee samassa kultarikkaassa kohteessa. Kuka löytää retken suurimmat kultakimpaleet? Australia, dokumenttisarja, 2025.

  22. Muinainen maailmanloppuViasat History

    Heliken kadonnut kaupunki. Heliken kaupunki Kreikassa katosi aaltojen alle vuonna 373 eKr. Legendan mukaan Poseidon tuhosi kaupungin. Samanlainen myytti liittyy toiseen muinaiseen sivilisaatioon eli Atlantikseen. Miksi sivilisaatiot tuhoutuvat? Arkeologit tutkivat raunioita eri puolilla maailmaa ja etsivät syitä historian mahtavimpien sivilisaatioiden tuhoutumisille. Britannia, dokumenttisarja, 2021. The Lost City of Helike

  23. Australian kultasodatViasat Explore

    106. Leigh puijaa Donnieta ja Dennistä ja voittaa oikeudet Mattin ja Damon kultarikkaille maille. Saavatko kultarannikon seurapiiriläiset Richie ja Kimberley uuden huuhtelulaitoksen kohteeseen ehjänä? Kolme kovaa kaivajaryhmää kilpailee samassa kultarikkaassa kohteessa. Kuka löytää retken suurimmat kultakimpaleet? Australia, dokumenttisarja, 2025.

  24. Muinainen maailmanloppuViasat History

    Akkadian valtakunta. Kun akkadit valloittivat ja yhdistivät sumerilaiset kaupunkivaltiot vuonna 2334 eKr. syntyi maailman ensimmäinen imperiumi. Mistä akkadien valta oli peräisin ja miksi valtakausi romahti? Miksi sivilisaatiot tuhoutuvat? Arkeologit tutkivat raunioita eri puolilla maailmaa ja etsivät syitä historian mahtavimpien sivilisaatioiden tuhoutumisille. Britannia, dokumenttisarja, 2021. Akkadian Empire

  25. Australian kultasodatViasat Explore

    107. Donnie järjestää nettihuutokaupan myydäkseen Swiss Digginsistä löytämänsä kullan. Tuotolla hän rahoittaa osan saamastaan maakauppatarjouksesta. T. Richie saattaa tarvita käsivammaansa leikkaukseen. Kolme kovaa kaivajaryhmää kilpailee samassa kultarikkaassa kohteessa. Kuka löytää retken suurimmat kultakimpaleet? Australia, dokumenttisarja, 2025.

  26. Muinainen maailmanloppuViasat History

    Merikansan mysteeri. Pronssiaika loppui vuonna 1200 eKr., mutta minkä takia? Todisteet osoittavat ryöstelijöihin, jotka tunnetaan "merikansana", mutta ovatko he vastuussa? Miksi sivilisaatiot tuhoutuvat? Arkeologit tutkivat raunioita eri puolilla maailmaa ja etsivät syitä historian mahtavimpien sivilisaatioiden tuhoutumisille. Britannia, dokumenttisarja, 2021. The Mystery of the Sea People

  27. Australian kultasodatViasat Explore

    108. Kaivoskavereiden Donnien ja Ronnien räjähtävä välirikko uhkaa Donnien unelmaa oman paikan omistuksesta. Richie rakentaa 1870-kaivokselle kultahuoneen, jossa erotellaan hienoa kultaa. Kolme kovaa kaivajaryhmää kilpailee samassa kultarikkaassa kohteessa. Kuka löytää retken suurimmat kultakimpaleet? Australia, dokumenttisarja, 2025.

  28. Mayat: Viiden kuningaskunnan sotaViasat History

    Arkeologit ovat tehneet viime vuosina isoja löytöjä klassisesta mayojen maailmasta. Niiden mukaan mayojen kuningaskunnat osallistuivat sotiin, jotka muiden syiden mukana johtivat kansan tuhoon. Ranska, dokumenttisarja, 2026. The Maya: The War of Five Kingdoms

  29. Viimeiset kapteenitViasat Explore

    Kampasimpukoiden pyyntikausi alkaa Magdalen-saarilla. Kapteeni Williamin ensimmäistä päivää varjostavat laiterikko ja kova merenkäynti, ja kapteeni Adamiin iskee hirmumyrsky. Kanada, dokumenttisarja, 2026. The Last Captains

  30. Arman ja aikamme ilmiötTV5

    Nuoret miehet uskossa. Arman tutkii miksi yhä useammat nuoret miehet löytävät kristinuskon ja Jeesuksen. Antaako usko nuorelle miehelle suunnan sekavassa nykymaailmassa? Pastori Tomi Lehto ja juuri upotuskasteen saanut Dominik Rudenko vievät Armanin hengelliselle matkalle. Palkitun dokumentaristi Arman Alizadin luotsaama neliosainen dokumenttisarja syventyy ajankohtaisiin, runsaasti keskustelua herättäneiden ilmiöiden pariin, haastaa katsojien ennakkoluulot ja vie heidät maailmoihin, joissa vain harva on käynyt. Suomi, 2024

  31. Viimeiset kapteenitViasat Explore

    Kampasimpukoiden pyyntikausi alkaa Magdalen-saarilla. Kapteeni Williamin ensimmäistä päivää varjostavat laiterikko ja kova merenkäynti, ja kapteeni Adamiin iskee hirmumyrsky. Kanada, dokumenttisarja, 2026. The Last Captains

  32. Mayat: Viiden kuningaskunnan sotaViasat History

    Arkeologit ovat tehneet viime vuosina isoja löytöjä klassisesta mayojen maailmasta. Niiden mukaan mayojen kuningaskunnat osallistuivat sotiin, jotka muiden syiden mukana johtivat kansan tuhoon. Ranska, dokumenttisarja, 2026. The Maya: The War of Five Kingdoms

  33. Viimeiset kapteenitViasat Explore

    Kampasimpukoiden pyyntikausi alkaa Magdalen-saarilla. Kapteeni Williamin ensimmäistä päivää varjostavat laiterikko ja kova merenkäynti, ja kapteeni Adamiin iskee hirmumyrsky. Kanada, dokumenttisarja, 2026. The Last Captains

  34. Mayat: Viiden kuningaskunnan sotaViasat History

    Arkeologit ovat tehneet viime vuosina isoja löytöjä klassisesta mayojen maailmasta. Niiden mukaan mayojen kuningaskunnat osallistuivat sotiin, jotka muiden syiden mukana johtivat kansan tuhoon. Ranska, dokumenttisarja, 2026. The Maya: The War of Five Kingdoms

  35. Viimeiset kapteenitViasat Explore

    Kampasimpukoiden pyyntikausi alkaa Magdalen-saarilla. Kapteeni Williamin ensimmäistä päivää varjostavat laiterikko ja kova merenkäynti, ja kapteeni Adamiin iskee hirmumyrsky. Kanada, dokumenttisarja, 2026. The Last Captains

  36. Mayat: Viiden kuningaskunnan sotaViasat History

    Arkeologit ovat tehneet viime vuosina isoja löytöjä klassisesta mayojen maailmasta. Niiden mukaan mayojen kuningaskunnat osallistuivat sotiin, jotka muiden syiden mukana johtivat kansan tuhoon. Ranska, dokumenttisarja, 2026. The Maya: The War of Five Kingdoms

  37. Viimeiset kapteenitViasat Explore

    Kampasimpukoiden pyyntikausi alkaa Magdalen-saarilla. Kapteeni Williamin ensimmäistä päivää varjostavat laiterikko ja kova merenkäynti, ja kapteeni Adamiin iskee hirmumyrsky. Kanada, dokumenttisarja, 2026. The Last Captains

  38. Maailmansota: 1914-1945Viasat History

    Häviö on meille mahdoton 1939-1941. Münchenin loukkauksen jälkeen Neuvostoliitto teki sopimuksen Saksan kanssa. Puolan valloituksen jälkeen rauhan teeskentely oli mennyttä. Ranska ja Britannia julistivat sodan Saksaa vastaan. Sarjassa tarkastellaan kahta nykyhistorian väkivaltaisinta ja samalla merkittävintä jaksoa uudesta näkökulmasta: ei kahtena maailmansotana, vaan virheiden, kunnianhimojen ja rohkeuden jatkumona. Australia, dokumenttisarja, 2022. It's Impossible For Us To Lose 1939 - 1941

  39. Ismo - Maailman hauskin ulkopuolinenMTV3

    Dokumenttielokuva stand-up-koomikko Ismo Leikolasta, joka on onnistunut kääntämään ulkopuolisuuden tunteensa voimavaraksi ja nousemaan komediamaailman huipulle. Menestys on kuitenkin vaatinut veronsa. Dokumentissa ääneen pääsevät myös Leikolan lähipiiri ja kollegat. 2024

  40. Australian kullankaivajatViasat Explore

    1018. Poseidon Crew ja Neville Perryn pojat tekevät kauan kaivatun paluun German Gullyyn. Desert Diggers -ryhmä tarpoo mudassa kohti palkkapäivää. Sheryl ja Simon tuskailevat rikkojen kanssa. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2024.

  41. Maailmansota: 1914-1945Viasat History

    Tie maailman valtiaaksi 1941-1944. Operaatio Barbarossan lopputaistelu ei onnistunutkaan. Kun maailman huomio oli toisaalla, Japani teki iskun Pearl Harboriin. Amerikan eristäytyjät pakotettiin liittymään sotaan pikimmiten. Sarjassa tarkastellaan kahta nykyhistorian väkivaltaisinta ja samalla merkittävintä jaksoa uudesta näkökulmasta: ei kahtena maailmansotana, vaan virheiden, kunnianhimojen ja rohkeuden jatkumona. Australia, dokumenttisarja, 2022. Road To World Domination 1941 - 1944

  42. Australian kullankaivajatViasat Explore

    1019. Desert Diggers -ryhmä tekee sopimuksen, joka mullistaa kauden. Poseidon Crew laajentaa toimintaa German Gullyyn isoja saaliita etsimään. Kovat helteet koettelevat Wanderers-ryhmän sietokykyä. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2024.

  43. Maailmansota: 1914-1945Viasat History

    Toivo kestävästä rauhasta 1944-1949. Sota Euroopassa päättyi, kun Neuvostoliiton ja Yhdysvaltain joukot saartoivat Saksan armeijan. Tyynellämerellä tarvittiin tuhoisat Hiroshiman ja Nagasakin atomipommit, ennen kuin Japani antautui. Sarjassa tarkastellaan kahta nykyhistorian väkivaltaisinta ja samalla merkittävintä jaksoa uudesta näkökulmasta: ei kahtena maailmansotana, vaan virheiden, kunnianhimojen ja rohkeuden jatkumona. Australia, dokumenttisarja, 2022. Hope of a Lasting Peace 1944 - 1949

  44. Australian kullankaivajatViasat Explore

    1020. Poseidon Crew kutsuu apujoukkoja, kun aika on kulumassa loppuun. Mackies-ryhmä räjäyttää läpipääsemätöntä kalliota. Jacqui ja Andrew pistävät kaiken likoon. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2024.

  45. Perjantai-dokkariTV Finland

    Sukeltaja painuu merenpinnan alle Hangon lähellä. Löytyykö sieltä vihdoinkin naisen ruumis, jonka vaimonsa surmannut mies hävitti 1970-luvulla? Ruumiinetsijät tutkivat rikostapauksia, jotka poliisin pöydällä ovat päässeet pölyyntymään, ja joiden uhrit eivät ole saaneet oikeutta.

  46. Natsit, sukellusveneet ja taistelu AtlantistaViasat History

    Toisen maailmansodan pisin sotaretki tehtiin Atlantilla. Hitlerin sukellusveneet liikkuivat ryhmissä ja jahtasivat liittoutuneiden saattueita. Sukellusveneuhka oli sodassa Churchillin suurin pelko. Britannia, dokumenttisarja, 2025. Nazis, U-Boats and the Battle for the Atlantic

  47. Australian kullankaivajatViasat Explore

    701. Poseidon-tiimi on saamassa kohteen, joka saattaa kätkeä miljoonien dollarien arvoisia kultakimpaleita. Jacqui ja Andrew siirtyvät pohjoiseen Queenslandiin. Feralsit lähtevät syrjäiselle saarelle. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2021.

  48. Natsit, sukellusveneet ja taistelu AtlantistaViasat History

    Toisen maailmansodan pisin sotaretki tehtiin Atlantilla. Hitlerin sukellusveneet liikkuivat ryhmissä ja jahtasivat liittoutuneiden saattueita. Sukellusveneuhka oli sodassa Churchillin suurin pelko. Britannia, dokumenttisarja, 2025. Nazis, U-Boats and the Battle for the Atlantic

  49. Australian kullankaivajatViasat Explore

    702. Punnitus paljastaa, elääkö vai kuoleeko Brent Shannonin kultaunelma. Shane ja Russell lähtevät kolmen tuhannen kilometrin retkelle. Uusi joukkue Gold Retrievers nostaa maasta tuhdin palkkapussin. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2021.

  50. Becoming Led ZeppelinYle TV2

    Dokumentti Led Zeppelinin noususta maailman kuumimmaksi rockbändiksi. Bändin jäsenet kertovat lapsuudestaan sodanjälkeisessä Britanniassa ja tapaamisestaan 1968. Mukana runsaasti ennen julkaisematonta keikkamateriaalia.

  51. Elämää nollan allaViasat Explore

    Hajoamispisteessä. Alaskassa valmistaudutaan kovaan talveen mahdollisimman monin keinoin, mutta suunnitelmat alkavat pettää. Kuusi sitkeää alaskalaista yrittää pysyä aina askelen edellä Alaskan ankaraa talvea. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2016. Falling Apart

  52. Viiltäjä-Jack: Verellä kirjoitettuViasat History

    Aavemainen murha. Whitechapel on tolaltaan kolmen raa'an murhan jälkeen. Fred Best ja Star-lehden toimittajat kehittävät yksinäisen tappajan teorian myydäkseen lisää lehtiä. Hurja uusi näkökulma pahamaineisen Viiltäjä-Jackin historiaan esittää, että juttua tutkivat häikäilemättömät keltaisen lehdistön toimittajat nimesivät ja ehkä jopa keksivät koko sarjamurhaajan. Britannia, dokumenttisarja, 2025. Ghastly Murder

  53. Viiltäjä-Jack: Verellä kirjoitettuViasat History

    Nahkaesiliina. Whitechapel on paniikissa ja Star-lehti lietsoo antisemitististä väkivaltaa. Tappaja iskee jälleen ja toimittaja Fred Best väärentää kirjeen murhaajalta. Hurja uusi näkökulma pahamaineisen Viiltäjä-Jackin historiaan esittää, että juttua tutkivat häikäilemättömät keltaisen lehdistön toimittajat nimesivät ja ehkä jopa keksivät koko sarjamurhaajan. Britannia, dokumenttisarja, 2025. Leather Apron

  54. Elämää nollan allaViasat Explore

    Tappavat jäljet. Sue löytää vaarallisen pedon piileksimästä aivan leirin läheltä. Glennin mökkijärvi on jäässä, mikä tarjoaa ihanteelliset olot kerätä ruohokasvi kieromataraa. Kuusi sitkeää alaskalaista yrittää pysyä aina askelen edellä Alaskan ankaraa talvea. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2016. Deadly Tracks

  55. Esine 817Yle TV2

    Uralilla syrjäisessä kylässä tapahtui Neuvostoliiton ensimmäinen ydinonnettomuus 1957. Salaisuus onnettomuudesta synnytti muukalaislegendan ja muita tarinoita. Dokumentti tutkii näitä tarinoita. O: Olga Lucovnicova.

  56. Viiltäjä-Jack: Verellä kirjoitettuViasat History

    Helvetistä. Pelko puristaa Lontoota ja Star-lehti lietsoo paniikkia. Fred Best vauhdittaa Viiltäjä-myyttiä väärentämällä kirjeitä. Kun murhat loppuvat, lehti joutuu vastaamaan teoistaan. Hurja uusi näkökulma pahamaineisen Viiltäjä-Jackin historiaan esittää, että juttua tutkivat häikäilemättömät keltaisen lehdistön toimittajat nimesivät ja ehkä jopa keksivät koko sarjamurhaajan. Britannia, dokumenttisarja, 2025. From Hell

  57. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Laivoja, laivoja, laivoja. Nostokurkien operaattorit käyttävät hyväkseen kalastuskauden huippua ja laskevat vesille ison määrän aluksia. Tämä aika vuodesta on painajaismainen niille, joiden työnä on pitää laivaväylät avoinna. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2023. Boats, Boats, Boats

Maanantaina 7.9.

  1. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Lakko. Pattitilanteeseen ajautunut riita maailman suurimmalla kalalaitoksella uhkaa ihmisten elinkeinoja. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2023. The Strike

  2. Maanalainen armeijaViasat History

    103. Puolan maanalaiset oikeudet varmistavat maanalaisten verkostojen turvallisuutta. Tunkeutujaa vastaan suunnattuja häirintäoperaatioita suoritetaan. Puolan eliittiyksiköt Englannista liittyvät sotaan. Puolalainen maanalainen valtio oli valloitetun Euroopan suurin Hitlerin vastainen ryhmä. Sen toiminta oli uskomattoman sinnikästä ja muutti toisen maailmansodan suunnan. Puola, dokumenttisarja, 2021.

  3. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Loppulinja. Kauan kaivattu ravustuskausi alkaa ja sadat alukset laskevat vesille. Yksi kippari lähtee matkaan maailmanennätyksen kiilto silmissään. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2023. The End of the Line

  4. Maanalainen armeijaViasat History

    104. Maanalainen armeija jatkaa taisteluaan Puolan vapauttamiseksi Varsovan kapinan puhjetessa. Kauhu tulee takaisin, kun Stalin valtaa Itä-Euroopan. Sota on ohitse, mutta puolalaiset jatkavat taistelua. Puolalainen maanalainen valtio oli valloitetun Euroopan suurin Hitlerin vastainen ryhmä. Sen toiminta oli uskomattoman sinnikästä ja muutti toisen maailmansodan suunnan. Puola, dokumenttisarja, 2021.

  5. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Pahuksen pallas. Newfoundlandin suurimmalla kuivatelakalla hoidetaan kriittisen tärkeitä töitä. Aloitteleva kapteeni kokeilee onneaan kovan kalanjalostamon kanssa. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2024. Just For The Halibut

  6. Arman ja aikamme ilmiötTV5

    Nuoret miehet uskossa. Arman tutkii miksi yhä useammat nuoret miehet löytävät kristinuskon ja Jeesuksen. Antaako usko nuorelle miehelle suunnan sekavassa nykymaailmassa? Pastori Tomi Lehto ja juuri upotuskasteen saanut Dominik Rudenko vievät Armanin hengelliselle matkalle. Palkitun dokumentaristi Arman Alizadin luotsaama neliosainen dokumenttisarja syventyy ajankohtaisiin, runsaasti keskustelua herättäneiden ilmiöiden pariin, haastaa katsojien ennakkoluulot ja vie heidät maailmoihin, joissa vain harva on käynyt. Suomi, 2024

  7. Panssarivaunu: Toisen maailmansodan tärkein aseViasat History

    Mekanisoitu sotakoneisto. Mikä on panssarivaunu? Ensimmäisistä käsitemalleista aina prototyyppeihin nähdään, miten toisen maailmansodan taistelukentät loivat mekaanisen sodankäynnin puitteet. Panssarivaunu oli toisen maailmansodan tärkein sotakone. Korkeat Tigerit, ketterät Shermanit ja muut vaunut muuttivat täysin taistelujen kulun. Australia, dokumenttisarja, 2025. Mechanised Warfare

  8. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Kaikki valmiina. Aloitteleva kapteeni saa nöyryyttävän alun. Ajolle joutuneen kalastusaluksen pelastamiseksi tarvitaan monen tiimin yhteisoperaatio. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2024. All Hands On Deck

  9. Panssarivaunu: Toisen maailmansodan tärkein aseViasat History

    Liikkuva sota. Toinen maailmansota alkoi: uudet panssarivaunustrategiat valloittavat maailmaa ja mullistavat sodankäynnin. Sota valtasi Euroopan ja kukin maa totutteli mekaaniseen sotaan omalla tavallaan. Panssarivaunu oli toisen maailmansodan tärkein sotakone. Korkeat Tigerit, ketterät Shermanit ja muut vaunut muuttivat täysin taistelujen kulun. Australia, dokumenttisarja, 2025. War of Movement

  10. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Tule tai tuhoudu. Sankarit taistelevat pelastaakseen ajolle joutuneen aluksen. Rantaan ajautuu salaperäinen kaksisataa vuotta vanha hylky. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2024. Come or Bust

  11. Panssarivaunu: Toisen maailmansodan tärkein aseViasat History

    Rakennettu taisteluun. Toisen maailmansodan aikana maat eri puolilla maailmaa hioivat teollisia panssarivaunun rakentamistapoja. Kumpi on panssarivälineissä tärkeämpää, laatu vai määrä? Panssarivaunu oli toisen maailmansodan tärkein sotakone. Korkeat Tigerit, ketterät Shermanit ja muut vaunut muuttivat täysin taistelujen kulun. Australia, dokumenttisarja, 2025. Built for Battle

  12. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Mereen sidottu. Kaksi veteraanimerimiestä kamppailee Pohjois-Atlantin talvimyrskyjä vastaan. Hinaajan kapteeni ja miehistö saattavat massiivisen sota-aluksen satamaan. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2024. Tied to the Ocean

  13. Australian hummerinpyytäjätViasat Explore

    408. Iso mekaaninen rikko uhkaa tuhota Squizzyn saaliin. Epäröivä asiakas pakottaa Brycen tekemään ison päätöksen. Lopullinen punnitus paljastaa voittajan. Australian hummerinpyytäjät -sarja seuraa kuuden hummerinpyyntialuksen kapteenien mukana millaista draamaa liittyy maailman arvokkaimman meriherkun hankkimiseen. Australia, dokumenttisarja, 2023.

  14. 1776: Amerikan itsenäisyysViasat History

    Muistakaa naiset. Kun miehet marssivat sotaan, joukko naisia halusi myös tulla mukaan ja kuulluksi. Abigail Adams oli John Adamsin feministivaimo, joka kirjoitti liudan radikaaleja kirjelmiä. Ylitämme Atlantin ja sukellamme Amerikan länteen. Itsenäisyysjulistuksen 250. vuosipäivänä tutustutaan itsenäisyyssodan tarinoihin, sankareihin ja pahantekijöihin. Britannia, dokumenttisarja, 2026. Remember The Ladies 2025

  15. Rekankuljettajien altavastaajatViasat Explore

    Lumen vallassa. Yksinkertainen käynti kaatopaikalla muuttuu talviseksi painajaiseksi, kun Dale ja Gripp kamppailevat syrjäisellä vuoristotiellä lumen, uurteiden ja vaihderikkojen kanssa. Tuopin kokoinen voimanpesä Dale Kristensen on rekankuljettaja ja apumies. Hän haluaa rakentaa pojalleen parempaa elämää, mutta odottava iso selkäleikkaus saattaa tuhota suunnitelmat. Kanada, dokumenttisarja, 2025. Snowbound and Down

  16. Toinen maailmansota - taistelut EuroopastaViasat History

    Caenin taistelu. Kesäkuu 1944: Britit ja kanadalaiset eivät ole vielä saavuttaneet yhtä Normandian maihinnousun tavoitteista eli Caenin kaupungin valloitusta. Kaupungista käytiin verinen taistelu. Ohjelmassa käydään läpi taisteluita, joilla vapautettiin Länsi-Eurooppaa natsien vallasta, aina Normandian rannikolta kolmannen valtakunnan ytimeen. Britannia, dokumenttisarja, 2019. Battle for Caen

  17. Brittien ökyimmät myyntikohteetNelonen

    Luksusta Alpeilla. Ostovälittäjä Constance matkustaa Lontoosta Alpeille katsastamaan ylellisiä alppimajoja paikallisen kiinteistönvälittäjän kutsusta. Molempien toiveissa on hedelmällinen yhteistyö. Entinen malli Jilly Johnson etsii pienempää kotia Radlettin kylästä ja käy katsomassa kahta upeaa kohdetta. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  18. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Huolenaihe. Veteraanikapteenit siirtyvät maksimoimaan rapukauden hyötyjä sillä aikaa, kun tutkijat yrittävät nopeasti pysäyttää haitallisen vieraslajin, joka uhkaa saaren merielämää. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2024. Claws for Concern

  19. Salaiset aseet: Toinen maailmansotaViasat History

    Lentokoneet. Toinen maailmansota aloitti kiivaat taistelun ilmatilan herruudesta ja ajoi kansat keksimään salaisia lentokonetekniikoita. Jaksossa tutustutaan aikaisen suihkuhävittäjien kehitykseen. Sarjassa nähdään, miten toinen maailmansota innoitti teknologiseen kehitykseen aina suihkukoneista avaruusaluksiin. Jokaisessa jaksossa tarkastellaan eri aselajia ja sota-ajan suunnittelua. Australia, dokumenttisarja, 2022. Aircraft

  20. DannyYle TV2

    Dokumenttielokuva musiikkiviihteen jättiläisestä, joka toi kansainvälisen tason show'n Suomeen. Dannyn eli Ilkka Lipsasen tarina. Mukana mm. Pepe Willberg, Fredi, Erika Vikman ja Diandra. O: Sakari Saksa. (2016)(U)

  21. Australian kullankaivajatViasat Explore

    807. Aseistautunut tunkeilija vaarantaa The Gold Devils -ryhmän tutkimusretken. The Ferals -ryhmä löytää kaivosuransa suurimman kultahipun. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2022.

  22. Panssarivaunu: Toisen maailmansodan tärkein aseViasat History

    Rakennettu taisteluun. Toisen maailmansodan aikana maat eri puolilla maailmaa hioivat teollisia panssarivaunun rakentamistapoja. Kumpi on panssarivälineissä tärkeämpää, laatu vai määrä? Panssarivaunu oli toisen maailmansodan tärkein sotakone. Korkeat Tigerit, ketterät Shermanit ja muut vaunut muuttivat täysin taistelujen kulun. Australia, dokumenttisarja, 2025. Built for Battle

  23. Dokumenttielokuva musiikkiviihteen jättiläisestä, joka toi kansainvälisen tason show'n Suomeen. Dannyn eli Ilkka Lipsasen tarina. Mukana mm. Pepe Willberg, Fredi, Erika Vikman ja Diandra. O: Sakari Saksa. (2016)(U)

  24. Australian kullankaivajatViasat Explore

    808. Alanin ja Saltyn uusi joukkue sukeltaa etsimään kultaa veden alta. The Ferals -ryhmä löytää paksun kultasuonen, mutta joutuu häätämään varkaita. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2022.

  25. Normandian maihinnousu: 80-vuotismuistopäiväViasat History

    Dokumentti näyttää Normandian maihinnousun tuntemattoman puolen. Ei pelkkiä kuuluisia rantakuvia, vaan Englannin etelärannikolla taisteluun valmistautuvia joukkoja, merimiehiä ja siviilejä. Britannia, dokumentti, 2024. D-Day: The 80th Anniversary

  26. Aloittelevat rekkakuskitViasat Explore

    Jarrutuspiste. Roylla on vaarallinen kuorma ja pelottava jarrurikko. Chevyn ensimmäistä soolokeikkaa piinaa huono sää ja öljyvuoto. Kuljettajapula uhkaa Australian taloutta, mutta aloittelevien kuljettajien uusi sukupolvi on astumassa esiin. Heitä opastavat veteraanit, jotka haluavat siirtää opit eteenpäin. Australia, dokumenttisarja, 2025. Braking Point

  27. Muinaiset mega-kaupungitViasat History

    Karthago: Yksi kaupunki, kaksi imperiumia. Tunisiassa oleva ainutlaatuinen arkeologinen kaivaus, Karthago, dominoi Välimeren maisemaa. Rauniot kertovat kuitenkin tarinaa toisesta kaupungista, jonka foinikialaiset perustivat 700 vuotta aiemmin. Aavikkomaisemien sydämissä seisoi aikoinaan kolme jättiläistä, kolme rakennustaidon mestarinäytettä, kolme vahvojen sivilisaatioiden symbolia: Karthago, Troija ja Persepolis. Ranska, dokumenttisarja, 2023. Carthage: One City, Two Empires

  28. Yukonin kultaaViasat Explore

    Uusi alku. Ken ja Guillaume ylittävät vuoriston vaarallista tietä pitkin. Cam stressaa hitsaaja Garyn maahantuloa. Kaivospariskunta Nika ja Chris saavat kauden aluksi vaikeuksia. Kanadan kullankaivajat tekevät töitä pohjoisen lyhyissä kausissa ja 18-tuntisia työpäiviä laiterikoista huolimatta. Pelissä on kaikki ja Ken, Al, Bernie ja Karl etsivät omaisuuksia vuodesta toiseen. Kanada, dokumenttisarja, 2015. Fresh Start

  29. Brittien ökyimmät myyntikohteetLiv

    Sokkohuutokauppa. Cornwallissa myydään harvinaislaatuista kiinteistöä sokkohuutokaupalla ja jännitetään, tuleeko ensimmäistäkään tarjousta. Skotlannissa kaupitellaan linnaa, ja Jerseyn saarella tutustutaan luksusasumiseen eri muodoissaan. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  30. Muinaiset mega-kaupungitViasat History

    Troija: Myytin synty. Troijan arvovalta perustuu myyttiseen legendaan, jonka mukaan se oli legendaarinen taistelupaikka Troijan sodassa. Tapahtuiko sitä todella? Aavikkomaisemien sydämissä seisoi aikoinaan kolme jättiläistä, kolme rakennustaidon mestarinäytettä, kolme vahvojen sivilisaatioiden symbolia: Karthago, Troija ja Persepolis. Ranska, dokumenttisarja, 2023. Troy: The Birth of a Myth

  31. Australian kullankaivajatViasat Explore

    1007. Mackies-ryhmä saa kultakohteestaan kuusinumeroisen tarjouksen. Wanderers-joukkue joutuu nielemään ylpeytensä. Metsäpalo ajaa Jacquin ja Andrewn uusille apajille. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2024.

  32. Brittien ökyimmät myyntikohteetNelonen

    Kattohuoneisto Bayswaterissa. Constancen tehtävä on saada kaupaksi raakavalmis kattohuoneisto, mutta miten sovittaa yhteen 60 miljoonan punnan hintapyyntö ja sijainti Bayswaterissa, joka ei ole yhtä muodikas kuin Mayfair? Tim taas etsii asiakkaalleen viehättävää maalaistaloa Cotswoldsista. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  33. Australian kullankaivajatViasat Explore

    1008. Desert Diggers -ryhmä siirtyy maan alle kultaa etsimään. Shane Calegari vaihtaa huipputekniikkaan. Sheryl ja Simon etsivät osia kuivauspuhaltimen korjausta varten. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2024.

  34. Muinaiset mega-kaupungitViasat History

    Persepolis: Suuruudenhulluus. Lähi-idän Eedenin puutarhaksi luonnehdittu Persepolis on ylellisyyksien kaupunki ja Akhaimenidien imperiumin hermokeskus. Aavikkomaisemien sydämissä seisoi aikoinaan kolme jättiläistä, kolme rakennustaidon mestarinäytettä, kolme vahvojen sivilisaatioiden symbolia: Karthago, Troija ja Persepolis. Ranska, dokumenttisarja, 2023. Persepolis: Delusions of Grandeur

  35. Jalokiven kaivajat AustraliassaViasat Explore

    Valoa tunnelin päässä. Anthony ja Jade asentavat vihdoin tikkaat käyttämättömään kuiluun. Matt ja Amber aloittavat uuden maanalaisen louhoksen kaivuut. Osoittautuuko investointi hyväksi, vai oliko se susi? Australian Queenslandissa etsitään safiireja. Ihmeellisen jalokiven metsästys vie kovapintaiset kaivajat kestokykynsä äärirajoille. Britannia, dokumenttisarja, 2023. Light at the End of the Tunnel

  36. Macchu Picchu: KivikaupunkiViasat History

    Etelä-Perun Macchu Picchu on muinaisten inkojen kaupunki, joka on seissyt asumattomana ja koskemattomana vuosisatojen ajan. Kaupunki pystytettiin inka-rakentajien nerokkaiden salaisuuksien avulla. Ranska, dokumentti, 2024. Machu Picchu: City of Stone

  37. Australian kultasodatViasat Explore

    108. Kaivoskavereiden Donnien ja Ronnien räjähtävä välirikko uhkaa Donnien unelmaa oman paikan omistuksesta. Richie rakentaa 1870-kaivokselle kultahuoneen, jossa erotellaan hienoa kultaa. Kolme kovaa kaivajaryhmää kilpailee samassa kultarikkaassa kohteessa. Kuka löytää retken suurimmat kultakimpaleet? Australia, dokumenttisarja, 2025.

  38. Salaiset aseet: Toinen maailmansotaViasat History

    Laivat. Toinen maailmansota oli taistelua merialueiden herruudesta enemmän kuin mikään muu konflikti sitä ennen tai sen jälkeen. Jaksossa tutustutaan siihen, miten salaiset merisota-aseet muuttivat historiaa. Sarjassa nähdään, miten toinen maailmansota innoitti teknologiseen kehitykseen aina suihkukoneista avaruusaluksiin. Jokaisessa jaksossa tarkastellaan eri aselajia ja sota-ajan suunnittelua. Australia, dokumenttisarja, 2022. Ships

  39. Yukonin kultaaViasat Explore

    Uusi alku. Ken ja Guillaume ylittävät vuoriston vaarallista tietä pitkin. Cam stressaa hitsaaja Garyn maahantuloa. Kaivospariskunta Nika ja Chris saavat kauden aluksi vaikeuksia. Kanadan kullankaivajat tekevät töitä pohjoisen lyhyissä kausissa ja 18-tuntisia työpäiviä laiterikoista huolimatta. Pelissä on kaikki ja Ken, Al, Bernie ja Karl etsivät omaisuuksia vuodesta toiseen. Kanada, dokumenttisarja, 2015. Fresh Start

  40. Panssarivaunu: Toisen maailmansodan tärkein aseViasat History

    Suurimmat taistelut. Panssarivaunu oli toisen maailmansodan voiton kannalta oleellinen väline. Saksa paljasti uusimman Pantherinsa, mutta oliko se taisteluvalmis ja pystyikö se vastustamaan Venäjän T-34:sta? Panssarivaunu oli toisen maailmansodan tärkein sotakone. Korkeat Tigerit, ketterät Shermanit ja muut vaunut muuttivat täysin taistelujen kulun. Australia, dokumenttisarja, 2025. The Greatest Battles

  41. Australian kullankaivajatViasat Explore

    911. Alan ja Salty etsivät kultakuumeen legendaa viinialueelta. Shanen ja Katen kausi uhkaa loppua kuivuuteen. Poseidon Crew etsii isoja kultakimpaleita ylisuurella metallinpaljastimella. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2023.

  42. Muinainen maailmanloppuViasat History

    Maya-sivilisaatio. Mayojen onni alkoi loppua vuoden 900 tienoilla ja heidän kaupunkinsa tyhjenivät. Arkeologit etsivät selitystä sivilisaation romahdukselle. Miksi sivilisaatiot tuhoutuvat? Arkeologit tutkivat raunioita eri puolilla maailmaa ja etsivät syitä historian mahtavimpien sivilisaatioiden tuhoutumisille. Britannia, dokumenttisarja, 2021. The Maya Civilization

  43. Australian kullankaivajatViasat Explore

    912. Jacqui ja Andrew ostavat mönkijän päästäkseen trooppisessa Queesnlandissä sijaitsevalle vanhalle kultapaikalle. Länsi-Australiassa Shane ja Kate jäävät laiterikkojen takia entistä enemmän jälkeen. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2023.

  44. 1776: Amerikan itsenäisyysViasat History

    Uusi maailma. Viimeisessä jaksossa nähdään, miten vallankumouksen viimeiset vuodet muovasivat Britanniaa ja koko maailmanjärjestystä, kun Yhdysvallat liittyi mukaan imperiumien valtapeliin. Ylitämme Atlantin ja sukellamme Amerikan länteen. Itsenäisyysjulistuksen 250. vuosipäivänä tutustutaan itsenäisyyssodan tarinoihin, sankareihin ja pahantekijöihin. Britannia, dokumenttisarja, 2026. A New World 2025

  45. Yukonin kultaaViasat Explore

    Jäässä. Ken tekee vaarallisen polttoaineenhakumatkan ilman dieseliä. Karl ei kuuntele isänsä neuvoja, vaan vaarantaa kaivoksen tulvalle. Big Alin loppupuristus vetää työryhmän romahduspisteeseen. Kanadan kullankaivajat tekevät töitä pohjoisen lyhyissä kausissa ja 18-tuntisia työpäiviä laiterikoista huolimatta. Pelissä on kaikki ja Ken, Al, Bernie ja Karl etsivät omaisuuksia vuodesta toiseen. Kanada, dokumenttisarja, 2017. Freeze Up 2013

  46. Klassikkoautojen kuninkaatViasat Explore

    Irv löytää Volkswagenin Graalin maljan eli kuplavolkkarin. Se on vain muutaman kilometrin päässä korjaamolta, joten Irv ottaa asiakseen elvyttää tämä 75-vuotias katkenneen kaapelin klassikko henkiin. Barrow-in-Furnessin satamakaupungista löytyy maailmanmaineen omaava perheyritys. Big Irv ja hänen mekaanikkonsa tunnetaan klassikkoautojen henkiin herättäjinä. Britannia, dokumenttisarja, 2025. Beetle

  47. Toinen maailmansota - taistelut EuroopastaViasat History

    Normandian puhkaisu. Heinäkuu 1944: Amerikkalaiset suunnittelevat ison iskun nimeltä Cobra. Iskuun kuuluu hyökkäys St Lon lähelle, linjan puhkaisu ja kenraali Pattonin ja USA:n kolmannen armeijan pääsy avaumasta läpi. Ohjelmassa käydään läpi taisteluita, joilla vapautettiin Länsi-Eurooppaa natsien vallasta, aina Normandian rannikolta kolmannen valtakunnan ytimeen. Britannia, dokumenttisarja, 2019. Breakout of Normandy

  48. Kaltereiden takana: Maailman kovimmat vankilatViasat Explore

    Urso Branco, Brasilia. Urso Branco on yksi Brasilian pahamaineisimmista vankiloista. Viimeisen 20 vuoden aikana sen mellakoissa on kuollut yli sata henkeä, ja uusi mellakka saattaa puhjeta milloin tahansa. Sarja vie katsojat neljän mantereen kovimpien vankiloiden porttien läpi, muurien sisään, kaltereiden taakse ja selleihin katsomaan niiden tuntematonta maailmaa. Saksa, dokumenttisarja, 2018. Urso Branco, Brazil

  49. Muinaiset mahtirakennuksetViasat History

    Pierrefondsin linna, Ranska. Pierrefonds näyttää kuin 1300-luvun linnoitukselta, mutta se on 1800-luvulla rakennettu taidonnäyte. Miten raunioituneesta linnakkeesta tuli keskiajan ja teollisen vallankumouksen hybridi? Tutustu maailman kuuluisimpiin muinaisiin rakennuksiin ja niiden rakennustapojen arvoituksiin. Rakennuksia katsotaan eri näkövinkkeleistä, aina satelliittikuvista makro- ja mikroskooppitasolle asti. Ranska, dokumenttisarja, 2026. Pierrefonds Castle, France

  50. OrgasmitakuuYle Teema & Fem

    Uudenlainen naisten seksilelu on saanut aikaan suoranaisen globaalin itsetyydytysvallankumouksen. Ympäri Ruotsia asuvat naiset kertovat dokumentissa kokemuksistaan vibraattorista, jolla sanotaan olevan orgasmitakuu. Monilla ohjelman naisista onkin läheisempi suhde seksileluunsa kuin kumppaniinsa. Mikä tämän uudenlaisen vibraattorin salaisuus on? Entä voiko itsetyydytystä harjoittaa liikaa? Dokumentti itsetyydytyksen iloista. Tuotanto: Ruotsin televisio, 2019. (U)

Tiistaina 8.9.

  1. Australian kullankaivajatViasat Explore

    1010. Kallioperän kaivuuta kokeileva Shane saa apua odottamattomalta taholta. Mackiesit pistävät yllätysvieraan töihin. Sheryl ja Simon etsivät varaosia, jotta kultaa löytyisi jatkuvana virtana. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2024.

  2. Auschwitzin viimeinen muusikkoViasat History

    Sellisti Anita Lasker-Wallfischin uskomaton tarina. Leirin toisten uhrien - juutalaisten, puolalaisten ja romanien - kanssa hän soitti ja kirjoitti musiikkia holokaustin kauhujen keskellä. Britannia, dokumentti, 2025. The Last Musician of Auschwitz

  3. Australian kullanetsijät: Kaivos SOSViasat Explore

    Batesit. Paul Mackie ja hänen kaivoksia pelastava työryhmänsä auttavat kullankaivuuseen ryhtyneen ensikertalaistiimin ulos kolme vuotta kestäneestä "kultakuivuudesta" ennen kuin perheyritys kaatuu. Kullanetsijäveteraani Paul Mackie, geologi Aaron Raddock ja logistiikan asiantuntija Melanie Wood avustavat kuutta vaikeuksissa olevaa kultakaivosta Australian takamailla. Australia, dokumenttisarja, 2022. The Bates

  4. Gloriavale - pako kultistaSub

    Paratiisi vai helvetti?. Gloriavalen kultista lähteneet kertovat järkyttäviä tarinoita pelottelusta ja hyväksikäytöstä. Oikeudessa käsitellään väitteitä orjatyövoiman käytöstä Gloriavalessa. Uusiseelantilainen dokumentti. 2024

  5. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Jäätä, ehkäpä. Tutkijat seuraavat jäävuorten ja sulavan meriveden tilannetta ilmasta ja maalta käsin. Syrjäseudun yhteisö saa tärkeän toimituksen. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2024. Ice Ice Maybe

  6. Brittien ökyimmät myyntikohteetNelonen

    Kattohuoneisto Bayswaterissa. Constancen tehtävä on saada kaupaksi raakavalmis kattohuoneisto, mutta miten sovittaa yhteen 60 miljoonan punnan hintapyyntö ja sijainti Bayswaterissa, joka ei ole yhtä muodikas kuin Mayfair? Tim taas etsii asiakkaalleen viehättävää maalaistaloa Cotswoldsista. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  7. Muinaiset mega-kaupungitViasat History

    Karthago: Yksi kaupunki, kaksi imperiumia. Tunisiassa oleva ainutlaatuinen arkeologinen kaivaus, Karthago, dominoi Välimeren maisemaa. Rauniot kertovat kuitenkin tarinaa toisesta kaupungista, jonka foinikialaiset perustivat 700 vuotta aiemmin. Aavikkomaisemien sydämissä seisoi aikoinaan kolme jättiläistä, kolme rakennustaidon mestarinäytettä, kolme vahvojen sivilisaatioiden symbolia: Karthago, Troija ja Persepolis. Ranska, dokumenttisarja, 2023. Carthage: One City, Two Empires

  8. Gloriavale - pako kultistaSub

    Perustajan synnit. Gloriavalen perustaja Hopeful Christian esitti hurskasta kristittyä mutta paljastuikin seksirikolliseksi. Lähtijät kertovat seksin suuresta roolista kultissa. Uusiseelantilainen dokumentti. 2024

  9. Brittien ökyimmät myyntikohteetNelonen

    Erikoisuus Cornwallissa. Välittäjä Ian saa tehtäväkseen arvioida Cornwallissa talon, joka on siirretty sinne sata vuotta sitten Sussexista, eikä muita vastaavia ole. Constance etsii asiakkaalleen uutta, isompaa kaupunkiasuntoa Lontoosta, kun kahden makuuhuoneen asunto Chelseassa ei enää riitä. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  10. Muinaiset mega-kaupungitViasat History

    Troija: Myytin synty. Troijan arvovalta perustuu myyttiseen legendaan, jonka mukaan se oli legendaarinen taistelupaikka Troijan sodassa. Tapahtuiko sitä todella? Aavikkomaisemien sydämissä seisoi aikoinaan kolme jättiläistä, kolme rakennustaidon mestarinäytettä, kolme vahvojen sivilisaatioiden symbolia: Karthago, Troija ja Persepolis. Ranska, dokumenttisarja, 2023. Troy: The Birth of a Myth

  11. Gloriavale - pako kultistaSub

    Kohti uutta elämää. Gloriavalesta lähteneet kertovat, miten vaikeaa on aloittaa uusi elämä ulkomaailmassa. Theo vierailee siskonsa luona yhteisössä, jonka Hopeful perusti Intiaan. Uusiseelantilainen dokumentti. 2024

  12. Muinaiset mega-kaupungitViasat History

    Persepolis: Suuruudenhulluus. Lähi-idän Eedenin puutarhaksi luonnehdittu Persepolis on ylellisyyksien kaupunki ja Akhaimenidien imperiumin hermokeskus. Aavikkomaisemien sydämissä seisoi aikoinaan kolme jättiläistä, kolme rakennustaidon mestarinäytettä, kolme vahvojen sivilisaatioiden symbolia: Karthago, Troija ja Persepolis. Ranska, dokumenttisarja, 2023. Persepolis: Delusions of Grandeur

  13. Kovimmat hinaajatViasat Explore

    201. Tunteet räiskyvät, kun Parks Towing nostaa rekkaa syvän rotkon pohjalta Uuden-Seelannin Canterburyn lumisilla vuorilla. Sarjassa seurataan hinausyritysten arkea, kun ne taistelevat Australian vaativimmista sopimuksista. Tällä alalla yksikin epäonnistuminen voi kaataa yrityksen nurin. Australia, dokumenttisarja, 2021.

  14. Toinen maailmansota - taistelut EuroopastaViasat History

    Normandian puhkaisu. Heinäkuu 1944: Amerikkalaiset suunnittelevat ison iskun nimeltä Cobra. Iskuun kuuluu hyökkäys St Lon lähelle, linjan puhkaisu ja kenraali Pattonin ja USA:n kolmannen armeijan pääsy avaumasta läpi. Ohjelmassa käydään läpi taisteluita, joilla vapautettiin Länsi-Eurooppaa natsien vallasta, aina Normandian rannikolta kolmannen valtakunnan ytimeen. Britannia, dokumenttisarja, 2019. Breakout of Normandy

  15. Australian kullankaivajatViasat Explore

    607. Marcus löytää kauden suurimman kultakimpaleensa. Dust Devils -joukkueella on laitevikoja ja kultakin on epäpuhdasta. Goldtimers-joukkueen hyvä onni näyttää viimeinkin loppuvan. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2020.

  16. Australian häränmetsästäjätViasat Explore

    Uusi työntekijä Sherl yrittää valaa uskoa Cook-tiimin pomoihin. Clarryn asiakkaat ovat alkuperäiskansaa ja unelmoivat aloittavansa uuden elämän esi-isien mailla häränpyynnistä saamillaan varoilla. Villiintyneiden härkien metsästys tarjoaa rohkeille metsästäjille vuosittaista tienestiä. Maailman vaarallisimpiin kuuluvan työn kovista riskeistä ja kovasta palkasta väännetään tiukat sopimukset. Australia, dokumenttisarja, 2021.

  17. 1776: Amerikan itsenäisyysViasat History

    Uusi maailma. Viimeisessä jaksossa nähdään, miten vallankumouksen viimeiset vuodet muovasivat Britanniaa ja koko maailmanjärjestystä, kun Yhdysvallat liittyi mukaan imperiumien valtapeliin. Ylitämme Atlantin ja sukellamme Amerikan länteen. Itsenäisyysjulistuksen 250. vuosipäivänä tutustutaan itsenäisyyssodan tarinoihin, sankareihin ja pahantekijöihin. Britannia, dokumenttisarja, 2026. A New World 2025

  18. Jalokiven kaivajat AustraliassaViasat Explore

    Puristinmurheita. Anthony ja Jodie haluavat palata safiirien etsinnän vakavaan työhön, mutta ensin heidän on poistettava iso graniittilohkare. Matt ja Amber aloittavat kumppanuuden paikallisen kaivajan kanssa. Australian Queenslandissa etsitään safiireja. Ihmeellisen jalokiven metsästys vie kovapintaiset kaivajat kestokykynsä äärirajoille. Britannia, dokumenttisarja, 2023. Wacker Packer Woes

  19. Toinen maailmansota - taistelut EuroopastaViasat History

    Normandian puhkaisu. Heinäkuu 1944: Amerikkalaiset suunnittelevat ison iskun nimeltä Cobra. Iskuun kuuluu hyökkäys St Lon lähelle, linjan puhkaisu ja kenraali Pattonin ja USA:n kolmannen armeijan pääsy avaumasta läpi. Ohjelmassa käydään läpi taisteluita, joilla vapautettiin Länsi-Eurooppaa natsien vallasta, aina Normandian rannikolta kolmannen valtakunnan ytimeen. Britannia, dokumenttisarja, 2019. Breakout of Normandy

  20. Rekankuljettajien altavastaajatViasat Explore

    Kaksi samanlaista. Vaikka kyseessä on mutainen pelastustehtävä, Dale osoittaa, ettei koolla ole väliä, kunhan vain työ saadaan tehtyä. Tuopin kokoinen voimanpesä Dale Kristensen on rekankuljettaja ja apumies. Hän haluaa rakentaa pojalleen parempaa elämää, mutta odottava iso selkäleikkaus saattaa tuhota suunnitelmat. Kanada, dokumenttisarja, 2025. Two of a Kind

  21. Brittien ökyimmät myyntikohteetNelonen

    Kattohuoneisto Bayswaterissa. Constancen tehtävä on saada kaupaksi raakavalmis kattohuoneisto, mutta miten sovittaa yhteen 60 miljoonan punnan hintapyyntö ja sijainti Bayswaterissa, joka ei ole yhtä muodikas kuin Mayfair? Tim taas etsii asiakkaalleen viehättävää maalaistaloa Cotswoldsista. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  22. Muinaiset mahtirakennuksetViasat History

    Pierrefondsin linna, Ranska. Pierrefonds näyttää kuin 1300-luvun linnoitukselta, mutta se on 1800-luvulla rakennettu taidonnäyte. Miten raunioituneesta linnakkeesta tuli keskiajan ja teollisen vallankumouksen hybridi? Tutustu maailman kuuluisimpiin muinaisiin rakennuksiin ja niiden rakennustapojen arvoituksiin. Rakennuksia katsotaan eri näkövinkkeleistä, aina satelliittikuvista makro- ja mikroskooppitasolle asti. Ranska, dokumenttisarja, 2026. Pierrefonds Castle, France

  23. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Täydessä vauhdissa. Pohjois-Atlantilla on satoja aluksia, kun meripoliisi kutsutaan apuun. Aloitteleva kapteeni saa vihdoin vapautuksen. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2024. In Full Swing

  24. Salaiset aseet: Toinen maailmansotaViasat History

    Laivat. Toinen maailmansota oli taistelua merialueiden herruudesta enemmän kuin mikään muu konflikti sitä ennen tai sen jälkeen. Jaksossa tutustutaan siihen, miten salaiset merisota-aseet muuttivat historiaa. Sarjassa nähdään, miten toinen maailmansota innoitti teknologiseen kehitykseen aina suihkukoneista avaruusaluksiin. Jokaisessa jaksossa tarkastellaan eri aselajia ja sota-ajan suunnittelua. Australia, dokumenttisarja, 2022. Ships

  25. Australian kullankaivajatViasat Explore

    809. Shane vapauttaa itsensä näppärällä keinolla syrjäisellä takamaalla. The Gold Retrievers -ryhmä löytää kultarikkaan kvartsi-suonen, joka sisällä saattaa olla emosuoni. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2022.

  26. Panssarivaunu: Toisen maailmansodan tärkein aseViasat History

    Suurimmat taistelut. Panssarivaunu oli toisen maailmansodan voiton kannalta oleellinen väline. Saksa paljasti uusimman Pantherinsa, mutta oliko se taisteluvalmis ja pystyikö se vastustamaan Venäjän T-34:sta? Panssarivaunu oli toisen maailmansodan tärkein sotakone. Korkeat Tigerit, ketterät Shermanit ja muut vaunut muuttivat täysin taistelujen kulun. Australia, dokumenttisarja, 2025. The Greatest Battles

  27. Australian kullankaivajatViasat Explore

    810. The Poseidon Crew -ryhmä ponnistelee Victorian vuoristossa. Lupaavat merkit saattavat johtaa The Gold Devils -ryhmän kohti miljoonan dollarin palkkapäivää. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2022.

  28. Auschwitzin viimeinen muusikkoViasat History

    Sellisti Anita Lasker-Wallfischin uskomaton tarina. Leirin toisten uhrien - juutalaisten, puolalaisten ja romanien - kanssa hän soitti ja kirjoitti musiikkia holokaustin kauhujen keskellä. Britannia, dokumentti, 2025. The Last Musician of Auschwitz

  29. Aloittelevat rekkakuskitViasat Explore

    Koveta itsesi. Uuden vasta-alkaja Sehajin huolena ovat selkävamma, toisten kiusa ja aikakriittinen kuljetus. Roy, 22, kantaa harteillaan koko maailman painolastia, sillä kuljettavana on 48 tonnia teräslevyjä. Kuljettajapula uhkaa Australian taloutta, mutta aloittelevien kuljettajien uusi sukupolvi on astumassa esiin. Heitä opastavat veteraanit, jotka haluavat siirtää opit eteenpäin. Australia, dokumenttisarja, 2025. Steel Yourself

  30. Yukonin kultaaViasat Explore

    Suunnanmuutos. Cam ottaa riskin ja hankkii kalliin vesitykin. Kourun rikkinäinen osa hidastaa Karlin etenemistä. Kenin ja Guillaumen ensimmäinen kultatesti on arvoton. Kanadan kullankaivajat tekevät töitä pohjoisen lyhyissä kausissa ja 18-tuntisia työpäiviä laiterikoista huolimatta. Pelissä on kaikki ja Ken, Al, Bernie ja Karl etsivät omaisuuksia vuodesta toiseen. Kanada, dokumenttisarja, 2015. Game Changer

  31. Tšingis-kaanin kadonneet kaupungitViasat History

    Mikä on totuus Tšingis-kaanista? Karikatyyrin mukaan mies oli yksinkertainen verenhimoinen ratsailla liikkuva barbaari. Kansainväliset työryhmät kaivavat esiin Mongoli-imperiumin neljä kaupunkia. Ranska, dokumenttisarja, 2025. The Lost Cities of Genghis Khan

  32. Australian kullankaivajatViasat Explore

    1009. Poseidon Crewn tulevaisuus on yllätyksen takia vaakalaudalla. Wanderers-ryhmä ottaa riskin kovalla maalla. Jacquin ja Andrewn kullanetsintä vie kultaveteraanin jalanjäljille. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2024.

  33. Brittien ökyimmät myyntikohteetNelonen

    Erikoisuus Cornwallissa. Välittäjä Ian saa tehtäväkseen arvioida Cornwallissa talon, joka on siirretty sinne sata vuotta sitten Sussexista, eikä muita vastaavia ole. Constance etsii asiakkaalleen uutta, isompaa kaupunkiasuntoa Lontoosta, kun kahden makuuhuoneen asunto Chelseassa ei enää riitä. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  34. Tšingis-kaanin kadonneet kaupungitViasat History

    Mikä on totuus Tšingis-kaanista? Karikatyyrin mukaan mies oli yksinkertainen verenhimoinen ratsailla liikkuva barbaari. Kansainväliset työryhmät kaivavat esiin Mongoli-imperiumin neljä kaupunkia. Ranska, dokumenttisarja, 2025. The Lost Cities of Genghis Khan

  35. Australian kullankaivajatViasat Explore

    1010. Kallioperän kaivuuta kokeileva Shane saa apua odottamattomalta taholta. Mackiesit pistävät yllätysvieraan töihin. Sheryl ja Simon etsivät varaosia, jotta kultaa löytyisi jatkuvana virtana. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2024.

  36. 10 kirjettä tulevaisuuteenTV Finland

    Koululaiset keräävät kirjeitä avattaviksi 50 vuoden päästä. Päähenkilöt kirjoittavat tulevaisuuteen. Kollektiivisesti toteutettu dokumentti näyttää, miten pandemia muutti elämää. O: Poikkeustilatyöryhmä (Suomi 2023) (U)

  37. Onnen pyörätYle Teema & Fem

    Dokumenttielokuva naisista ja moottoripyöristä savolaisessa kesässä. Suunnittelu ja ohjaus Marita Hällfors. T: Epidem. (1994) (U)

  38. Viimeiset kapteenitViasat Explore

    Kampasimpukoiden pyyntikausi alkaa Magdalen-saarilla. Kapteeni Williamin ensimmäistä päivää varjostavat laiterikko ja kova merenkäynti, ja kapteeni Adamiin iskee hirmumyrsky. Kanada, dokumenttisarja, 2026. The Last Captains

  39. Sanxingduin kadonnut kaupunkiViasat History

    Muinainen kaupunki Sichuanin vuoristossa kuuluu viime vuosien merkittävimpiin löytöihin. Sieltä löytyneet aarteet viittaavat vasta hiljattain löytyneen Shu-valtakunnan olemassaoloon. Ranska, dokumentti, 2024. The Lost City of Sanxingdui

  40. Takamaiden kultaa etsimässäViasat Explore

    Jymypommi. Jeff etsii tärkeitä vihjeitä luomalla historiallisen lennon uudestaan. Arkistosta löytyy oikea jymypaukku. Kaksi elinikäistä ystävää johtaa tutkimusretken syvälle Australian takamaille. Tavoitteena on löytää legendaarinen monen miljoonan kultaomaisuus ja ratkaista satavuotinen mysteeri. Australia, dokumenttisarja, 2025. Bombshell

  41. Salaiset aseet: Toinen maailmansotaViasat History

    Pommit. Toisessa maailmansodassa alettiin käyttää teknologiaa, jolla voidaan tuhota etäältä. Yrityksen ja erehdyksen kautta luotu pommi on edelleen ase, joka voi keikauttaa tasapainoin käyttäjänsä hyväksi. Sarjassa nähdään, miten toinen maailmansota innoitti teknologiseen kehitykseen aina suihkukoneista avaruusaluksiin. Jokaisessa jaksossa tarkastellaan eri aselajia ja sota-ajan suunnittelua. Australia, dokumenttisarja, 2022. Bombs

  42. Yukonin kultaaViasat Explore

    Suunnanmuutos. Cam ottaa riskin ja hankkii kalliin vesitykin. Kourun rikkinäinen osa hidastaa Karlin etenemistä. Kenin ja Guillaumen ensimmäinen kultatesti on arvoton. Kanadan kullankaivajat tekevät töitä pohjoisen lyhyissä kausissa ja 18-tuntisia työpäiviä laiterikoista huolimatta. Pelissä on kaikki ja Ken, Al, Bernie ja Karl etsivät omaisuuksia vuodesta toiseen. Kanada, dokumenttisarja, 2015. Game Changer

  43. Panssarivaunu: Toisen maailmansodan tärkein aseViasat History

    Käännöspiste. Panssarivaunujen kehitys eteni ja vanhat panssarit saivat uuden elämän Tyynenmeren rintamalla. Euroopan toinen maailmansota oli tulossa loppuun, joten tankeissa oli tilaisuus kokeilla kaikenlaista. Panssarivaunu oli toisen maailmansodan tärkein sotakone. Korkeat Tigerit, ketterät Shermanit ja muut vaunut muuttivat täysin taistelujen kulun. Australia, dokumenttisarja, 2025. Turning Point

  44. Prisma: Dolly - maailman kuuluisin lammasYle TV1

    Skotlantilais­tutkijat kloonasivat vuonna 1996 Dolly-lampaan, ensimmäisen aikuisen solusta tehdyn nisäkkään. Dokumentti kuvaa epäonnistumisten, sattumusten ja mediakohun siivittämää matkaa, joka teki Dollysta kansainvälisen tieteellisen sensaation ja pop-ilmiön.

  45. Australian kullankaivajatViasat Explore

    913. Terveyskriisi, epäluotettava koneisto ja Victorian sää koettelevat Poseidon Crew -joukkuetta. Heli Hunters joutuu vaaralliseen tilanteeseen tavoitellessaan unelmaansa ostaa kultakohde. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2023.

  46. Muinainen maailmanloppuViasat History

    Minolaiset. Muinainen minolainen kulttuuri kukoisti vuosisatojen ajan Egeanmeren saarilla, kunnes tuhoutui äkisti katastrofaalisessa tulivuorenpurkauksessa. Miksi sivilisaatiot tuhoutuvat? Arkeologit tutkivat raunioita eri puolilla maailmaa ja etsivät syitä historian mahtavimpien sivilisaatioiden tuhoutumisille. Britannia, dokumenttisarja, 2023. The Minoans

  47. Australian kullankaivajatViasat Explore

    914. The McGhies -joukkue työstää kahta kohdetta yhtä aikaa laiterikoista huolimatta. Paul Mackie aloittaa perheensä avustuksella valtavan prosessin uuttaa kultaa. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2023.

  48. Historia: Vapauttakaa Nelson MandelaYle Teema & Fem

    1/3. Valkoisen ylivallan varjossa. Nelson Mandela tuomitaan elinkautiseen vankeuteen taistelustaan apartheidia vastaan. Jakso kuvaa Mandelan perheen uhrauksia, Afrikkalaisen kansalliskongressin (ANC) vastarintaa sekä kasvavaa kansainvälistä painostusta, jotka käynnistävät muutoksen kohti tasa-arvoa.

  49. Rekankuljettajien altavastaajatViasat Explore

    Kaksi samanlaista. Vaikka kyseessä on mutainen pelastustehtävä, Dale osoittaa, ettei koolla ole väliä, kunhan vain työ saadaan tehtyä. Tuopin kokoinen voimanpesä Dale Kristensen on rekankuljettaja ja apumies. Hän haluaa rakentaa pojalleen parempaa elämää, mutta odottava iso selkäleikkaus saattaa tuhota suunnitelmat. Kanada, dokumenttisarja, 2025. Two of a Kind

  50. Klassikkoautojen kuninkaatViasat Explore

    Irv kunnostaa kultaisen superauton, 1970-luvun Lamborghini Espadan, asiakkaalle Lähi-itään. Hanke uhkaa kuitenkin kaatua rakennevaurioihin ja jatkuviin ongelmiin moottorin kanssa. Barrow-in-Furnessin satamakaupungista löytyy maailmanmaineen omaava perheyritys. Big Irv ja hänen mekaanikkonsa tunnetaan klassikkoautojen henkiin herättäjinä. Britannia, dokumenttisarja, 2025.

  51. Toinen maailmansota - taistelut EuroopastaViasat History

    Markkinapuutarha. Syyskuu 1944: Montgomery ehdottaa rohkeaa suunnitelmaa, jossa ylitetään Rein-joki ja saarretaan Saksan teollinen sydänmaa. Jos suunnitelma onnistuu, se saattaisi lopettaa sodan jouluun mennessä. Ohjelmassa käydään läpi taisteluita, joilla vapautettiin Länsi-Eurooppaa natsien vallasta, aina Normandian rannikolta kolmannen valtakunnan ytimeen. Britannia, dokumenttisarja, 2019. Market Garden

  52. Erikoisjoukkojen tositarinatViasat Explore

    Kersantti John Wayne Walding oli mukana ODA-3336 -operaatiossa 6. huhtikuuta 2008, kun se joutui Shokin laaksossa väijytykseen. Vakavista loukkaantumisista huolimatta missio suoritettiin loppuun. Kuvittele tehtäväksesi tappaa Bin Laden tai että lentämäsi Black Hawk ammutaan alas. Sarjassa kuullaan tositarinoita erikoisjoukoilta, joilla oli aina kaikki pelissä. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2024. Operation Commando Wrath: Ambush in Shok Valley

  53. Muinaiset mahtirakennuksetViasat History

    Ateenan Akropolis, Kreikka. Akropolis-kukkula nousee 80 metriä Ateenan yläpuolelle. Siellä sijaitseva mestariteos Parthenon rakennettiin sodan ja poliittisten intohimojen aikana nopealla aikataululla. Tutustu maailman kuuluisimpiin muinaisiin rakennuksiin ja niiden rakennustapojen arvoituksiin. Rakennuksia katsotaan eri näkövinkkeleistä, aina satelliittikuvista makro- ja mikroskooppitasolle asti. Ranska, dokumenttisarja, 2026. Acropole of Athens, Greece

  54. Erikoisjoukkojen tositarinatViasat Explore

    Operaatio Noble Lance: Peitetoimintaa vihollisalueella. Vuonna 2016 vihreät baretit Cole Morrison ja kersantti Rhyan Syester johtivat ODA 5313 -operaatiota, jossa vallattiin Dabiq takaisin, vapautettiin 37 kylää ja tuhottiin Isiksen propagandakeskus. Kuvittele tehtäväksesi tappaa Bin Laden tai että lentämäsi Black Hawk ammutaan alas. Sarjassa kuullaan tositarinoita erikoisjoukoilta, joilla oli aina kaikki pelissä. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2024. Operation Noble Lance: Undercover in Enemy Territory

Keskiviikkona 9.9.

  1. Australian kultasodatViasat Explore

    110. Kausi on melkein ohi ja kaikki joukkueet paiskivat töitä täyttääkseen 500 000 dollarin kultatavoitteensa. Damo ja Matt ovat kultakenttien johtoasemassa, mutta laiterikot piinaavat heitä. Kolme kovaa kaivajaryhmää kilpailee samassa kultarikkaassa kohteessa. Kuka löytää retken suurimmat kultakimpaleet? Australia, dokumenttisarja, 2025.

  2. Ei turvapaikkaa: Anne Frankin tarinan kertomaton jaksoViasat History

    Hiljattain löytyneet, Anne Frankin isän Oton kirjeet ja perheenjäsenten haastattelut paljastavat nyt ensi kertaa isän ponnistelut perheensä pelastamiseksi. Britannia, dokumentti, 2023. No Asylum: The Untold Chapter of Anne Frank's Story

  3. Australian kullanetsijät: Kaivos SOSViasat Explore

    Gibsonit. Paul Mackie ja hänen kaivoksia pelastava työryhmänsä auttavat Länsi-Australian Pilbarassa alkuperäiskansaan kuuluvan perheen kultahanketta, jolla perhe yrittää välttää taloutensa romahduksen. Kullanetsijäveteraani Paul Mackie, geologi Aaron Raddock ja logistiikan asiantuntija Melanie Wood avustavat kuutta vaikeuksissa olevaa kultakaivosta Australian takamailla. Australia, dokumenttisarja, 2022. The Gibsons

  4. Tšingis-kaanin kadonneet kaupungitViasat History

    Mikä on totuus Tšingis-kaanista? Karikatyyrin mukaan mies oli yksinkertainen verenhimoinen ratsailla liikkuva barbaari. Kansainväliset työryhmät kaivavat esiin Mongoli-imperiumin neljä kaupunkia. Ranska, dokumenttisarja, 2025. The Lost Cities of Genghis Khan

  5. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Silta mustien vesien yli. Labradorilla asennetaan kiireesti siltaa merijäässä olevan valtavan railon yli. St. Johniin seilaa alus, jolla on lastia yli 30 miljoonan dollarin arvosta. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2024. Bridge Over Troubled Ice

  6. Tšingis-kaanin kadonneet kaupungitViasat History

    Mikä on totuus Tšingis-kaanista? Karikatyyrin mukaan mies oli yksinkertainen verenhimoinen ratsailla liikkuva barbaari. Kansainväliset työryhmät kaivavat esiin Mongoli-imperiumin neljä kaupunkia. Ranska, dokumenttisarja, 2025. The Lost Cities of Genghis Khan

  7. Sanxingduin kadonnut kaupunkiViasat History

    Muinainen kaupunki Sichuanin vuoristossa kuuluu viime vuosien merkittävimpiin löytöihin. Sieltä löytyneet aarteet viittaavat vasta hiljattain löytyneen Shu-valtakunnan olemassaoloon. Ranska, dokumentti, 2024. The Lost City of Sanxingdui

  8. Natsien avaruuskilpaViasat History

    Vuoden 1969 kuulentoja on pidetty ihmisen suurimpana saavutuksena. Vähemmän tunnettua on, että saavutuksen takana olivat ihmiskunnan historian synkimpien ajanjaksojen insinöörit. Britannia, dokumentti, 2025. Nazi Space Race

  9. Kovimmat hinaajatViasat Explore

    Wagga Truck Towing siirtää raskaassa lastissa olevan perävaunuyhdistelmän, joka on katkaissut liikenteen isolla valtatiellä. Parks Towing nostaa varastetun auton rotkosta maanjäristysalueella. Sarjassa seurataan hinausyritysten arkea, kun ne taistelevat Australian vaativimmista sopimuksista. Tällä alalla yksikin epäonnistuminen voi kaataa yrityksen nurin. Australia, dokumenttisarja, 2021.

  10. Toinen maailmansota - taistelut EuroopastaViasat History

    Markkinapuutarha. Syyskuu 1944: Montgomery ehdottaa rohkeaa suunnitelmaa, jossa ylitetään Rein-joki ja saarretaan Saksan teollinen sydänmaa. Jos suunnitelma onnistuu, se saattaisi lopettaa sodan jouluun mennessä. Ohjelmassa käydään läpi taisteluita, joilla vapautettiin Länsi-Eurooppaa natsien vallasta, aina Normandian rannikolta kolmannen valtakunnan ytimeen. Britannia, dokumenttisarja, 2019. Market Garden

  11. Australian kullankaivajatViasat Explore

    608. Jacqui ja Andrew iskevät vihdoin kultasuoneen. Poseidon Crew rikkoo uuden kohteensa maankuorta. Shane ja Russell ovat vaarassa joutua kosketuksiin takamailla metsästävien villikoirien kanssa. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2020.

  12. Australian häränmetsästäjätViasat Explore

    204. Lizin ja Willien helikopteri nousee ilmaan, Clarryn 14-vuotias poika liittyy tiimiin, Kurt aloittaa vuoden isoimman työtilauksensa, ja Kodi pääsee vihdoin kokeilemaan ajamista härkäautolla. Villiintyneiden härkien metsästys tarjoaa rohkeille metsästäjille vuosittaista tienestiä. Maailman vaarallisimpiin kuuluvan työn kovista riskeistä ja kovasta palkasta väännetään tiukat sopimukset. Australia, dokumenttisarja, 2021.

  13. Pariisi: Kadonneen palatsin mysteeriViasat History

    Tämä oli Versailles ennen Versaillesia: palatsi Pariisin sydämessä ja 2000 vuotta historiaa. Miksi se on poistettu muistista ja sen päälle on rakennettu hallituksen rakennuksia yksi toisensa jälkeen? Ranska, dokumentti, 2023. Paris: The Mystery of The Lost Palace

  14. Iso kalastusseikkailuViasat Explore

    203. Alin ja Bobbyn matka jatkuu Pohjois-Ranskaan värikkään koristekarpin kalastuskilpailuun. Sitten jatketaan Le Prunetiin pyytämään massiivista kuningaskarppia. Maailmanmatkaaja ja kalastaja Ali Hamidi ja entinen jalkapalloilija ja niin ikään kalamies Bobby Zamora ovat hyvät ystävät, jotka kiertävät yhdessä parhaita kalastuskohteita. Britannia, dokumenttisarja, 2024.

  15. Toinen maailmansota - taistelut EuroopastaViasat History

    Markkinapuutarha. Syyskuu 1944: Montgomery ehdottaa rohkeaa suunnitelmaa, jossa ylitetään Rein-joki ja saarretaan Saksan teollinen sydänmaa. Jos suunnitelma onnistuu, se saattaisi lopettaa sodan jouluun mennessä. Ohjelmassa käydään läpi taisteluita, joilla vapautettiin Länsi-Eurooppaa natsien vallasta, aina Normandian rannikolta kolmannen valtakunnan ytimeen. Britannia, dokumenttisarja, 2019. Market Garden

  16. Rekankuljettajien altavastaajatViasat Explore

    Maatila ja perhe. Dalella on vaikeuksia hoitaa perheyritystä ja omaa yritystä yhtä aikaa. Gripp saa siskoltaan puhelun vakavan onnettomuuden jälkeen ja kiitää avuksi tämän luokse. Tuopin kokoinen voimanpesä Dale Kristensen on rekankuljettaja ja apumies. Hän haluaa rakentaa pojalleen parempaa elämää, mutta odottava iso selkäleikkaus saattaa tuhota suunnitelmat. Kanada, dokumenttisarja, 2025. Farm and Family

  17. Brittien ökyimmät myyntikohteetNelonen

    Erikoisuus Cornwallissa. Välittäjä Ian saa tehtäväkseen arvioida Cornwallissa talon, joka on siirretty sinne sata vuotta sitten Sussexista, eikä muita vastaavia ole. Constance etsii asiakkaalleen uutta, isompaa kaupunkiasuntoa Lontoosta, kun kahden makuuhuoneen asunto Chelseassa ei enää riitä. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  18. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Onni suosii rohkeaa. Pelastusjoukot pelastavat seitsemän kalastajaa, kun kipparit, sukeltajat ja kovahattuiset ottavat kesäkaudesta kaiken irti. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2025. Fortune Favours the Brave

  19. Muinaiset mahtirakennuksetViasat History

    Ateenan Akropolis, Kreikka. Akropolis-kukkula nousee 80 metriä Ateenan yläpuolelle. Siellä sijaitseva mestariteos Parthenon rakennettiin sodan ja poliittisten intohimojen aikana nopealla aikataululla. Tutustu maailman kuuluisimpiin muinaisiin rakennuksiin ja niiden rakennustapojen arvoituksiin. Rakennuksia katsotaan eri näkövinkkeleistä, aina satelliittikuvista makro- ja mikroskooppitasolle asti. Ranska, dokumenttisarja, 2026. Acropole of Athens, Greece

  20. Australian kullankaivajatViasat Explore

    811. The Gold Devils -ryhmä ponnistelee säiden voimia vastaan. Jacqui ja Andrew venyvät uusiin äärimmäisyyksiin. Mekaaniset viat jakavat Ferals-ryhmän kahtia. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2022.

  21. Salaiset aseet: Toinen maailmansotaViasat History

    Pommit. Toisessa maailmansodassa alettiin käyttää teknologiaa, jolla voidaan tuhota etäältä. Yrityksen ja erehdyksen kautta luotu pommi on edelleen ase, joka voi keikauttaa tasapainoin käyttäjänsä hyväksi. Sarjassa nähdään, miten toinen maailmansota innoitti teknologiseen kehitykseen aina suihkukoneista avaruusaluksiin. Jokaisessa jaksossa tarkastellaan eri aselajia ja sota-ajan suunnittelua. Australia, dokumenttisarja, 2022. Bombs

  22. Australian kullankaivajatViasat Explore

    812. Alan ja Salty ajavat umpikujaan kaukana Kimberleyssä. Vince, Bibi ja Murray joutuvat iskemään uudelle alueelle Victoriassa. The Gold Retrievers -ryhmän pesulaitos reistailee. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2022.

  23. Panssarivaunu: Toisen maailmansodan tärkein aseViasat History

    Käännöspiste. Panssarivaunujen kehitys eteni ja vanhat panssarit saivat uuden elämän Tyynenmeren rintamalla. Euroopan toinen maailmansota oli tulossa loppuun, joten tankeissa oli tilaisuus kokeilla kaikenlaista. Panssarivaunu oli toisen maailmansodan tärkein sotakone. Korkeat Tigerit, ketterät Shermanit ja muut vaunut muuttivat täysin taistelujen kulun. Australia, dokumenttisarja, 2025. Turning Point

  24. Aloittelevat rekkakuskitViasat Explore

    Koetusten aikaa. Shelleyn pitää läpäistä insinööriajo kahta peräkkäistä työtä varten. Chevyllä on rankka 2 500 kilometrin mittainen kuljetus ylisuuren lastin kanssa. Roy kokeilee vuoristossa sähkörekkaa. Kuljettajapula uhkaa Australian taloutta, mutta aloittelevien kuljettajien uusi sukupolvi on astumassa esiin. Heitä opastavat veteraanit, jotka haluavat siirtää opit eteenpäin. Australia, dokumenttisarja, 2025. Testing Times

  25. Raamatun kadonneet kaupungitViasat History

    Mystinen suuri tulva. Sumerilaiset rakensivat maailman ensimmäiset kaupungit Etelä-Irakiin 6000 vuotta sitten. Raamattu innoitti raunioiden länsimaisia tutkijoita. Millainen oli ensimmäisen Mooseksen kirjan maailma? Raamatun mahtavimmat kertomukset sijoittuvat muinaiseen Irakiin. Arkeologit tutkivat Irakin kadotettuja kaupunkeja, joita ovat mm. Niveh, Babylon, Girsu ja Uruk. Britannia, dokumenttisarja, 2022. Mystery of the Great Flood

  26. Yukonin kultaaViasat Explore

    Aika loppuu. Cam ja työryhmä kiirehtivät töitä alkuun kourulla Donovanin kohteessa. Karl keksii, miten motivoida työntekijöitä. Chrisin ja Nikan operaatio pysähtyy, kun huuhtelulaitos menee rikki. Kanadan kullankaivajat tekevät töitä pohjoisen lyhyissä kausissa ja 18-tuntisia työpäiviä laiterikoista huolimatta. Pelissä on kaikki ja Ken, Al, Bernie ja Karl etsivät omaisuuksia vuodesta toiseen. Kanada, dokumenttisarja, 2015. Time Crunch

  27. Raamatun kadonneet kaupungitViasat History

    Nivehin ja Babylonin salaisuudet. Nineveh ja Babylon olivat muinaisen maailman supervoimia, mutta raamatun kirjoittajille ne olivat syntisiä kaupunkeja. Miksi niillä on vanhassa testamentissa niin huono maine? Raamatun mahtavimmat kertomukset sijoittuvat muinaiseen Irakiin. Arkeologit tutkivat Irakin kadotettuja kaupunkeja, joita ovat mm. Niveh, Babylon, Girsu ja Uruk. Britannia, dokumenttisarja, 2022. Secrets of Nineveh and Babylon

  28. Australian kullankaivajatViasat Explore

    1011. Tulva pakottaa Desert Diggersit kutsumaan apua. Uusi teknologia johdattaa Jacquin ja Andrewn isolle kultalöydölle. Shane Calegari palaa Rustyn avuksi Fantasy Gullyyn. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2024.

  29. Brittien ökyimmät myyntikohteetNelonen

    Luksusflippaajat. Hertfordshiressä välittäjä Margaret tapaa tutut asuntoflippaajat, jotka ovat saaneet nykyisen kotinsa remontoitua ja kaipaavat uutta kohdetta. Jerseyn saarella toinen Margaret käy arvioimassa vielä keskeneräisen luksushuvilan. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  30. Mesopotamian uudet löydötViasat History

    Arkeologien uusi sukupolvi avaa Mesopotamian myyttiset kohteet: Nineveh, Lagash ja Larsa. Uusilla teknologioilla selviää hämmästyttäviä asioita ensimmäisistä ihmisten rakentamista kaupungeista. Ranska, dokumentti, 2024. Mesopotamia Rediscovered

  31. Australian kullankaivajatViasat Explore

    1012. Brent ja poikansa Cayden lähtevät seikkailuun etsimään erittäin arvokasta kristallikultaa. Wanderers-ryhmä suojaa kohteensa tirkistelijöitä. Sheryl ja Simon löytävät jättipotin. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2024.

  32. Rekankuljettajien altavastaajatViasat Explore

    Kaksi samanlaista. Vaikka kyseessä on mutainen pelastustehtävä, Dale osoittaa, ettei koolla ole väliä, kunhan vain työ saadaan tehtyä. Tuopin kokoinen voimanpesä Dale Kristensen on rekankuljettaja ja apumies. Hän haluaa rakentaa pojalleen parempaa elämää, mutta odottava iso selkäleikkaus saattaa tuhota suunnitelmat. Kanada, dokumenttisarja, 2025. Two of a Kind

  33. Jäätynyttä kultaaViasat Explore

    Tee tai hajota. Rayn laskukanava on valmis, mutta sen paikoilleen siirtäminen aiheuttaa päänvaivaa. Tiimi kuljettaa sen vaikean maaston halki, ja vaiva palkitaan, kun Grönlanti luovuttaa vihdoin kultaansa. Kuusi toisilleen tuntematonta osallistujaa lähtee Grönlannin arktiseen kultaryntäykseen tekemään rahaa. Kilpailu on kovaa, kun asutaan ja työskennellään maapallon ankarimmissa ympäristöolosuhteissa. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2021. Make or Break

  34. Salaiset aseet: Toinen maailmansotaViasat History

    Piilo-operaatio. Vakoilu ja tiedustelu olivat ratkaisevia toisessa maailmansodassa. Älykäs maastoutuminen, Enigma-laite ja piilotettavat aseet olivat yhtä tärkeitä kuin panssarivaunut, laivat, lentokoneet ja pommit. Sarjassa nähdään, miten toinen maailmansota innoitti teknologiseen kehitykseen aina suihkukoneista avaruusaluksiin. Jokaisessa jaksossa tarkastellaan eri aselajia ja sota-ajan suunnittelua. Australia, dokumenttisarja, 2022. Covert

  35. Yukonin kultaaViasat Explore

    Aika loppuu. Cam ja työryhmä kiirehtivät töitä alkuun kourulla Donovanin kohteessa. Karl keksii, miten motivoida työntekijöitä. Chrisin ja Nikan operaatio pysähtyy, kun huuhtelulaitos menee rikki. Kanadan kullankaivajat tekevät töitä pohjoisen lyhyissä kausissa ja 18-tuntisia työpäiviä laiterikoista huolimatta. Pelissä on kaikki ja Ken, Al, Bernie ja Karl etsivät omaisuuksia vuodesta toiseen. Kanada, dokumenttisarja, 2015. Time Crunch

  36. Panssarivaunu: Toisen maailmansodan tärkein aseViasat History

    Sotaa voittamassa. Toisen maailmansodan lopussa panssarivaunut olivat kehittyneet juoksuhautoja ylittävästä alkumallista aseistetun sotakoneen visioksi, joka jatkui kylmään sotaan ja aina nykypäivään. Panssarivaunu oli toisen maailmansodan tärkein sotakone. Korkeat Tigerit, ketterät Shermanit ja muut vaunut muuttivat täysin taistelujen kulun. Australia, dokumenttisarja, 2025. Winning the War

  37. Historia: Egyptin aarteiden metsästysYle TV1

    Vallankumous ja poikakuningas. 1920-luvun Egyptissä kansannousu ja itsenäisyyspyrkimykset muuttavat maan tulevaisuutta, mutta länsimaat pitävät kiinni sen menneisyydestä. Howard Carterin löytämä Tutankhamonin hauta synnyttää maailmanlaajuisen egyptomanian ja kiistan siitä, kuka saa päättää Egyptin aarteista. S01E01

  38. Australian kullankaivajatViasat Explore

    915. Meliltä ja Alexilta puuttuu työntekijöitä Länsi-Australiassa ja he saavat Gold Devilseille kipeästi tarvittua apua. Koko McGhiesin perhe vetää yhtä köyttä uudella kultarikkaalla alueella. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2023.

  39. Muinainen maailmanloppuViasat History

    Rapa nui -kansa. Rapa nui -merikansan elämä kukoisti Pääsiäissaarilla satoja vuosia sitten, kunnes koko sivilisaatio luhistui tuhoisan tapahtumasarjan seurauksena. Miksi sivilisaatiot tuhoutuvat? Arkeologit tutkivat raunioita eri puolilla maailmaa ja etsivät syitä historian mahtavimpien sivilisaatioiden tuhoutumisille. Britannia, dokumenttisarja, 2023. The Rapa Nui

  40. Australian kullankaivajatViasat Explore

    916. Jacqui ja Andrew työskentelevät painostavan kuumuuden takia yöllä, milloin tulee esiin monenlaisia vaarallisia eläimiä. Gold Devils kulkee hevosella ja moottoripyörällä etsiessään uutta kultakohdetta. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2023.

  41. Eiffel: Tornien sotaViasat History

    Eiffel-torni oli vähällä jäädä kokonaan valokeilasta. Sen olemassaolo on visionaarisen insinööri Gustave Eiffelin sinnikkyyden voitto pääarkkitehti Jules Bourdaisia vastaan. Ranska, dokumentti, 2023. Eiffel: Towers' War

  42. Takamaiden kultaa etsimässäViasat Explore

    Lähde pois tai jäät jumiin!. Retkikunta saa uuden jäsenen. Sää muuttuu hurjaksi, minkä takia ryhmä saattaa jäädä viikoiksi jumiin. Kaksi elinikäistä ystävää johtaa tutkimusretken syvälle Australian takamaille. Tavoitteena on löytää legendaarinen monen miljoonan kultaomaisuus ja ratkaista satavuotinen mysteeri. Australia, dokumenttisarja, 2025. Get Out or Get Stuck!

  43. Klassikkoautojen kuninkaatViasat Explore

    Ford Escort RS16i. Irv jatkaa Escort RS1600i:n korjaushanketta, josta omistaja on joutunut luopumaan terveytensä takia. Työ osoittautuukin isommaksi kuin aluksi osasi kuvitella. Barrow-in-Furnessin satamakaupungista löytyy maailmanmaineen omaava perheyritys. Big Irv ja hänen mekaanikkonsa tunnetaan klassikkoautojen henkiin herättäjinä. Britannia, dokumenttisarja, 2025.

  44. Toinen maailmansota - taistelut EuroopastaViasat History

    Scheldtin taistelu. Lokakuu 1944: Liittoutuneilta puuttuu kriittisen tärkeitä tarvikkeita polttoaineesta ammuksiin, joita odotetaan saapuvaksi Normandian rannikolle. Antwerpenin sataman vapautus merkinnee kriisin loppua. Ohjelmassa käydään läpi taisteluita, joilla vapautettiin Länsi-Eurooppaa natsien vallasta, aina Normandian rannikolta kolmannen valtakunnan ytimeen. Britannia, dokumenttisarja, 2019. Battle for the Scheldt

  45. Mafiatappajat ja Colin McLarenViasat Explore

    Anthony "Kaasuputki" Casso syntyi mafiaan. Brutaali roisto rakasti väkivaltaa alusta lähtien. Mafia otti hänet avosylin vastaan ja mies tienasi sekä itselleen että mafialle miljoonia. Entinen siviilipoliisi Colin McLaren seuraa kuuden mafiarikollisen uraa ja tutkii näiden luonteet, motivaatiot ja heikkoudet ymmärtääkseen, mikä heitä ja mafiaa kiinnosti. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2018. Anthony 'Gaspipe' Casso

  46. Muinaiset mahtirakennuksetViasat History

    Neuschwanstein, Saksa. Baijerin kuningas Louis II:n 1800-luvun satulinna Neuschwanstein inspiroi Walt Disneytä. Keskiaikaisesta fantasiasta löytyy moderneja keksintöjä, kuten keskuslämmitys, teräspalkkeja ja putkisto. Tutustu maailman kuuluisimpiin muinaisiin rakennuksiin ja niiden rakennustapojen arvoituksiin. Rakennuksia katsotaan eri näkövinkkeleistä, aina satelliittikuvista makro- ja mikroskooppitasolle asti. Ranska, dokumenttisarja, 2026. Neuschwanstein, Germany

  47. Pahaa rakentamassaViasat Explore

    Kartellin turvakamera & sekuntikellojengi. Jeffrey Manchester karkasi vankilasta ja katosi maan alle. Dresdenin vihreän holvin mahtavat turvatoimet hävisivät nokkelalle murtoryhmälle. Mitä tapahtuu, kun tutkijat, keksijät ja insinöörit siirtyvät pimeälle puolelle? Kurkista salaisiin piilopaikkoihin ja ylellisiin kartanoihin, ja koe viriteltyjen huipputeknisten laitteiden salat. Yhdysvallat, dokumenttisarja, 2024. Cartel CCTV & The Stopwatch Gang

Torstaina 10.9.

  1. Australian kullanetsijät: Kaivos SOSViasat Explore

    Chris ja Vince. Paul ja SOS-ryhmä ryhtyvät selvittämään, missä on vika, kun kaksi vuotta kestänyt kuiva kausi uhkaa tuhota vasta-alkajien Chrisin ja Vincen kultaunelmat. Kullanetsijäveteraani Paul Mackie, geologi Aaron Raddock ja logistiikan asiantuntija Melanie Wood avustavat kuutta vaikeuksissa olevaa kultakaivosta Australian takamailla. Australia, dokumenttisarja, 2022. Chris and Vince

  2. Raamatun kadonneet kaupungitViasat History

    Mystinen suuri tulva. Sumerilaiset rakensivat maailman ensimmäiset kaupungit Etelä-Irakiin 6000 vuotta sitten. Raamattu innoitti raunioiden länsimaisia tutkijoita. Millainen oli ensimmäisen Mooseksen kirjan maailma? Raamatun mahtavimmat kertomukset sijoittuvat muinaiseen Irakiin. Arkeologit tutkivat Irakin kadotettuja kaupunkeja, joita ovat mm. Niveh, Babylon, Girsu ja Uruk. Britannia, dokumenttisarja, 2022. Mystery of the Great Flood

  3. Länsisataman sankaritViasat Explore

    Avoin kausi. Sadat kapteenit valmistautuvat lähtöön suurimpien kalanjalostajien puolesta, mutta rannalla käytävä kalabaliikki uhkaa pysäyttää kaikkien elinkeinon. Sataman sankarit -ohjelmakonsepti laajenee ja saa uudet esiintyjät Brittiläisen Kolumbian rannikolta. Sieltä löytyy kaksi Pohjois-Amerikan suurinta satamaa ja Kanadan vilkkain meritutkimuskeskus. Kanada, dokumenttisarja, 2024. Open Season

  4. Raamatun kadonneet kaupungitViasat History

    Nivehin ja Babylonin salaisuudet. Nineveh ja Babylon olivat muinaisen maailman supervoimia, mutta raamatun kirjoittajille ne olivat syntisiä kaupunkeja. Miksi niillä on vanhassa testamentissa niin huono maine? Raamatun mahtavimmat kertomukset sijoittuvat muinaiseen Irakiin. Arkeologit tutkivat Irakin kadotettuja kaupunkeja, joita ovat mm. Niveh, Babylon, Girsu ja Uruk. Britannia, dokumenttisarja, 2022. Secrets of Nineveh and Babylon

  5. Brittien ökyimmät myyntikohteetNelonen

    Luksusflippaajat. Hertfordshiressä välittäjä Margaret tapaa tutut asuntoflippaajat, jotka ovat saaneet nykyisen kotinsa remontoitua ja kaipaavat uutta kohdetta. Jerseyn saarella toinen Margaret käy arvioimassa vielä keskeneräisen luksushuvilan. Englantilainen dokumenttisarja. Iso-Britannia, 2025

  6. Mesopotamian uudet löydötViasat History

    Arkeologien uusi sukupolvi avaa Mesopotamian myyttiset kohteet: Nineveh, Lagash ja Larsa. Uusilla teknologioilla selviää hämmästyttäviä asioita ensimmäisistä ihmisten rakentamista kaupungeista. Ranska, dokumentti, 2024. Mesopotamia Rediscovered

  7. Kovimmat hinaajatViasat Explore

    203. Claytonin hinausfirma pelastaa rantaan huuhtoutuneen huvipurren. GRS lähtee lumisille vuorille kahden vuorokauden työputkeen. Wagga Truck Towing saa kiireellisen tehtävän. Sarjassa seurataan hinausyritysten arkea, kun ne taistelevat Australian vaativimmista sopimuksista. Tällä alalla yksikin epäonnistuminen voi kaataa yrityksen nurin. Australia, dokumenttisarja, 2021.

  8. Australian kullankaivajatViasat Explore

    609. Liian pieni kaivuri pistää Robin miettimään lähtöä Ferals-tiimistä. Marcus ja Linden vaativat kilpailevaa kullanetsijää tilille. Gold Timers -joukkue pääsee lähemmäksi unelmaansa asiantuntijan avulla. Australian kullankaivajat eli kolme kovaa kullankaivajien ryhmää pistää koko elämänsä likoon etsiessään rikkauksia syvältä Länsi-Australian kesyttömiltä mailta. Australia, dokumenttisarja, 2020.

  9. Toinen maailmansota - taistelut EuroopastaViasat History