Lastenohjelmat tällä viikolla
Lastenohjelmat koko viikolta — mitä lapsille tulee TV:stä milloinkin.
Tänään
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipappa on vilustunut keskellä kesää. Sairaus tuo Papan mieleen, että hänen pitäisi kertoa toisille jännittävästä nuoruudestaan ja seikkailuistaan. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaNelonen
Tove Janssonin rakastettujen muumihahmojen seikkailut vievät katsojat Muumilaakson tarinoiden maailmaan.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipappa on edennyt muistelmissaan kohtaan, jossa hän kertoo ensimmäisestä merimatkastaan sekä kuninkaanjuhlista. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- LEGO Friends: Uusi lukuNelonen
Sarja kertoo kahdeksasta kaveruksesta lukion hauskojen seikkailujen ja jännittävien haasteiden pyörityksessä. Lastenohjelma.
- Pikku KakkonenYle TV2
Arvaatko mitä piirsin? Susanna, Hilla ja Heikki piirtävät toistensa selkään.
- LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousuNelonen
Uusi sankarisukupolvi osaa käyttää voimakasta lohikäärme-energiaa pelastaakseen planeetan pahoilta voimilta! Lastenohjelma.
- Muumilaakson tarinoitaSub
Muumitalon ympärille kasvanut viidakko tuo niin iloa kuin uusia haasteitakin Muumi-perheelle. Tiikeireiden metsästysyritys ei lopulta uhkaa Muumeja, mutta Haisulilla on ilkeä juoni mielessään. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Nipsu on törmännyt tyttöön, joka on niin kipeä, ettei pysty puhumaan. Hemuli saa kauan odottamansa kirjeen. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaSub
Eläintarhan eläimet ovat asettuneet asumaan Muumilaaksoon kasvaneeseen viidakkoon. Pian eläimiä kuitenkin tullaan etsimään ja muumiperheellä on kova työ niiden piilottamisessa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumilaaksoon saapuu kullanetsijä. Hänellä on mukanaan aarrekartta. Vaikka hän epäileekin kartan olevan väärennös, ajatus aarteesta kutkuttaa kaikkien mieltä. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Veeran ja Loviisan kirjasto: Kaksi kalaa. Veera ja Loviisa kertovat sadun kahdesta kalasta.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Hemuli kertoo taianomaisesta kultakalasta, josta on kuullut omalta isoisältään. Muumia tarina kiehtoo niin paljon, että hänkin tahtoo nähdä sen. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Vanhemmat lähtevät juhlimaan sukulaisten häitä ja lapset jäävät keskenään Muumitaloon. Riemu jää lyhytaikaiseksi, kun Hemulitäti tulee pitämään jöötä. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipeikko, häntä ja taikajuoma. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Uimarannalle päätetään järjestää taidenäyttely hiekkaveistoksista. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Lego Masters SuomiHero
Pesäpallo. Luvassa on näyttäviä tuhon hetkiä Hyvinkään pesäpallostadionilla. Hutilyönteihin ei ole varaa kenelläkään, kun panoksena on legendaarinen Kultainen Elementti. Suomi, 2024
- Pikku KakkonenYle TV2
Katsellaan Markon kanssa Hau Hau, Piip ja Veli, Leikitään pihalla, Puuhailukylä, Laurin laiva, Henkilökuva sekä Robottijunat.
- LEGO City No Limits MAXCartoon Network
Cops and Bros. Just Jason and Mech-Max go full detective mode in search of the Collector. But can Jason catch the Collector using the only thing his brain can comprehend: stunts Join Just Jason, Mech-Max, Bytz, and Wanda About in LEGO City No Limits MAX, as they pull off cool challenges and take their 'No Limits' motto to the next level in the best city ever! You'll also meet Jason's family - the Brickles! Every day's a new adventure when your mom's an astronaut, your dad can build anything, your sister loves spiders and your grandma's a top cop. Yhdysvallat, 2023
- LEGO City No Limits MAXCartoon Network
The Brickles compete against the entire police force to get one last taste of their favorite donuts. Later, Jason and his Dad team up as the ridiculous Duck Duo, in the hope of winning the City Soapbox Derby and claiming a spot on the Stunt Hall of Fame. Join Just Jason, Mech-Max, Bytz, and Wanda About in LEGO City No Limits MAX, as they pull off cool challenges and take their 'No Limits' motto to the next level in the best city ever! You'll also meet Jason's family - the Brickles! Every day's a new adventure when your mom's an astronaut, your dad can build anything, your sister loves spiders and your grandma's a top cop. Donut Derby Yhdysvallat, 2023
- Lasten suuri leivontakilpailuTLC
12 nuorta leipuria, joilla on aloittelevat yritykset ja suuria unelmia! Duff Goldman ja Valerie Bertinelli laittavat heidän leipomistaidot ja liiketoimintaosaamisensa koetukselle selvittääkseen kuka ansaistee voittaa 25 000 dollarin palkinnon! Yhdysvallat, 2022
Huomenna
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipappa muistelee aikaansa Kuninkaan saarella. Jännittävät muistelmat huipentuvat tarinaan siitä, kuinka Pappa tapasi Mamman., kuinka Pappa tapasi Mamman. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaNelonen
Tove Janssonin rakastettujen muumihahmojen seikkailut vievät katsojat Muumilaakson tarinoiden maailmaan.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipapan työtuoli menee rikki. Uutta tuolia yritetään etsiä tilalle, mutta Muumipappa ei pysty kirjoittamaan niistä yhdessäkään. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- LEGO Friends: Uusi lukuNelonen
Sarja kertoo kahdeksasta kaveruksesta lukion hauskojen seikkailujen ja jännittävien haasteiden pyörityksessä. Lastenohjelma.
- LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousuNelonen
Uusi sankarisukupolvi osaa käyttää voimakasta lohikäärme-energiaa pelastaakseen planeetan pahoilta voimilta! Lastenohjelma.
- Pikku KakkonenYle TV2
Lääkäri auttaa. Anssin jalka on kipeä ja hänen täytyy mennä lääkäriin.
- Muumilaakson tarinoitaSub
Muumipappa on pitkästynyt ja tahtoo seikkailemaan. Hän houkuttelee Muumimamman mukaansa. Muumipeikko, Nipsu ja Pikku Myy jäävät kotiin ja opettelevat laittamaan ruokaa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Niiskuneiti ja Muumipeikko löytävät rannalta vanhan lampun. Kumpaisenkin yllätykseksi sen sisältä putkahtaa esiin henki, joka on valmiina toteuttamaan toiveen. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaSub
Merenalainen tulivuori purkautuu ja aiheuttaa maanjäristyksen. Sen seurauksena Muumilaakso peittyy tulvaveteen ja Muumitalokin jää veden alle. Muumi-perheen on lähdettävä pakoon. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumilaaksoon saapuu kolme miestä, jotka ovat etsimässä kuumaa lähdettä. Heidän suunnitelmiinsa kuuluu majatalon rakentaminen ja turistien haaliminen. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Syksyleikki. Laura leikkii kanssasi syksyistä kävelyretkeä.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Niisku suunnittelee uutta ilma-alusta ja keksii aineen, jolla kankaasta ja paperista voi tehdä hirmuisen vahvaa. Niiskuneiti, Pikku Myy ja Muumipeikko päättävät vahvistaa saippuakupliakin. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumilaakson rantautuu vene, jossa on mahdollisesti merirosvoja. Lapset miettivät keinoa, jolla voisivat ajaa heidät tiehensä. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumilaakson poliisimestari saa innokasta virka-apua juuri valmistuneesta veljenpojastaan. Myös poliisiylitarkastaja on tulossa vierailulle. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipappa ja lapset rakentavat sattumalta aikakoneen. Ensimmäisellä aikamatkallaan he törmäävät muinaisiin Muumeihin. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Lego Masters SuomiHero
Rekkaralli. Tokmannin logistiikkakeskuksen halki mutkittelee rata, jolle kilpailijat rakentavat omat radio-ohjattavat rekka-autonsa. Kuka kuskaa lopulta eniten palikoita? Suomi, 2024
- Pikku KakkonenYle TV2
Katsellaan Susannan kanssa Fantti ja keittiölaitteet, Ihan mahtava luonto, Henrietta, Haitulan matkassa, Tuuri, Max-Majavan Niks naks nurkka sekä Kengulahti.
- LEGO City No Limits MAXCartoon Network
Nick Smash and Daisy Kaboom are zapping all the banks into space and it falls to Jason and Jenny to stop them skipping galaxies with a city's worth of cash. It's double trouble for Jason, when the hardest villain in the city escapes and wreaks havoc. Join Just Jason, Mech-Max, Bytz, and Wanda About in LEGO City No Limits MAX, as they pull off cool challenges and take their 'No Limits' motto to the next level in the best city ever! You'll also meet Jason's family - the Brickles! Every day's a new adventure when your mom's an astronaut, your dad can build anything, your sister loves spiders and your grandma's a top cop. Cops Vs Villains Yhdysvallat, 2023
- LEGO City No Limits MAXCartoon Network
When Just Jason's favourite vehicle ends up in the scrapyard, it falls to Drea to save it from being torn to pieces by scrapyard savages. Meanwhile, Jason must come to terms with his dark past and confront his arch nemesis, an army of penguins. Join Just Jason, Mech-Max, Bytz, and Wanda About in LEGO City No Limits MAX, as they pull off cool challenges and take their 'No Limits' motto to the next level in the best city ever! You'll also meet Jason's family - the Brickles! Every day's a new adventure when your mom's an astronaut, your dad can build anything, your sister loves spiders and your grandma's a top cop. Stunts and Revenge Yhdysvallat, 2023
- Lasten suuri leivontakilpailuTLC
12 nuorta leipuria, joilla on aloittelevat yritykset ja suuria unelmia! Duff Goldman ja Valerie Bertinelli laittavat heidän leipomistaidot ja liiketoimintaosaamisensa koetukselle selvittääkseen kuka ansaistee voittaa 25 000 dollarin palkinnon! Yhdysvallat, 2022
Perjantaina 4.9.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Nuuskamuikkunen on lähdössä etelään, sillä talvi tekee tuloaan. Muumipeikko tahtoisi lähteä mukaan, mutta suunnitelmiin tulee muutos. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaNelonen
Tove Janssonin rakastettujen muumihahmojen seikkailut vievät katsojat Muumilaakson tarinoiden maailmaan.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Koko muu perhe on syvässä unessa. Muumipeikko löytää ulkoa lumen keskeltä Pikku Myyn ja Tuu-tikin. On tulossa kylmä pakkasyö ja Jäärouvakin saattaa olla ohimenomatkalla. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- LEGO Friends: Uusi lukuNelonen
Lego Friendsin uusi sarja kertoo kahdeksasta kaveruksesta lukion ensimmäisen vuoden tiimellyksessä. Lastenohjelma.
- Pikku KakkonenYle TV2
Jaakkoset: E. Rakennetaan Jaakon kanssa E-kirjain.
- Muumilaakson tarinoitaSub
Vilijaana odottaa Emma-tätiään juhannuksen viettoon, mutta yllättäen hänen ovelleen koputtavatkin Muumipeikko ja Niiskuneiti. Pikku Myy ja Nuuskamuikkunen lähtevät vapauttamaan orpolapsia. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Ikkunakuvia. Iina esittelee Elielin, Adeliinan, Kaarlon, Sannin, Hennan, Siirin ja Veeran postit.
- LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousuNelonen
Uusi sankarisukupolvi osaa käyttää voimakasta lohikäärme-energiaa pelastaakseen planeetan pahoilta voimilta! Lastenohjelma.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumimamman syntymäpäivä lähestyy ja Muumipappa yrittää miettiä päänsä puhki, mitä hän antaisi lahjaksi. Myös muilla on sama ongelma ratkaistavana. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaSub
Muumipeikko ja Niiskuneiti ovat löytäneet Vilijaanan, joka vietti yksinäistä juhannusta. Pikku Myy ja Nuuskamuikkunen ovat omilla retkillään orpolapsien kanssa. Löytävätkö kaikki toisensa? Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Mymmeli tulee kertomaan Mammalle, että hänen äitinsä ja hänen kaikki 10 pientä sisarusta ovat tulleet vierailulle, koska heidän oma talonsa on hajonnut. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Yhteiset säännöt. Mustikkakujan lapset: Joelin pikkuveli karkaa kesken leikin pihalle.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipappa on perinyt kaukaisen sukulaisensa kartanon. Muumipappa aikoo ensin kieltäytyä ottamasta perintöä vastaan, mutta kun hän kuulee kartanon aaveesta, koko perhe lähteekin sinne. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- Lasten suuri leivontakilpailuTLC
12 nuorta leipuria, joilla on aloittelevat yritykset ja suuria unelmia! Duff Goldman ja Valerie Bertinelli laittavat heidän leipomistaidot ja liiketoimintaosaamisensa koetukselle selvittääkseen kuka ansaistee voittaa 25 000 dollarin palkinnon! Yhdysvallat, 2022
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumiperheen on tarkoitus käydä talviunille, mutta poliisimestari tuo heidän ovelleen pikkuisen olennon, joka on nimeltään Tahmatassu. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumiperhe saa kutsun Mimmi-tädiltä tulla vierailulle muutamaksi päiväksi. Muumipappa ei ole kutsusta kovin innoissaan. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumit etsivät esi-isiensä muinaista asuinpaikkaa. Lopulta he päättävät hypätä aikakoneen kyytiin. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle Teema & Fem
Katsellaan Elizabethin kanssa Eeti valmis on, Nalle, Hiiritalon Sam ja Julia, Isot koneet, Pippa ja Popi, Perhejuttu sekä Viiru ja Pesonen.
- LEGO City No Limits MAXCartoon Network
Mech-Max makes a Slushy Van for Bytz, but disaster strikes when the mysterious NoFace reveals themself. Being rated 'least extreme' has Just Jason doubting himself, and NoFace unleashes havoc again. Join Just Jason, Mech-Max, Bytz, and Wanda About in LEGO City No Limits MAX, as they pull off cool challenges and take their 'No Limits' motto to the next level in the best city ever! You'll also meet Jason's family - the Brickles! Every day's a new adventure when your mom's an astronaut, your dad can build anything, your sister loves spiders and your grandma's a top cop. Slushy Vans and Laser Drones Yhdysvallat, 2023
- LEGO City No Limits MAXCartoon Network
What started off as a training exercise turns into a real crime as JustJason ends up being a criminal accomplice. Bytz then challenges the entire city to a massive game of dodgeball, to take his game to the next level. Join Just Jason, Mech-Max, Bytz, and Wanda About in LEGO City No Limits MAX, as they pull off cool challenges and take their 'No Limits' motto to the next level in the best city ever! You'll also meet Jason's family - the Brickles! Every day's a new adventure when your mom's an astronaut, your dad can build anything, your sister loves spiders and your grandma's a top cop. Peak Gaming Yhdysvallat, 2023
- Lasten suuri leivontakilpailuTLC
12 nuorta leipuria, joilla on aloittelevat yritykset ja suuria unelmia! Duff Goldman ja Valerie Bertinelli laittavat heidän leipomistaidot ja liiketoimintaosaamisensa koetukselle selvittääkseen kuka ansaistee voittaa 25 000 dollarin palkinnon! Yhdysvallat, 2022
- Disney ClassicsDisney Channel
Mikki, Aku ja Hessu puhdistavat tornikelloa. Disney's Have a Laugh! Yhdysvallat, 2010
- Disney ClassicsDisney Channel
Aku puijaa Tikun ja Takun lumenluontiin. Disney's Have a Laugh! Yhdysvallat, 2012
Lauantaina 5.9.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipeikko ja Pikku Myy valvovat keskellä talvea vaikka toiset nukkuvat talviunta. Talvinen Muumilaakso elää erilaista elämää kuin kesäisin. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaNelonen
Tove Janssonin rakastettujen muumihahmojen seikkailut vievät katsojat Muumilaakson tarinoiden maailmaan.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipeikko näkee talvella omituista unta. Hän herää ja herättää myös Niiskuneidin. Yhdessä he lähtevät seikkailemaan talviseen luontoon. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV3
Mimmi-täti on tulossa vierailulle ja Muumipapalle tulee kiire piiloutuTäti tahtoo puhua Muumipapalle raha-asioista, mutta Pappa ahdistuu rahan ajattelemisestakin. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaNelonen
Tove Janssonin rakastettujen muumihahmojen seikkailut vievät katsojat Muumilaakson tarinoiden maailmaan.
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- Pikku Kakkonen pienimmilleYle TV2
Äänileikki. Lauran ja Napon kanssa arvuutellaan hauskoja ääniä. Samalla katsotaan Fantti ja eläimet, Laula Susannan kanssa, Pampula, Sanaleikki, Nallen laulut ja Tik tak.
- Muumilaakson tarinoitaMTV3
Muumipappa on vilustunut keskellä kesää. Sairaus tuo Papan mieleen, että hänen pitäisi kertoa toisille jännittävästä nuoruudestaan ja seikkailuistaan. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Nipsu löytää puusta leijan. Yhdessä leija korjataan lentokuntoon. Pikku Myy saa vastustamattoman ajatuksen hypätä leijan kyytiin liitelemään taivaalle. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaSub
Muumipappa on edennyt muistelmissaan kohtaan, jossa hän kertoo ensimmäisestä merimatkastaan sekä kuninkaanjuhlista. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- LEGO Friends: Uusi lukuNelonen
Sarja kertoo kahdeksasta kaveruksesta lukion hauskojen seikkailujen ja jännittävien haasteiden pyörityksessä. Lastenohjelma.
- LEGO Friends: Uusi lukuNelonen
Sarja kertoo kahdeksasta kaveruksesta lukion hauskojen seikkailujen ja jännittävien haasteiden pyörityksessä. Lastenohjelma.
- Muumilaakson tarinoitaSub
Muumipappa muistelee aikaansa Kuninkaan saarella. Jännittävät muistelmat huipentuvat tarinaan siitä, kuinka Pappa tapasi Mamman., kuinka Pappa tapasi Mamman. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumimamma istuttaa kurpitsansiemeniä toivoen runsasta kurpitsasatoa. Lopulta maassa kasvaa yksi ainoa kurpitsa, mutta se on sitäkin suurempi. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- LEGO CITY Ei rajojaNelonen
Jasonilla on poikkeuksellinen perhe. Miten oikein pärjätään astronauttiäidin, nerosisaren, painijaisän... JA teini-iän kanssa?! Lastenohjelma.
- LEGO CITY Ei rajojaNelonen
Jasonilla on poikkeuksellinen perhe. Miten oikein pärjätään astronauttiäidin, nerosisaren, painijaisän... JA teini-iän kanssa?! Lastenohjelma.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipappa aikoo osallistua valokuvauskilpailuun, jossa etsitään kauneinta maisemakuvaa. Kilpailuun lähetetään vahingossa myös tärähtänyt perhepotretti, joka sitten voittaakin palkinnon. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- Pikku Kakkonen & BUU-klubben: 100-vuotissynttärit - 100 årskalasYle TV2
Pikku Kakkosen ja BUU-klubbenin rakastetuimmat hahmot ja juontajat kerääntyvät juhlimaan 100-vuotiasta Yleä täyden Helsingin areenan lavalle. Pikku Kakkosen Leikkiorkesteri lyö tahdit juhlaan.
- Ryhmä Hau - mahtavat MahtipennutYle TV2
Jännälahteen putoaa meteoriitti, joka antaa Ryhmä Haulle supervoimat! Pormestari Hanttinen yrittää veljenpoikansa Herkon avulla kaapata avaruuskiven itselleen.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumien aikamatka jatkuu. Polttavalta aavikolta päästään Kleopatran palatsin suojiin. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipeikko ja Nipsu löytävät aarrekartan Muumitalon kellarista. Kartan mukaan aarre löytyy suuren männyn juurelta Yksinäisiltä vuorilta. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Nipsu keksii ryhtyä ansaitsemaan toimimalla apurina kaikenlaisissa töissä ja askareissa. Vilijonkka tarvitsee lapsenvahtia. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
Sunnuntaina 6.9.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumilaakson rauhallinen elämä aiheuttaa poliisille ongelmia. Hän on menettää työnsä, sillä hänellä ei ole rikoksia tutkittavaksi. Nuuskamuikkunen kehittelee ovelan juonen auttaakseen. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaNelonen
Tove Janssonin rakastettujen muumihahmojen seikkailut vievät katsojat Muumilaakson tarinoiden maailmaan.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumitalossa valmistaudutaan auringonpimennykseen. Noita uskoo saavansa myös lisää taikavoimia pimennyksen myötä. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV3
Muumipapan työtuoli menee rikki. Uutta tuolia yritetään etsiä tilalle, mutta Muumipappa ei pysty kirjoittamaan niistä yhdessäkään. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaNelonen
Tove Janssonin rakastettujen muumihahmojen seikkailut vievät katsojat Muumilaakson tarinoiden maailmaan.
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- Muumilaakson tarinoitaMTV3
Nuuskamuikkunen on lähdössä etelään, sillä talvi tekee tuloaan. Muumipeikko tahtoisi lähteä mukaan, mutta suunnitelmiin tulee muutos. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- Muumilaakson tarinoitaSub
Koko muu perhe on syvässä unessa. Muumipeikko löytää ulkoa lumen keskeltä Pikku Myyn ja Tuu-tikin. On tulossa kylmä pakkasyö ja Jäärouvakin saattaa olla ohimenomatkalla. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipeikko pyydystää valtavan kalan. Muumipeikko haluaa järjestää juhlat ja valmistaa kalasta hulppean juhla-aterian. Niisku onnistuu suututtamaan Niiskuneidin pahan päiväisesti. Suomi, 1991
- LEGO Friends: Uusi lukuNelonen
Sarja kertoo kahdeksasta kaveruksesta lukion hauskojen seikkailujen ja jännittävien haasteiden pyörityksessä. Lastenohjelma.
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- LEGO Friends: Uusi lukuNelonen
Sarja kertoo kahdeksasta kaveruksesta lukion hauskojen seikkailujen ja jännittävien haasteiden pyörityksessä. Lastenohjelma.
- Muumilaakson tarinoitaSub
Muumipeikko ja Pikku Myy valvovat keskellä talvea vaikka toiset nukkuvat talviunta. Talvinen Muumilaakso elää erilaista elämää kuin kesäisin. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Pikku Myy rikkoo vahingossa Hemulin talon katon. Muumipeikko ystävineen rientää apuun ja tarjoutuu korjaamaan katon. Alkuun päästyään ystävykset päättävät maalata myös talon seinät. Suomi, 1991
- Ryhmä HauYle TV2
Kausi 3. Pennut nostavat Hau-vaunun. Ramppa lainaa luvatta Hau-vaunua ja joutuu pulaan. / Pennut pelastavat pesän. Varikset menettävät pesänsä, mutta ratkaisu löytyy hatusta.
- LEGO CITY Ei rajojaNelonen
Jasonilla on poikkeuksellinen perhe. Miten oikein pärjätään astronauttiäidin, nerosisaren, painijaisän... JA teini-iän kanssa?! Lastenohjelma.
- LEGO CITY Ei rajojaNelonen
Jasonilla on poikkeuksellinen perhe. Miten oikein pärjätään astronauttiäidin, nerosisaren, painijaisän... JA teini-iän kanssa?! Lastenohjelma.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Mymmeli on löytänyt timanttisormuksen. Koska omistajaa ei ole ilmaantunut, Mymmeli saa sen pitää. Hän näyttää ylpeänä sormusta kaikille. Vilijonkka tuntee kateellisuuden piston sisällään. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- Pikku Kakkonen & BUU-klubben: 100-vuotissynttärit - 100 årskalasYle TV2
Pikku Kakkosen ja BUU-klubbenin rakastetuimmat hahmot ja juontajat kerääntyvät juhlimaan 100-vuotiasta Yleä täyden Helsingin areenan lavalle. Pikku Kakkosen Leikkiorkesteri lyö tahdit juhlaan.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipeikko ja Haisuli törmäävät toisiinsa ja törmäyksen seurauksena vaihtavat paikkaa. Haisulista tulee Muumipeikko ja Muumipeikosta Haisuli. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipeikko ystävineen lähtee seikkailulle villiin länteen aikakoneen avustuksella. Siellä he törmäävät pankkirosvoon. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipeikko päättää, että hänen on aika itsenäistyä. Niinpä hän tahtoo aloittaa uuden elämän autiolla saarella. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Disney ClassicsDisney Channel
Mikki, Aku ja Hessu puhdistavat tornikelloa. Disney's Have a Laugh! Yhdysvallat, 2010
- Disney ClassicsDisney Channel
Aku puijaa Tikun ja Takun lumenluontiin. Disney's Have a Laugh! Yhdysvallat, 2012
Maanantaina 7.9.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Puolentoista viikon sateen jälkeen Muumilaakso peittyy tulvaveden alle. Tulvaveden varaan on joutunut myös kiertävän sirkuksen tähti, Primadonna. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaNelonen
Tove Janssonin rakastettujen muumihahmojen seikkailut vievät katsojat Muumilaakson tarinoiden maailmaan.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
. Kevään ensimmäinen päivä on tullut, mutta Nuuskamuikkusta ei näy missään. Muumipeikko on kipeä ja odottaa kovasti näkevänsä taas ystävänsä. Suomi, 1991
- LEGO Friends: Uusi lukuNelonen
Lego Friendsin uusi sarja kertoo kahdeksasta kaveruksesta lukion ensimmäisen vuoden tiimellyksessä. Lastenohjelma.
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- Pikku KakkonenYle TV2
Kissankulman kauhu. Tuomo laulaa Kissankulman Eemelistä.
- LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousuNelonen
Uusi sankarisukupolvi osaa käyttää voimakasta lohikäärme-energiaa pelastaakseen planeetan pahoilta voimilta! Lastenohjelma.
- Muumilaakson tarinoitaSub
Muumipeikko näkee talvella omituista unta. Hän herää ja herättää myös Niiskuneidin. Yhdessä he lähtevät seikkailemaan talviseen luontoon. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipeikko ystävineen päättää lähteä hakemaan Aliisasta leikkiseuraa. Aliisalla onkin suuria uutisia, hän on oppinut kävelemään veden pinnalla. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Mitä kaikkea voi tehdä kaverin kanssa? Iina esittelee Petjan, Sonjan, Evan, Linan ja Alvinin postit.
- Pikku KakkonenYle TV2
Osaatko itse ottaa ruokaa lautaselle? Susanna näyttää miten ruokaa otetaan.
- Muumilaakson tarinoitaSub
Muumilaakson rauhallinen elämä aiheuttaa poliisille ongelmia. Hän on menettää työnsä, sillä hänellä ei ole rikoksia tutkittavaksi. Nuuskamuikkunen kehittelee ovelan juonen auttaakseen. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Tiuhti ja Viuhti palaavat Muumilaaksoon ja heillä on mukanaan uskomaton lahja, joka on tarkoitettu Muumeille. Heidän matkalaukustaan löytyy kukkasipuli, josta pitäisi kasvaa laulava kukka. Suomi, 1991
- Ryhmä HauYle TV2
Kausi 9. Pennut kohtaavat Kattisakin. Pormestari Hanttinen muuntaa pikku robottikissansa tiikerin kokoiseksi, metallia ahmivaksi pedoksi. Ryhmä Hau kutsuu Kattisakin apuun otuksen pysäyttämiseksi.
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipeikko näkee outoa unta, jossa hän löytää vesiputouksen takaa valtavan smaragdin. Hurja raekuuro yllättää Muumilaakson. Hemulin puutarha tuhoutuu täysin. Suomi, 1991
- MuumilaaksoYle TV2
Kausi 4, osa1. Muumit ja rautatie. Nuuskamuikkunen palaa kevään myötä vain huomatakseen että yleensä niin rauhallinen Muumilaakso on keskellä kaaosta. Sinne rakennetaan rautatietä! Pohjoissaamenkielinen versio.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Niiskuneiti on varma, että Pikku Myy on rakastunut. Yhdessä päätetään ottaa selville, kuka on hänen rakkautensa kohde. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Rannalle on ajautunut haavoittunut merenneito. Hänet voi parantaa lohikäärmeen kyyneleellä. Muumipappa muistaa lohikäärme-ystävänsä Edvardin. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipeikko, Niiskuneiti, Nipsu ja Likku Myy leikkivät piilosta, kun he vahingossa sinkoutuvat aikakoneella renessanssiin. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Lego Masters SuomiHero
Teatterin taikaa. Aleksanterin teatterin lavalla nähdään draamaa. Kilpailijat jaetaan kahteen joukkueeseen. Ketkä lähtevät kotimatkalle, kun edessä on kohtalokas kaksintaistelu? Suomi, 2024
- Pikku KakkonenYle TV2
Katsellaan Tuomon kanssa Albi Lumiukko, Ihan mahtava luonto, Arvaa kuinka paljon sinua rakastan, Dalin leikkiseikkailut, Herää sukka sekä Muru.
Tiistaina 8.9.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Vaikka kevät on tullut ja Nuuskamuikkunenkin on palannut matkoiltaan, Muumitalossa nukutaan vieläkin talviunta. Noita on taikonut Muumiperheen ikuiseen uneen varsin itsekkäästä syystä. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaNelonen
Tove Janssonin rakastettujen muumihahmojen seikkailut vievät katsojat Muumilaakson tarinoiden maailmaan.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumilaaksolaiset heräävät kummallisiin pamahduksiin. Kukaan ei tiedä, mikä ne aiheuttaa. Muumipeikko ja Nuuskamuikkunen lähtevät selvittämään asiaa. Hemuli odottaa tärkeää kirjettä. Suomi, 1991
- LEGO Friends: Uusi lukuNelonen
Lego Friendsin uusi sarja kertoo kahdeksasta kaveruksesta lukion ensimmäisen vuoden tiimellyksessä. Lastenohjelma.
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousuNelonen
Uusi sankarisukupolvi osaa käyttää voimakasta lohikäärme-energiaa pelastaakseen planeetan pahoilta voimilta! Lastenohjelma.
- Muumilaakson tarinoitaSub
Muumitalossa valmistaudutaan auringonpimennykseen. Noita uskoo saavansa myös lisää taikavoimia pimennyksen myötä. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipeikko ystävineen innotuu tarkkailemaan luontoa ja löytääkin pian linnunpesän. Emolintu loukkaantuu haukan hyökätessä pesän kimppuun. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Minä tahdon oppia. Tuomo laulaa laulun Minä tahdon oppia.
- Muumilaakson tarinoitaSub
Puolentoista viikon sateen jälkeen Muumilaakso peittyy tulvaveden alle. Tulvaveden varaan on joutunut myös kiertävän sirkuksen tähti, Primadonna. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Sininen ja violetti. Susanna opettaa väriviittoman.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Niisku on vihdoinkin saanut lentoaluksensa valmiiksi. Kaikki rientävät katsomaan koelentoa. Yhtäkkiä taivaalla näkyy lentävä pallo, jonka kyydistä kuuluu tuttua torvensoittoa. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Vain tärkeät uutiset. Uutistoimittajat Alma ja Inkeri kertovat että, Siilien kyläkaupasta ovat tikkarit loppuneet.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Niiskun ilma-alus on ahkerassa käytössä, ja Muumipeikkokin haluaa oppia lentämään. Talven lähestyessä yksi jos toinenkin Muumilaakson asukas alkaa suunnitella matkaa etelään. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipeikko ystävineen seikkailee Muumilaaksossa ja vähän muuallakin. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipapan lapsuuden ystävä, Vekkuli, tulee kylään. Yhdessä he muistelevat villejä kouluvuosiaan ja tahtovat palata noihin onnellisiin aikoihin. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipeikko lähtee ystävineen etsimään aikakoneella lääkettä Mimmi-tädin noidanuoleen. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Lego Masters SuomiHero
Kauhukartano. Hyytävän hirvittävä Kreivi Strandberg avaa kammionsa oven, kun tehtävänä on saada Esa säikähtämään. Voiko palikoista rakentaa jotain pelottavaa ja puettavaa? Suomi, 2024
- Pikku KakkonenYle TV2
Katsellaan Iinan kanssa Pikkuli, Satupalikat, Miio työn touhussa, Isot koneet, Raksajengi sekä Oktonautit.
Keskiviikkona 9.9.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Nipsu on törmännyt tyttöön, joka on niin kipeä, ettei pysty puhumaan. Hemuli saa kauan odottamansa kirjeen. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaNelonen
Tove Janssonin rakastettujen muumihahmojen seikkailut vievät katsojat Muumilaakson tarinoiden maailmaan.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumilaaksoon saapuu kullanetsijä. Hänellä on mukanaan aarrekartta. Vaikka hän epäileekin kartan olevan väärennös, ajatus aarteesta kutkuttaa kaikkien mieltä. Suomi, 1991
- LEGO Friends: Uusi lukuNelonen
Lego Friendsin uusi sarja kertoo kahdeksasta kaveruksesta lukion ensimmäisen vuoden tiimellyksessä. Lastenohjelma.
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- LEGO Ninjago: Lohikäärmeiden nousuNelonen
Uusi sankarisukupolvi osaa käyttää voimakasta lohikäärme-energiaa pelastaakseen planeetan pahoilta voimilta! Lastenohjelma.
- Muumilaakson tarinoitaSub
. Kevään ensimmäinen päivä on tullut, mutta Nuuskamuikkusta ei näy missään. Muumipeikko on kipeä ja odottaa kovasti näkevänsä taas ystävänsä. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Salama iskee Niiskuneitiin ja hän alkaa saada näkyjä tulevasta. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaSub
Muumilaakson tarinoita. Vaikka kevät on tullut ja Nuuskamuikkunenkin on palannut matkoiltaan, Muumitalossa nukutaan vieläkin talviunta. Noita on taikonut Muumiperheen ikuiseen uneen varsin itsekkäästä syystä. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumilaakson miehet hullaantuvat salaperäisestä näystä. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Satu sanoista ja tähtitaivaasta. Kirjastosta löytyy tarina sanoista ja tähtitaivaasta.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumitalolle ilmestyy kaksi eksynyttä lasta, ja Niiskuneidin äidinvaistot heräävät. Lasten kaitseminen osoittautuu kuitenkin työlääksi tehtäväksi. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Pikku KakkonenYle TV2
Ohjelmaa perheen pienimmille.
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Muumipeikko, Niiskuneiti, Pikku Myy ja Nipsu etsivät Mimmi-tädille lääkettä noidannuoleen kultaisesta valtakunnasta. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
On kevään ensimmäinen päivä ja Muumilaakson asukkaat heräävät talviuniltaan. Nuuskamuikkunen, Muumipeikko ja Nipsu löytävät vuorelta erikoisen hatun. Suomi, 1991
- Muumilaakson tarinoitaMTV Juniori
Nuuskamuikkunen on löytänyt taikahatun joen rannalta. Hän kertoo tietävänsä, että hattu kuuluu taikurille. Lapsien rakastama Muumilaakson tarinoita on vuosina 1990-1992 tehty animaatiosarja, joka kertoo Tove Janssonin luomien muumien ja heidän ystäviensä seikkailuista Muumilaaksossa. Suomi, 1991
- Lego Masters SuomiHero
Kalevala. Kilpailijat inspiroituvat Sammatissa rakentamaan kalevalaisia teoksia. Jotkut joutuvat kotimatkalle ennen semifinaalia. Väinämöinen ja Christoffer ystävystyvät. Suomi, 2024
- Pikku KakkonenYle TV2
Katsellaan Markon kanssa Hau Hau, Piip ja Veli, Leikitään pihalla, Puuhailukylä, Laurin laiva, Eläinystäväni sekä Robottijunat.
- Kaulasten maailmaTV5
Kaikki punaiselle. Entinen kyläkauppias Sampo Kaulanen vaihtoi kassakoneet miljoonavilloihin ja rakensi luksusresortin, jossa koko perhe on työllistettynä. Kolumbian-retriitissä syttynyt visio pistää kaiken peliin: tuleeko hankkeesta jättihitti vai Lapin kallein kokeilu? Suomi, 2025
Torstaina 10.9.
- Peppi PitkätossuMTV Aitio
Piirretty perhe-elokuva. Kuvittele että seilaisit yhdessä isäsi kanssa ja muuttaisit sitten vanhaan röttelöön, jossa vain sinä saisit määrätä! Kuvittele että sinulla olisi apina ja hevonen! Kuvittele että olisit supervahva! Kuvittele että olisit Peppi Pitkätossu!